Uusi hyttyslaji levittää malariaa kaupunkeihin Afrikassa

Nairobi 15.5.23 (IPS) Kenian kaupunkilaisia varoitetaan uudesta hyttyslajista (Anopheles stephensi), joka uhkaa tehdä tyhjäksi vuosikymmenien ponnistelut malarianvastaisessa taistelussa. Toisin kuin niin ikään malariaa levittävät sukulaislajinsa, se pystyy sopeutumaan kaupunkiympäristöön ja lisääntymään veden täyttämissä muoviastioissa, hylätyissä autonrenkaissa ja avoviemäreissä. Se myös… Continue Reading

Pandemia avasi uusia mahdollisuuksia Intian pikkukaupunkien nuorisolle

Pune, Intia 13.2.23 (IPS) Viime vuosien aikana Intian pikkukaupunkeihin on perustettu koko joukko hyvämaineisia insinööri- ja liikealan oppilaitoksia. Niistä valmistuvat ensimmäisen sukupolven ammattilaiset eivät kuitenkaan ole päässeet ammattiuralle, sillä pikkupaikkakuntien kasvatteina he ovat enimmäkseen jääneet kotiseudulleen.

Meksikon kaasuvuodoille ei näy loppua

Papantla, Meksiko 30.1.23 (IPS) Aluskasvillisuuden seasta kuuluu yksitoikkoinen ”glug glug” kuin janoinen eläin hörppisi vettä. Ääntely lähtee rikkoutuneesta öljyputkesta, josta pulppuava öljy on muodostanut kasvien vihreän kannen alle paksun lammikon. Lammikosta nousee väkevä polttoaineen haju, joka peittää ympäröivän kasvuston tuoksut.

Pakistanissa tehtiin naisten bussimatkoista turvallisia

Peshawar, Pakistan 9.1.23 (IPS) Pakistanin Peshawariin rakennettu kaupungin pikabussijärjestelmä (BRT) hyödyttää ennen muuta naispuolisia opiskelijoita ja työläisiä. Joukkoliikenteestä riippuvaisten naisten täytyi aiemmin käyttää yksityisiä linja-autoja, joissa naiset lähes säännönmukaisesti joutuivat seksuaalisesti ahdistelluiksi ja jotka olivat kalliita sekä hitaita.

Välimeren pelastuslaivat hurrikaani Melonin kourissa

Barcelona 27.12.22 (IPS) Humanitaarinen hätätila keskisellä Välimerellä on yksi Giorgia Melonin johtaman äärioikeistolaisen hallituksen haasteista Italiassa. Marraskuussa Ranskan ja Italian välille puhkesi vakava diplomaattinen kriisi, kun Italia esti kansalaisjärjestö SOS Humanityn laivan rantautumisen ja ohjasi sen eteläranskalaiseen Toulonin satamaan.