Viidakkoliha maistuu Afrikassa, vaikka eläimistä ihmisiin tarttuvat taudit uhkaavat

Bulawayo 29.5.23 (IPS) Villieläinten lihaa arvostetaan ja kaupataan kautta Afrikan, mutta tutkijat varoittavat, että viidakkolihan syömisessä piilee terveysriskejä. Tuore tutkimus maaseutuyhteisöjen asenteista Itä-Afrikassa kertoo, että vaikka ihmiset ovat tietoisia vaaroista, he eivät piittaa niistä. Villieläinten lihan kysyntä on koronapandemian jälkeen vain… Continue Reading

Jokivallien eroosio nakertaa elintilaa Ruandan tulva-alueilla

Kigali 29.5.23 (IPS) Toukokuun sateet aiheuttivat pahoja tulvia ja maanvyöryjä Ruandassa, varsinkin maan länsiosien jokivarsilla. Asiantuntijat uskovat, että eroosiolle herkkien alueiden kartoittaminen auttaisi jatkossa säästämään ihmishenkiä. Kevään tulvissa kuoli virallisten tietojen mukaan ainakin 135 ihmistä.

Intian kristityt dalitit vaativat samoja oikeuksia hindujen kanssa

Karnataka 22.5.23 (IPS) Toistakymmentä intialaista kristillistä järjestöä on vedonnut Intian korkeimpaan oikeuteen, jotta dalit-kastiin kuuluville kristityille myönnettäisiin samanlaiset koulutus- ja työllistymistuet kuin hindu-daliteille. Vaikka kastiasemaan pohjautuva sorto on ollut laitonta vuodesta 1955, dalitien syrjintä ja yhteiskunnan ulkopuolelle sulkeminen ovat yhä… Continue Reading

Tukea journalisteille kunnianloukkaussyytteitä vastaan

YK 22.5.23 (IPS) Hyökkäykset mediaa vastaan ovat lisääntyneet kaikkialla maailmassa. Suoranaisen fyysisen väkivallan lisäksi välineinä ovat perusteettomat oikeusjutut, muidenmuassa kunnianloukkaussyytteet. Yhdysvaltalainen kehitysyhteistyövirasto USAID on lanseerannut suojaohjelman Reporters Shield (Reportterin suojakilpi) yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista raportoivien journalistien turvaksi.

Uusi hyttyslaji levittää malariaa kaupunkeihin Afrikassa

Nairobi 15.5.23 (IPS) Kenian kaupunkilaisia varoitetaan uudesta hyttyslajista (Anopheles stephensi), joka uhkaa tehdä tyhjäksi vuosikymmenien ponnistelut malarianvastaisessa taistelussa. Toisin kuin niin ikään malariaa levittävät sukulaislajinsa, se pystyy sopeutumaan kaupunkiympäristöön ja lisääntymään veden täyttämissä muoviastioissa, hylätyissä autonrenkaissa ja avoviemäreissä. Se myös… Continue Reading