”Sukupuolten eriarvoisuus on Chilessä yhä avoin haava”

Santiago 25.9.23 (IPS) Chileläisten naisten elinolosuhteet ovat parin viime sukupolven aikana parantuneet, kun koulutustaso on kohonnut ja talouteen osallistuminen lisääntynyt. Parannuksia ovat esimerkiksi äitiyslomien pidentäminen ja päiväkotien runsastuminen, sekä naisten murhaamisesta koituvien rangaistusten koventaminen ja aborttioikeuden laventaminen.

Ugandan öljyhankkeet jakavat kansaa

Kampala, Buliisa, Kikuube 25.9.23 (IPS) Ranskalainen öljy- ja kaasujätti TotalEnergies ja kiinalainen CNOOC ovat vauhdilla aloittamassa öljy- ja kaasuprojekteja Ugandassa. Investointien arvon arvellaan ylittävän 15 miljardia Yhdysvaltain dollaria ja öljynpumppauksen odotetaan alkavan ensi vuoden loppuun mennessä. Rakennus- ynnä muista hankkeista… Continue Reading

Kaivot kuivuvat ja sadot tuhoutuvat Afganistanissa

Afganistan 18.9.23 (IPS/Learning Together) Afganistania riivaava kuivuus on aiheuttanut vakavan vesipulan. Niille, joille tulee asuntoon juokseva vesi, tuottavat ongelmia nousseet vesimaksut. Etenkin, kun tasavallan kaatumisen myötä iso osa ihmisistä on menettänyt työpaikkansa, ja he ovat muutoinkin suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Intian Kashmirin suuret järvet kutistuvat, samalla tulvavaara kasvaa

Srinagar, Intia 11.9.23 (IPS) Kashmirilainen Sadiq Dar, 68, on ikänsä katsellut Wularjärveä, ja viime vuosina hämmästellyt sen muuttumista kuivaksi maaksi. ”Kun vartuimme, tässä oli pelkkää vettä. Nyt samassa paikassa laiduntaa karja ja isot alueet on otettu lasten krikettikentäksi”, Dar sanoo.

Tulvat ja maanvyörytkään eivät pidättele Nepalin syrjäkylien rokottajia

Kathmandu 4.9.23 (IPS) Badri Acharya on nykyään Nepalin Pokharan julkisen terveydenhoidon johdossa, mutta vielä pari vuotta sitten hän työskenteli kentällä toimittamassa elintärkeitä terveyspalveluita vaikeakulkuisella Manangin alueella. Acharyan kaltaiset ihmiset ovat ehkä tärkein osatekijä siinä, että nepalilaiset on hämmästyttävän hyvin rokotettu,… Continue Reading