Sykloni Freddy kaatoi Malawin maissipellot ja niiden myötä talouden
Sonjeke, Malawi 11.4.23 (IPS) Etelä-Malawin Mulanjessa näkymä on musertava, lakoontunutta viljaa silmänkantamattomiin. Sadon on tuhonnut trooppinen sykloni Freddy.
Sonjeke, Malawi 11.4.23 (IPS) Etelä-Malawin Mulanjessa näkymä on musertava, lakoontunutta viljaa silmänkantamattomiin. Sadon on tuhonnut trooppinen sykloni Freddy.
Santiago 11.4.23 (IPS) Chile on tiukentanut valvontaa pohjoisrajallaan rajoittaakseen siirtolaisten virtaa Boliviasta ja Perusta. Tulijat ovat ennen muuta venezuelalaisia. Kolmen kuukauden ajaksi poliisit saavat rinnalleen 600 sotilasta.
Peshawar, Pakistan 20.3.23 (IPS) Sadat nuoret afganistanilaiset naiset ja tytöt ovat muuttaneet Pakistaniin, jotta voisivat jatkaa talebanien valtaantulon keskeyttämiä opintojaan.
Bangkok 6.3.23 (IPS) Myanmarissa lähes 18 miljoonaa ihmistä eli noin puolet maan väestöstä on humanitaarisen avun tarpeessa sisällissodan ja sotilasvallankaappauksen jälkeisen talouskriisin vuoksi.
Rooma 6.3.23 (IPS) Palestiinalaisten häirintää, heidän autojensa ja talojensa töhrimistä ja maidensa miehittämistä – sellaista oli Israelin juutalaisen Gilad Saden, 36, elämä silloin, kun hän kuului juutalaisten ylivaltaa Israelissa ajavaan järjestöön.
Nairobi 6.3.23 (IPS) Tansanian hallitus suunnittelee noin 150 000 maasai-paimentolaisen pakkosiirtoa luonnonsuojelualueilta.
Barcelona 27.12.22 (IPS) Humanitaarinen hätätila keskisellä Välimerellä on yksi Giorgia Melonin johtaman äärioikeistolaisen hallituksen haasteista Italiassa. Marraskuussa Ranskan ja Italian välille puhkesi vakava diplomaattinen kriisi, kun Italia esti kansalaisjärjestö SOS Humanityn laivan rantautumisen ja ohjasi sen eteläranskalaiseen Toulonin satamaan.
Abuja 21.11.22 (IPS) Nigerian yliopistojen ja korkeakoulujen luentosalit hiljenivät helmikuussa 2022. Palkkaansa ja etuihinsa tyytymättömien opettajien lakko kesti kahdeksan kuukautta.
Mwenezi, Zimbabwe 14.11.22 (IPS) Zimbabwelainen Edious Murewa tapasi kehuskella, että hän omistaa kymmenen hehtaaria maata. Näinä päivinä hän on kuitenkin täynnä katumusta. Murewa, 52, on yhä köyhä otettuaan vuosia sitten haltuunsa viipaleen aiemmin valkoiselle maatalousyrittäjälle kuuluneesta maatilasta.
Stepanakert, Vuoristo-Karabah 12.9.22 (IPS) ”Tänä vuonna täällä on lämpimämpää kuin kotimaassani Senegalissa”, vitsailee 22-vuotias jalkapalloilija Sow Ababacar Stepanakertin stadionilla.