KOLUMNI: Uumoillaan, että USA aikoo “hoidella” Kuuban sotimatta

Miami, 25.02.02 (IPS) – Ilmassa on merkkejä siitä, että Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on päättänyt tehdä selvää Kuubaa johtavasta Fidel Castron hallituksesta. Bush ei sisällyttänyt Kuubaa kuuluisaan "pahuuden akseliinsa", mutta Yhdysvaltain johdossa puuhataan silti Castron kaatamista.

Uutta suunnitelmaa lienee vauhdittanut äskettäin Havannan lentokentällä sattunut välikohtaus, jossa yhdysvaltalainen diplomaatti pidätettiin ja hänen tavaransa tutkittiin ja takavarikoitiin. Yhdysvaltain ulkoministeriö esitti vastalauseen tapahtuneen johdosta.

Floridan Miamissa ilmestyvä espanjankielinen lehti Nuevo Herald arveli hiljan, että uuden strategian takana ovat syntyperältään kuubalaiset korkean tason virkamiehet Yhdysvalloissa. Heihin kuuluvat asuntoministeri Mel Martinez, vastanimitetty yleisamerikkalaisten asioiden alivaltiosihteeri Otto Reich ja kansallisessa turvallisuusneuvostossa Kuuban asioista vastaava eversti Emilio Gonzalez.

He toimivat tietenkin yhteistyössä kongressin kuubalaisryhmän kanssa. Suunnitelman toteutukseen osallistuisivat lisäksi oikeus- ja valtiovarainministeriöt sekä USA:n kehitysapuvirasto.

Kuubaa vastaan ei aiota käyttää voimaa, vaan tarkoitus on syrjäyttää maan johto taloudellisella painostuksella. Se tapahtuisi ottamalla käyttöön Kuuban saartoa kiristäneen Helmsin- Burtonin lain pykälä, joka uhkaa pakotteilla Kuuban kanssa seurustelevia Yhdysvaltain kauppakumppaneita.

Bush lykkäsi vastikään pykälän voimaantuloa kuudella kuukaudella. Samoin teki aikoinaan hänen edeltäjänsä Bill Clinton kunnioittaakseen Euroopan unionin (EU) kanssa asiasta tehtyä sopimusta.

Mikä erottaa nykyisen suunnitelman niistä lukemattomista hankkeista, joihin Yhdysvallat on ryhtynyt Castroa vastaan 40 vuotta jatkuneen saarron aikana?

Vastaus piilee uudessa kansainvälisessä ilmapiirissä, joka syntyi syyskuun 11. päivän terrori-iskuista. Sen jälkeen kansainvälinen terrorismi määriteltiin pääviholliseksi, ja kansainvälinen päätöksenteko muuttui monenkeskisestä Yhdysvaltain yksinoikeudeksi.

Kuubassa syyskuun 11. päivän vaikutus näkyi siinä, että Castro suhtautui sovinnollisesti Yhdysvaltoihin ja jopa sen yllättävään päätökseen sijoittaa vankejaan Guantánamon tukikohtaan.

Syyskuun jälkeistä muutosta ilmentää sekin, että Yhdysvaltain ulkopolitiikan hoitoa on luovutettu eturyhmille, joiden ajamat asiat eivät ole ratkaisevan tärkeitä kansalliselle, maailmanlaajuiselle tai alueelliselle turvallisuudelle. Koska Kuuba ei selvästikään muodosta uhkaa USA:lle, Yhdysvaltain Kuuban- politiikka on luovutettu hallitusta vankasti tukevalle amerikankuubalaiselle ryhmälle.

Jos suunnitelmaa todella ryhdytään toteuttamaan ja se onnistuu kaatamaan Kuuban hallituksen, lopputulos on tragikoominen. Yhdysvaltain 40 vuotta jatkuneiden erilaisten horjutustoimien jälkeen Castron totalitaarinen järjestelmä romahtaa sen sivutuotteena, että jotkut uskonnon nimeen vannoneet rikolliset hyökkäsivät tuhansien viattomien ihmisten kimppuun Yhdysvalloissa.

Ironiaa lisää se, että yksi tämän tapahtumaketjun häviäjistä olisi paavi Johannes Paavali II. Hänen Kuuban-vierailultaan 1998 odotettiin ihmeenomaista vaikutusta, jonka seurauksena saarivaltion sosialismi murenisi samaan tapaan kuin Itä-Euroopassa tapahtui. Yhdysvallat ja siellä asuvat Kuuban pakolaiset tosin olisivat kokeneet kirvelevänä tappiona sen, jos paavi olisi onnistunut kaatamaan Castron.

Jos Yhdysvaltain uusi suunnitelma toteutuu, kunnia Castron kaatamisesta kuuluu viime kädessä syyskuun 11. päivän itsemurhapommittajille.

Kuvioon sisältyy kuitenkin muuan arvaamaton lisätekijä: Castro itse. Hänen tiedetään toteuttavan omaa tahtoaan keinoja kaihtamatta. Turvautuminen ihmisoikeusrikkomuksiin ja itsevaltaisiin otteisiin ei ole hänelle vierasta, jos valta uhkaa luisua käsistä.

Myös naapurimaiden reaktiot voivat yllättää tilanteessa, jossa alueelle vakiintunut pysyvän vastakkainolon tila jotenkin muuttuu. Ja jos Helmsin-Burtonin laki aktivoidaan, herää kysymys, miten EU reagoi. Tilanne voi johtaa kauppasotaan, joka puolestaan horjuttaisi Maailman kauppajärjestöä WTO:ta.

Järkeilyketjut kuitenkin kuuluvat syyskuun 11. päivää edeltäneeseen maailmaan. Nykyisin asioita on mahdotonta ennustaa tai edes kuvitella ennalta.

(Inter Press Service)

* Joaquin Roy toimii kansainvälisen politiikan Jean Monnet – professorina Miamin yliopistossa.

(c) Copyright IPS. Kaikki oikeudet pidätetään.

Joaquin Roy*(c)