Dakar, 05.07.98 (IPS) – Afrikan yrittäjänaisilla sytyttää yhtä vikkelästi kuin New Yorkin pankkiireilla, mutta keinot tehdä kauppaa poikkeavat totutusta. Kehitysyhteistyöjärjestöt yrittivät pitkään ohjata naisia "oikeaoppisille kauppatavoille", mutta uskaltavat nyt tukea heidän omaleimaista toimintaansa siinä missä liikemiehiäkin.
Useissa Afrikan maissa naiset myyvät toreilla, miehet kaupoissa. Torinaisten ja liikemiesten kilpailu on tasaväkistä, vaikka miehillä on yleensä jonkin verran kaupallista koulutusta ja heidän on paljon helpompi saada lainaa.
Afrikkalaisilla yrittäjänaisilla on erinomainen kauppiasvainu. He eivät noudata kauppakorkeakoulujen opetuksia vaan hankkivat tietoonsa kuluttajien kulloisetkin mielihalut ja ajatuksenjuoksun muilla keinoin. He tietävät, mitä kalaa missäkin perheessä popsitaan illalliseksi, mikä kengänkoron korkeus on juuri tulossa muotiin ja kenellä on palkkapäivä.
Muutama kuukausi sitten Senegalin pääkaupungin Dakarin suurimman torin naiskauppiaat lakkasivat yhtäkkiä tuomasta batiikkikangasta naapurimaasta Malista, vaikka se oli heidän tuottoisin myyntiartikkelinsa. Syytä uteleville liikemiehille torikauppiaat vastasivat, ettei tuonti enää kannattanut, koska verot ja tullivirkailijoiden lahjominen tulivat liian kalliiksi. Liikemiehet pitivät naisia typerinä ja alkoivat itse tuoda kangasta Malista.
"Laskimme sen varaan, että ammattiliikemiehet tekisivät juuri sen. Tiesimme, että heillä on suuremmat juoksevat kulut kuin meillä ja kankaan hinta muodostuisi liian korkeaksi kuluttajille", toritiskinsä ääressä puuhaava Aminata Ndiaye sanoo.
Sitten torikauppiaiden tiskeille ilmestyi senegalilaista ja gambialaista batiikkikangasta ja ostajat palasivat, koska se oli halvempaa kuin kauppojen malilainen kangas.
Yksi naisten kaikkialla Afrikassa suosima tapa kerätä pesämunaa on Senegalissa nimeltään "tontine". Jokainen mukanaolija antaa rahaa tai muuta pääomaa ja sitten koko potista vedetään pitkää tikkua – yksi saa kaiken.
"Naisporukka pysyy yleensä vuosia yhdessä, joten jokaisen vuoro voittaa tulee enemmin tai myöhemmin. Se on hyvin demokraattista", Wendy Wilson Fall amerikkalaisesta National Council of Negro Women -järjestöstä (NCNW) sanoo.
Kimppapotista saamallaan rahalla naiset ostavat kalustoa maanviljelyä tai liiketoimintaa varten, maksavat lasten koulutuskuluja ja kunnostavat asuntojaan. Mukanaolijat ovat usein sukulaisia tai kuuluvat samaan uskontoon tai etniseen ryhmään. Myös tori- ja katukauppiaiden keskuudessa tämä on hyvin yleinen tapa hankkia pääomaa.
Senegalissa "tontine" on osa monimutkaista lahjojen antamisen järjestelmää, jonka vuoksi ihmiset ovat ikuisessa velassa toisilleen, mutta sen ansiosta yhteisö myös pysyy koossa.
"Naiset oppivat lapsesta saakka pitämään lukua siitä kuka on kenellekin velkaa", Wilson Fall sanoo.
Viisi vuotta sitten Wilson Fallin edustama järjestö auttoi pienen senegalilaisen kylän naisia tekemään rahankeruustaan normaaleilla lainaperiaatteilla toimivan säästökassan. Viidessä vuodessa kylän vuositulot lähes tuplaantuivat.
Nykyisin sadoilla Afrikassa toimivilla kehitysjärjestöillä on pienlainoitusohjelmia, jotka perustuvat naisten "tontinien" pohjalle. Useimmiten velalliset maksavat lähes sataprosenttisesti velkansa. Mutta vielä joku vuosi sitten kehitysjärjestöt pitivät näiden epävirallisten rinkien tukemista uhkayrityksenä.
Kehitysjärjestöt eivät tunteneet riittävästi eri Afrikan maiden paikallisia tapoja ja arvomaailmaa. Ne yrittivät esimerkiksi saada naiset perustamaan osuuskuntia, koska tiesivät afrikkalaisten naisten pitävän yhteistyöstä. Mutta sitä ne eivät olleet tajunneet, että vaikka naiset mielellään tekevätkin työtä ryhmänä, he silti haluavat hyötyä myös yksityisesti.
Esimerkiksi ryhmän yhteisellä kasvimaalla jokaisella on oma palsta. Siemenet ja lannoitteet hankitaan yhdessä, mutta kukin tekee maallaan mitä haluaa.
Kehitysyhteistyöjärjestöillä on ollut kova työ saada selville ja ymmärtää paikallista ajattelutapaa ja toimintamuotoja. Aina ne eivät pysy naisten aivoituksissa mukana.
Wilson Fall kertoo kehitysjärjestöstä, joka hiljattain antoi lainaa eräälle naisryhmälle Burkina Fasossa, jotta se voisi ostaa uutta karjaa kuivuudessa menehtyneen tilalle. Mutta naisetpa ostivatkin kultaa.
"Nousi kova haloo, kun järjestö sai tietää, mihin rahat olivat menneet", Wilson Fall kertoo. Mutta sitten saatiin selville, että naiset olivatkin ovelia keinottelijoita. Karjan hinta oli hyvin korkea sillä hetkellä – kulta oli parempi sijoitus.
Toinen järjestö antoi uuden riisilajikkeen siemeniä Etelä- Senegalissa naisviljelijöille uskoen, että he miehiä rehellisemmin jakaisivat niitä kaikille.
"Mutta naisetkin ovat vain ihmisiä. Useimmat heistä pitivät siemenet itsellään", Wilson Fall sanoo.
YK:n hiljattain julkistama tutkimus naisten osuudesta Afrikan kehityksessä tuo esille sen, että vaikka miehet yleensä päättävät maankäytöstä ja ovat esteenä naisten edistymiselle, naisilla on näkymättömiä keinoja käyttää taloudellista ja yhteiskunnallista valtaa.
Senegalissa vain miehet ajavat taksia, mutta auto on usein naisen omistama. Poliitikot ovat lähes yksinomaan miehiä, mutta naisilla on usein yllättävän paljon valtaa kulissien takana.
"Afrikka pursuaa naisia, joista olisi hyviksi johtajiksi, mutta heiltä puuttuu koulutusta ja pääomaa", Soukeyna Ba afrikkalaisesta naisten kehitysjärjestöstä sanoo.
Pekingissä vuonna 1995 pidetyn neljännen naisten maailmankonferenssin jälkeen YK on ottanut kehitysohjelmissaan naisten aseman edistämisen "suunnittelun valtavirtaan". Se tarkoittaa, ettei naisten tukeminen ole enää erilliskysymys vaan osa kaikkea toimintaa.
Afrikan naisten aseman edistämistä hoitavan YK:n jaoston johtaja Josephine Ouedraogo sanoo, ettei hän enää halua nähdä naisasioiden ministereitä Afrikan maiden hallituksissa.
"Nyt on tärkeätä saada tasa-arvokysymykset osaksi maatalous-, opetus-, kauppa- ja valtionvarainministeriöiden suunnittelua. Naisilla on oltava tasavertaiset mahdollisuudet ja voimavarat osallistua yhteiskunnan toimintaan", Ouedraogo sanoo.
Länsimaiden kehitysyhteistyön linja Afrikassa on muuttunut suuresti sitten 1970-luvun. Tuolloin otaksuttiin, että länsimaisten keskiluokkaisten naisten tapaan myös afrikkalaiset naiset olisivat palkatonta työtä tekeviä kotirouvia. Nyt afrikkalaisia naisia tuetaan heidän normaalissa toiminnassaan, joka on sekä tuottavaa että poliittista, vaikkei se aina päältä päin siltä näytäkään. (Inter Press Service)
