Rabat, 17.03.98 (IPS) – Marokkolainen rakennusmies Abderrahim Bouchina, 35, on jälleen joutunut työmarkkinajoustojen uhriksi ja jäänyt työttömäksi. Markkinoiden vapauden puolustajien mielestä Marokon kaltaisten maiden taloudellinen kehitys kuitenkin vaatii sitä, että työnantajilla on lupa ottaa ja erottaa työntekijöitä mielensä mukaan.
Casablancassa toimiva rakennusalan yritys erotti Bouchinan rutiininomaisesti osana vuotuista henkilöstön supistustaan. Bouchina kertoo, että yhtiö pyytää aina vuoden lopussa suurinta osaa henkilökunnastaan "eroamaan vapaaehtoisesti".
"Korvaus ei koskaan ylitä 5 000 dirhamia (2 750 markkaa). Osa irtisanotuista pestataan samaan firmaan vuoden vaihteen jälkeen, mutta uusina työntekijöinä", Bouchina kertoo.
Työnantaja säästää palkkamenoissa ja sosiaaliturvamaksuissa, kun työntekijät pidetään jatkuvasti pätkätyösuhteissa.
Ollessaan rakennusfirman palveluksessa Bouchina uurasti pitkää päivää, joskus aamukahdeksasta iltakymmeneen, ja äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Palkka oli vain 1 300 dirhamia (reilut 700 markkaa) kuussa, kun lain säätämä minimipalkka on 825 markkaa.
"Joustojen" ja vapauksien takaaminen yksityisen sektorin sijoittajille voi auttaa kasvattamaan maan bruttokansantuotetta (bkt), mutta se ei automaattisesti johda kaikkien asukkaiden elintason nousuun, marokkolainen taloustieteilijä Mohamed Laamime huomauttaa.
Hänen mukaansa bkt:n kasvusta hyötyy usein vain pieni osa yhteiskunnasta, mikä edelleen laventaa kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Myös keskiluokan vajoaminen köyhyyteen kiihtyy. Marokon 27-miljoonainen väestö kasvaa yhä kahden prosentin vuosivauhtia.
Mahjoub Gharoubi, 16, on elävä esimerkki Marokossa tapahtuneesta kehityksestä. Gharoubin perhe hajosi, kun isä sai potkut Salen kaupungissa toimineesta vaatetustehtaasta. Mahjoubin oli pakko lähteä myymään savukkeita kadulle auttaakseen ruokkimaan ja vaatettamaan viisi nuorempaa veljeään. Hän tienaa päivässä noin 75 dirhamia (41 markkaa) ja antaa omien sanojensa mukaan kaiken äidilleen.
Monet marokkolaiset syrjäytyvät elämän valtavirrasta Mahjoubin tavoin, sanoo ihmisoikeusaktivisti Mourad Mimoun. Hänen mielestään markkinoiden vapauttamiseen tähdänneet uudistukset ja kansainvälisten luottolaitosten sanelemat talouden rakennesopeutusohjelmat kiihdyttävät marokkolaisen yhteiskunnan hajoamista.
Marokon finanssi- ja sijoitusministeriön vanhempi virkamies puolustaa harjoitettua politiikkaa. Hänen mielestään 1980-luvun alussa toteutetut laajat yksityistämiset eivät merkinneet sitä, että valtio välttelisi vastuutaan. Hän muistuttaa, että uudet kauppaa, työelämää ja investointeja sääntelevät lait on tarkoitettu "suojelemaan maata kahleettoman liberalisaation haitallisilta vaikutuksilta".
Marokon tilastokeskus (Insea) oli mukana järjestämässä maaliskuussa Rabatissa pidettyä seminaaria, jossa ruodittiin Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin politiikan sisältämiä vaaroja ja mietittiin, miten taistella köyhyyttä vastaan Pohjois-Afrikassa.
Inseaa edustavan professori Mahdi Lahloun mukaan talouden vapauttamisella voi olla erittäin kielteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan ja ihmisten elämään.
Lahlou kertoo, että marokkolaisten ostovoima on vähentynyt selvästi viime aikoina. Tärkein syy siihen on peruselintarvikkeiden hintatukien leikkaaminen. Niiden piiriin kuuluivat esimerkiksi sokeri, ruokaöljy ja vehnä. Samaan aikaan hintojen nousun kanssa palkat ovat pikemminkin taantuneet.
Lahloun mukaan Marokon inhimilliseen kehitykseen tähtäävässä politiikassa on myös suuria puutteita, sillä "se vain pahentaa tulonjaon epätasaisuutta". Pelkästään virkamiesten keskuudessa on valtavia palkkaeroja: jotkut tienaavat 1 200 dirhamia (660 markkaa) ja toiset 100 000 dirhamia (55 000 markkaa) kuussa.
"Joillekin maksetut ylisuuret palkat aiheuttavat sen, että emme voi järkeistää julkisia menoja, luoda työpaikkoja ja pyrkiä sosiaaliseen yhtenäisyyteen", Lahlou sanoo.
Valtioiden talouden tilaa tutkiva kansainvälinen luokituslaitos Standard & Poor's arvioi äskettäin, että Marokon tulisi panna julkisten menojen, varsinkin palkkojen, kasvu aisoihin saadakseen taseensa kuntoon.
Maailmanpankin raportin mukaan Marokon tilanne on kuitenkin kohentunut melkoisesti: köyhyysrajan alapuolella elävien osuus väestöstä oli 1980 vielä 20 prosenttia ja 1990-luvun alussa enää 13 prosenttia.
Silti ostovoima jatkaa hupenemistaan, eikä huomattavalla osalla väestöstä ole mahdollisuutta saada selliasia peruspalveluja kuin terveydenhuolto, puhdas juomavesi tai sähkö. Taloustieteilijät kehottavatkin arvioimaan Marokon köyhyyttä myös muilla kuin määrällisillä mittareilla
Marokon sosiaaliset turvaverkot ovat reikäisiä: esimerkiksi eläke ei riitä edes perustarpeiden tyydyttämiseen. Malika Hallaoui, 52, myy vihanneksia torilla, koska hänen miehensä eläke ei riitä kattamaan seitsemän, vielä kouluja käyvän lapsen menoja. Torimyyjän päiväansiot jäävät 100-150 dirhamiin (55-82 markkaa).
Kansainvälisen määritelmän mukaan ihminen on köyhä, jos hänen päiväansionsa jäävät alle yhden dollarin (5,5 markkaa). Lahloun mielestä köyhiä ovat todellisuudessa ne, joilla ei ole varaa mennä yleiseen sairaalaan ja lähettää lapsiaan kouluun tai ne, jotka eivät saa vettä ja sähköä.
Standard & Poor's listaa Marokon ongelmiksi heilahtelevan bkt:n ja suuren riippuvuuden maataloudesta, joka tarjoaa yhä neljänneksen kaikista työpaikoista. Maatalouden tuotanto vaihtelee suuresti sateista riippuen, sillä vain yhdeksäsosa viljelymaasta on keinokastelun piirissä.
Markon bkt kasvoi reilut 10 prosenttia kaudella 1993-94, mutta kutistui 7 prosenttia 1994-95 kasvaakseen jälleen 7 prosenttia 1995-96. Vahvistamattomat luvut kaudelta 1996-97 puhuvat niin ikään 7 prosentin kasvusta tavallista runsaampien sateiden ja niiden seurauksena saatujen hyvien satojen ansiosta.
Marokkolaisten taloustieteilijöiden mukaan tarvittaisiin pitkään jatkuvaa 7 prosentin kasvua, jos maa mielii päästä eroon köyhyydestä.
"Köyhyyttä vastaan ei voida taistella tehokkaasti ilman koulutuksen, hallinnon ja oikeuslaitoksen perinpohjaista uudistamista", Lahlou muistuttaa. (Inter Press Service)
