Havanna, 11.03.98 (IPS) – Jotkut optimistit uskovat, että presidentti Fidel Castron päätös vapauttaa joukko poliittisia vankeja paavin vierailun vanavedessä, on esimakua Kuuban poliittisten olojen vapautumisesta. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.
Paavi Johannes Paavali toisen vieraillessa Kuubassa tammikuussa, kardinaali Angelo Sodano esitti listan henkilöistä, jotka ovat vangittuina Kuubassa hallituksen vastaisen toiminnan vuoksi. Kuuban hallitus mietti asiaa aikansa ja ilmoitti helmikuun puolivälissä, että sata listalla mainittua henkilöä oli jo tammikuussa vapaana, ja että 300 muuta on päätetty vapauttaa.
Kun puntaroidaan monipuoluedemokratian mahdollisuuksia Kuubassa, on aina syytä ottaa huomioon saarella asuvien toisinajattelijoiden ideologinen heikkous. Useimmat nyt armahdetuista vangeista menettivät vapautensa melko vaatimattomien oppositiotoimien, kuten hallituksen vastaisten lentolehtisten jakamisen tai seinäkirjoittelun vuoksi.
Toisinajattelijoiden joukkoon mahtuu puolisen tusinaa ihmistä, jotka ovat todella poliittisesti valveutuneita ja toimintakykyisiä, mutta lopuilta ei voi odottaa suuria. Opposition todelliset lahjakkuudet ovat maanpaossa.
Lisäksi Kuuban hallitus kehottaa armahdettuja vankeja poistumaan maasta, mikä tarkoittaa, että se ei aio antaa heidän järjestäytyä ja ryhtyä toimintaan kotimaassaan. Siten armahdukset kasvattavat Kuuban pakolaisten joukkoa Miamissa ja muualla ulkomailla, mutta eivät edistä opposition toimintaa kotimaassa.
On selvää, että Castron hallitus ei halua tehdä mitään poliittisia myönnytyksiä niin kauan, kuin Yhdysvaltain julistama Kuuban kauppasaarto on voimassa. Hallitus pelkää, että maan pieninkin avaaminen ulospäin antaisi "viholliselle" lisää toimintamahdollisuuksia saarella. Saarron jatkuessa Kuuba tulkitsee poliittisen moniarvoisuuden merkitsevän samaa kuin vallankumouksen kuolema.
Näyttää siltä, että Castro katsoo vankien vapauttamisella heittäneensä pallon vastustajan puolelle. Hänen mielestään Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin on otettava seuraava askel.
Kuuba kaipaa monia poliittisia uudistuksia. Niihin kuuluvat luopuminen pakollisen yksimielisyyden vaatimuksesta, opposition mielenilmausten salliminen, todellinen edustuksellisuus eli moniarvoisuuden toteuttaminen vaaleissa ja demokratian syventäminen niin, että otetaan huomioon kaikki kuubalaiset, ei vain puolueen aktiiveja.
Tiedotusvälineiden uudistamista tarvitaan myös kipeästi. On avattava tietokanavia, jotka välittävät muutakin kuin virallisia tiedotteita, ja maahan on luotava riippumaton lehdistö. On saatava palautetuksi ihmisten luottamus tiedotusvälineisiin, joiden kertomukset eivät nykyisin käy yksiin ympäröivän todellisuuden kanssa.
Juuri nyt nämä uudistukset eivät näytä todennäköisiltä.
Ratkaisematon kysymys on toistaiseksi sekin, mikä rooli maanpakolaisten maltillisella siivellä on tulevaisuuden muutoksissa. Tähän joukkoon ei kuulu Cuban American Foundation, joka uhoaa paluuta saarelle tulta ja tulikiveä säästämättä. Se ei saa vastakaikua tavallisilta kuubalaisilta, jotka pelkäävät, että maanpakoon menneet suuromistajat vaativat takaisin rakennukset, jotka vallankumous jakoi heille.
Pakolaisten maltillinen haara kannattaa Kuubaan hidasta muutosta ja suunniteltuja demokraattisia uudistuksia ilman väkivaltaa.
Sovinto saarelle jääneiden ja maasta poistuneiden kuubalaisten välillä on täysin mahdollinen, koska useimmat kokevat olevansa samaa kansaa ja kulttuuria, mutta se ei onnistu niin kauan kuin kauppasaarto jatkuu.
Kuuban kansakunnan kaksi puolikasta ovat jo jonkin aikaa koettaneet entistä aktiivisemmin etsiä yhteisymmärrystä.
Yksi vuoropuhelun esteistä on ollut pakolaisyhteisön liiallinen riippuvuus ulkomaisista tukijoistaan. Yhtäältä pakolaiset ovat kehittäneet aloitekykyään ja kekseliäisyyttään joutuessaan sopeutumaan uusiin oloihin, ja monet ovat menestyneet taloudellisesti. Toisaalta heistä on muodostunut Yhdysvaltain virallisen politiikan ideologinen tukiryhmä.
Tämä asenne erottaa pakolaiset Kuuban kuubalaisista. Pakolaiset voivat aina luottaa Yhdysvaltain hallitukseen kansallisen kysymyksen ratkaisussa.
On tärkeätä muistaa, että Kuubassa meneillään olevat taloudelliset uudistukset tarjoavat oivan perustan poliittisen näyttämön laajentamiselle. Maan talouden avaaminen ulkomaisille sijoituksille on synnyttänyt Kuuban valtion ja ulkomaisten investoijien yhteisyrityksiä. Pääomaa on suunnattu erityisesti aloille, jotka kärsivät polttoaineen ja raaka-aineiden puutteesta. Samalla Kuuba on pinnistellyt säilyttääkseen sosiaalipalvelunsa, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon.
Kuuba kulkee kohti sekataloutta, jossa on aineksia sosialismista ja markkinataloudesta. Maa pyrkii turvaamaan asukkaiden sosiaaliset edut samalla, kun kysyntää ja tarjontaa asteittain vapautetaan. Tämän täytyy ennen pitkää johtaa aiempaa liberaalimpaan asenteeseen.
Demokratian näköalat ovat kuitenkin epävarmat, koska Kuuban hallitus vakuuttaa säilyttävänsä yksipuoluejärjestelmän hinnalla millä hyvänsä.
Se on tärkein este elämän normalisoimiselle saarivaltiossa. Kuuba ei voi loputtomiin pitäytyä pienen poliittisen eliitin valtaan, joka estää väestön enemmistön osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään.
Poliittisten vankien armahtaminen on tärkeä askel, joka tunnustaa poliittisen opposition olemassaolon, mutta siitä on vielä pitkä matka demokratiaan. (Inter Press Service) * Lisandro Otero on Meksikossa asuva kuubalainen kirjailija ja toimittaja. 8 Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
