Chong Chom Pass, Thaimaa, 10.09.97 (IPS) – Pra Thong näyttää lopen uupuneelta. Hän on 36-vuotias leski ja kahden lapsen äiti, jonka Kambodzhan uudet levottomuudet ovat ajaneet täpötäydelle pakolaisleirille Thaimaan puolelle rajaa.
Tilanne ei ole Pra Thongille uusi: kuten monet muutkin kambodzhalaiset ikätoverinsa, hän on juossut sotia pakoon 13- vuotiaasta. "Aivan kuin matkustaisin jatkuvasti samassa autossa. Vain kuljettaja vaihtuu", hän huokaa.
Ajelehdittuaan sodan jaloissa paikasta toiseen, Pra Thong päätyi kymmenen vuotta sitten Kao-I Dangin pakolaisleirille Thaimaan puolelle.
Vuonna 1991 Kambodzhaan saatiin YK:n välityksellä rauha, ja vaalit pidettiin kansainvälisessä valvonnassa 1993. YK myös kotiutti Thaimaahan joutuneet Kambodzhan pakolaiset.
Pra Thong uskoi, että kotiinpaluu oli vihdoin turvallista ja asettui O'Samachin kaupunkiin maan pohjoisosissa.
Elämä palasi normaaleihin uomiinsa, kunnes tämän vuoden heinäkuussa Kambodzhan toinen pääministeri Hun Sen pani viralta ensimmäisen pääministerin Norodom Ranariddhin. Ranariddh lähti maanpakon, mutta hänelle uskolliset joukot jäivät taistelemaan Hun Senin armeijan kanssa.
Elokuun puolivälissä Hun Senin joukot hyökkäsivät Ranariddhin kannattajien tukikohtiin Kao Laemissa ja O'Samachissa. Kaupungit sijaitsevat Samrongin maakunnassa lähellä Thaimaan rajaa.
Niinpä eräänä iltana Pra Thong ja lapset keräsivät tavaransa ja liittyivät 30 000 muun kohti Thaimaata marssineen kambodzhalaisen joukkoon. O'Samach oli Ranariddhin ja hänen edustamansa Sihanoukin hallitsijasuvun viimeinen linnake. Hun Senin joukot valtasivat sen 24. elokuuta.
Pra Thong ei osaa sanoa, kenen syytä tämä tuorein väkivallan kierre hänen maassaan on. "Tiedän vain sen, että isot johtajat taistelevat aina, ja me pienet ihmiset kärsimme nälästä ja sairauksista. Olen paennut sotia nuoresta asti ja pako jatkuu yhä. En ole ikinä elänyt onnellisena."
Leiri, jolla Pra Thong nyt oleskelee Thaimaan Surinin maakunnassa, on ylikansoitettu ja kuuma kuin pätsi. Lähestyvä sadekausi luultavasti vain pahentaa tilannetta.
Sadoittain leirin asukkaita kerääntyy tyhjien vesitankkien ympärille odottamaan, että säiliöautot tuovat vettä.
Alueen terveysviranomaiset ja avustusjärjestöt ovat perustaneet leirille tilapäisen sairaalaan telttaan, joka on täynnä kaikenikäisiä kipeitä kambodzhalaisia. Yleisimmät taudit ovat ripuli ja malaria.
Toisella viikolla sen jälkeen kun pakolaisia alkoi vyöryä rajan yli Thaimaan puolelle, leirillä oli todettu jo yli 3 000 sairaustapausta.
"Olemme saaneet rakennetuksi yli tuhat wc:tä ja tilanne on hallinnassa", vakuuttaa Surinin maakunnan johtava terveysviranomainen tohtori Jaturong Teerakanok.
Pakolaisleiristä on kehittynyt tuossa tuokiossa pieni kaupunki. Perheet ovat pystyttäneet itselleen suojia puusta ja muovista. Ihmiset nukkuvat maalattialla yhdessä mukanaan tuomiensa kanojen, sikojen ja koirien kanssa.
Sota ei kuitenkaan ole kaukana: Kambodzhan rajalle on matkaa vain kymmenen kilometriä ja ammuskelu kuuluu aika ajoin leirille asti.
Pakolaisia raastaa yhtäältä huoli kaikesta jälkeenjääneestä. Toisaalta he pelkäävät, että heidät pakotetaan palaamaan sodan keskelle.
Monet kambodzhalaiset toivovat, että YK ojentaisi jälleen auttavan kätensä heidän maalleen, mutta tällä kertaa se ei liene helppoa. Thaimaan hallitus ei enää kutsu kambodzhalaisia pakolaisiksi vaan pakkosiirretyiksi ja aikoo lähettää heidät takaisin heti kun taistelut loppuvat.
"Annamme heille humanitaarista apua ja sallimme heidän olla alueellamme niin kauan kuin taistelut jatkuvat. Kun sota loppuu, haluamme heidän palaavan kotiin normaaliin elämään", Thaimaan pääministeri Chavalit Yongchaiyudh sanoi äskettäin.
Monet kambodzhalaiset näyttävät kuitenkin menettäneen uskonsa normaalin elämän mahdollisuuteen. "Kun olin nuori ja kävin koulua, toivoin voivani käyttää tietojani paremman tulevaisuuden hyväksi, mutta se toive ei koskaan toteutunut", pohtii 52-vuotias pakolainen Tuel Karo.
Tuelinkin elämää on hallinnut sota. Hän oli 25-vuotias 1970, kun sisällissota puhkesi. Osapuolina olivat vallan kaapannut kenraali Lon Nol ja Kambodzhan nykyinen kuningas, silloinen prinssi Norodom Sihanouk. Tuelin perhe piiloutui vuodeksi viidakkoon.
Myöhemmin he siirtyivät Samrongiin ja kokivat Punaisten khmerien verisen valtakauden 1970-luvulla. Perhe lähetettiin työhön kommuuniin ja Tuelin veli ja setä surmattiin. Tuel onnistui salaamaan luku- ja kirjoitustaitonsa ja selvisi hengissä älymystöön kohdistetuista puhdistuksista.
Tuel iloitsi demokratian palauttamisesta Kambodzhaan vuoden 1993 vaaleissa, sillä se antoi toivoa elämän kohentumisesta. "Mutta nyt sota on alkanut uudelleen, enkä enää tiedä mitä tehdä."
"En odota elämältä suuria. Haluaisin vain mennä kotiin ja elää rauhallisesti, katsella lasteni kasvamista niin kuin muutkin ihmiset maailmassa", Tuel pohtii. (Inter Press Service)
