Herat,, 30.10.95 (IPS) – Illan lähestyessä joukko siniharmaita hahmoja liukuu auringon polttaman horisontin poikki. Vain kirkkaiden silmien välähdykset antavat aavistaa, että nämä kiireestä kantapäähän hunnutetut hahmot ovat naisia.
He ovat töistä kotiin palaavia sairaanhoitajia ja lääkäreitä – ja suunnilleen ainoita naisia Heratin seudulla, joilla on vielä lupa käydä työssä. Muut menettivät oikeutensa työhön samalla, kun islaminuskon nimiin vannovat Taleban- järjestön sissit valloittivat tämän Länsi-Afganistanin strategisesti tärkeän kaupungin.
Myös Heratin aiempi hallitsija, emiiri Ismail Khan, oli uskonnollinen ja oikeistolainen. Hän oli Afganistanin presidentin Burhanuddin Rabbanin liittolainen ja onnistui pitämään Heratia vallassaan kolme vuotta aina tämän vuoden syyskuun 5. päivään, jolloin Talebanin soturit marssivat kaupunkiin. Nämä Pakistanissa opiskelleet nuorukaiset haluavat vielä tiukemman islamilaisen hallinnon kuin emiiri Khanin aikana.
Vuosi sitten uutena tekijänä Afganistanin pitkittyneeseen sisällissotaan putkahtanut Taleban on ottanut hallintaansa noin puolet maasta. Sissien ensimmäisiä uhreja ovat naiset. Esimerkiksi Heratin naiset menettivät 5. syyskuuta oikeutensa työntekoon ja koulunkäyntiin.
"Haluamme perustaa islamilaisen hallituksen, joka perustuu Koraaniin ja profeetan opetuksiin. Pyhä kirja sanoo, että naiset eivät saa olla yhdessä miesten kanssa työssä tai koulussa. Jos he haluavat opiskella, he voivat tehdä sen kotona aviomiehensä valvonnassa", Heratissa "ulkopolitiikasta" vastaava Sayed Abdul Malek selittää.
Tämä nuori mies on kietonut valtavan turbaanin ajeltuun päähänsä, hänen partansa on juuri oikean mittainen ja hän on pukeutunut pitkään paitaan ja väljiin pussihousuihin. Malek kuvastaa täydelleen liikkeensä yksinkertaista ideologiaa, joka käskee jäljittelemään profeetta Muhammedia kaikessa: puheessa, eleissä ja pukeutumisessa.
Herat putosi Talebanin syliin lähes laukauksetta. Tarvittiin vain muutamia konekiväärisarjoja ja kevyillä aseilla yön pimeydessä ammuttuja laukauksia, kun Ismail Khanille uskolliset joukot jo pakenivat kohti Iranin rajaa. Seuraavana aamuna ne pääsivät johtajineen turvaan Mashadin kaupunkiin itäiseen Iraniin.
Tilalle tulivat uudet hallitsijat: nuoret sotilaat ilman univormuja, kaikki partaisia ja turbaani päässä, Kalashnikov kupeellaan. He ajoivat Heratiin avolavapakettiautoilla ja heiluttivat valkoisia lippuja, joissa luki: "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah."
Nämä sotilaat ovat kurinalaisia ja tyyniä. Ainakin toistaiseksi he näyttävät totelleen liikkeensä johtajien määräyksiä.
"Emme ole tulleet tänne alistajina, vaan auttamaan veljiämme. Olimmepa (etniseltä alkuperältämme) afgaaneja tai tadzhikkeja, me olemme kaikki Afganistanin poikia. Halusimme vain syöstä Ismail Khanin vallasta. Olemme antaneet miehillemme määräyksen olla ahdistelematta siviilejä", selittää varakuvernööri Mohammed Abbas, joka ottaa vieraat vastaan emiirin palatsin varjoisissa tiloissa.
"Ismail Khan ei ollut hyvä muslimi. Hän ajatteli vain sotimista, värväsi nuoria miehiä armeijaansa ja käytti talonpoikien rahat sotaponnistuksiinsa. Sitä paitsi hänen äkkilähtönsä voi tarkoittaa vain sitä, että hän oli menettänyt kansan tuen", hän jatkaa.
Khan kuului Neuvostoliiton vastaisen sodan sankareihin, ja hän oli hyvin suosittu keväällä 1992, kun Afganistanin kommunistihallitus kaadettiin. Hän kuitenkin keskittyi sotimaan presidentti Rabbanin vihollisia vastaan eikä ehtinyt täyttää antamiaan lupauksia.
Khanin kaatumista luultavasti vauhdittivat kasvavat erimielisyydet, joita hänelle syntyi Rabbanin asevoimien komentajan Ahmad Shah Massoudin kanssa. Myös Massoud kuuluu vastarintaliikkeen sankareihin. Ilmeisesti Massoud oli päättänyt vapauttaa Khanin tehtävistään juuri ennen kuin Taleban miehitti Heratin.
"Kukaan ei pidä Talebanista. On häpeä nähdä niin pimeitä voimia vallassa 21. vuosisadan aamunkoitteessa. Eikä muu maailma välitä vähääkään…", valittaa Abdoul, iäkäs valtion virkamies, inhoa äänessään.
Monien sivistyneiden heratilaisten tavoin Abdoul pitää islamilaisia sotureita joukkiona karkeita talonpoikia "jotka eivät edes osaa puhua persiaa kunnolla".
Taleban on koettanut rakentaa rauhaa asettumalla vanhan vastarintaliikkeen sisällä syntyneiden keskenään vihamielisten ryhmien väliin.
Talebanin menestystä selittääneekin osaltaan se, että afganistanilaiset ovat saaneet tarpeekseen eri kuppikunnista, jotka ovat olleet toistensa kurkussa kommunismin kukistamisesta lähtien. Heratissa Taleban on toisaalta myös joutunut nopeasti väestön epäsuosioon.
Kaikki – torilla teetä särpivät maalaisukot, virkamiehet, joiden sympatiat kallistuvat kuningasvaltaan tai kommunismiin, ja islamin perinteitä kunnioittavat vanhat intellektuellit – ovat tyrmistyneitä Talebanin yltiöuskonnollisuudesta.
"Miksi he estävät meidän naisiamme opiskelemasta tai tekemästä työtä? Niin paljon miehiä on kuollut tämän pitkän sodan aikana… Koraanissa ei sanota missään kohdassa, että meidän vaimomme ja sisaremme pitää eristää ulkomaailmasta", kaikki vakuuttavat.
Heratissa toimivien kansainvälisten järjestöjen edustajat keskeyttivät äskettäin kokouksen Talebanin "partasuiden" kanssa protestiksi näiden naispolitiikkaa vastaan.
"Sairaanhoitokoulumme opetus on lakannut, sillä oppilaamme ovat kadonneet", kertoo Maailman lääkärit -järjestön toimintaa Heratissa johtava Andreas Werner.
Huhutaan myös, että mellakka oli lähellä, kun uudet vallanpitäjät yrittivät pakottaa paikkakunnan nuoret miehet leikkaamaan hiuksensa.
Monet Neuvostoliiton vastaisen liikkeen islamilaisista johtajista ovat yhtä mieltä Talebanin kanssa naisten huntupakosta sekä länsimaisen musiikin, uhkapelin ja koiratappeluiden kieltämisestä. Mutta kukaan ei ymmärrä Talebanin pakkomiellettä estää naisia osallistumasta julkiseen elämään.
Taleban tuntuu iskeneen kirveensä kiveen Heratissa, joka oli 15. vuosisadalla maailman loistokkaimpiin kuuluneen arabialais-islamilaisen sivilisaation kehto. Siellä matemaatikkojen nerous kilpaili runoilijoiden taidokkuuden ja sufilaisten mystikkojen syvämietteisyyden kanssa.
Koska heratilaiset ovat äärimmäisen kohteliaita, he pystyvät sopeutumaan tähän uuteen käänteeseen kaupunkinsa myrskyisässä historiassa, joka on nähnyt niin Aleksanteri Suuren kuin Tshingis-kaaninkin valloittajajoukot.
"On hyvä, jos Taleban haluaa asettua sotilaallisten ryhmittymien väliin. Mutta eikö siitä ole tulossa yksi ryhmä lisää", kysyy kirjallisuuden professori, joka kuutamourakoi leivän jatketta vihanneskauppiaana. (Inter Press Service)
