Moskova,, 21.08.95 (IPS) – Venäjän vakavin sotilaallinen ongelma ei ole Tshetshenia, vaan kriisi sen omassa armeijassa. Venäjän asevoimissa on enemmän upseereita ja ammattisotilaita kuin Tshetsheniassa asukkaita.
Venäjän presidentti Boris Jeltsin on uhkaillut Tshetsheniaa voimatoimilla, jos sen sotilaat eivät luovuta aseitaan kuten heinäkuussa sovittiin. Taistelujen laajeneminen uudelleen Kaukasuksella pahentaisi Venäjän armeijan ahdinkoa entisestään.
Venäjän armeija on alirahoitettu ja -miehitetty, minkä seurauksena se on myös huonosti koulutettu ja kaikkea muuta kuin taisteluvalmis. Lisäksi se on viime vuosina kärsinyt äkillisen psykologisen kriisin.
Asevoimien selkärangan muodostavat 35-45-vuotiaat upseerit, jotka liittyivät riveihin 15 tai 20 vuotta sitten. Siihen aikaan tämä sotakone piti itseään maailman parhaana ja mahtavimpana taisteluvoimana.
Nyt samat upseerit palvelevat armeijassa, jolla on vähän ylpeilyn aihetta. Ensin se juuttui Afganistaniin vain joutuakseen vetäytymään sieltä kymmenen vuotta myöhemmin ilman voittoa. Siitä lähtien Venäjän armeija on heikkenemistään heikennyt. Samaan aikaan länsimaat ovat loikanneet teknisten keksintöjen avulla "älykkäiden aseiden " aikakauteen.
Venäjän armeija ei myönnä alennustilaansa, vaikka sitä arvostellaan joka suunnalta. Lehdistö on täynnä syytöksiä raakuuksista siviilejä kohtaan. Jeltsinin hallituksen jäsenet suomivat kenraaleja päättämättömyydestä ja virheistä, jotka pitkittivät sotaa Tshetsheniassa ja vaativat raskaita uhreja.
Armeija oli onnettomassa tilassa jo ennen Tshetsheniaa ja nyt tilanne on paljon pahempi. Tshetsheniasta aikanaan kasarmeilleen palaavat upseerit kohtaavat samat ongelmat kuin lähtiessään. Heitä odottavat huono palkka ja kurja asunto. Etenemishaaveet ovat tyssänneet puolustusmenojen leikkauksiin.
Venäläiset sotilaat ja upseerit eivät kuitenkaan usko lehtiä tai uudistusmielisiä kansanedustajia, jotka syyttävät heitä murhaajiksi. Sotilaiden mielestä se on armeijan vastaista ja Tshetshenian presidenttiä Dzohar Dudajevia tukevaa propagandaa. Armeijassa väitetään, että lehdistö on pettureiden tai lahjottujen käsissä.
Tshetshenian taisteluihin osallistui toki vain pieni osa Venäjän armeijasta. Yksikköjä lähetettiin sinne kuitenkin maan kaikilta kolkilta Vladivostokista Kaliningradiin.
Kasarmeilla odottavat toverit uskovat kernaammin Tshetshenian veteraaneja kuin lehdistöä tai ihmisoikeusaktivisteja. Niinpä Venäjän demokraatit eivät Tshetshenian jälkeen nauti lainkaan armeijan luottamusta.
Vain Vladimir Zhirinovskin puolue tukee nykyisin armeijaa. Tshetshenian sodan tuottama pettymys ja eristys saavat armeijan liittoutumaan entistä tiiviimmin äärinationalistien kanssa.
Armeijan kriisi uhkaa Venäjän yhteiskuntaa paljon vakavammin kuin paikallinen sota Kaukasuksella. Asevoimissa pitäisi tehdä välitön remontti ennen kuin kasarmit muuttuvat levottomuuden ja kurittomuuden linnakkeiksi.
Kaikki Venäjän päättäjät ovat yhtä mieltä siitä, että asevoimat on uudistettava. Maa tarvitsee taisteluvalmiin, ammattimaisen, liikkuvan ja hyvin aseistetun sotakoneen. Käytännössä ei kuitenkaan ole tapahtunut muuta kuin juonittelua kulissien takana.
Yksi Tshetshenian sodan seurauksista saattaa olla se, että Jeltsinin täytyy nimittää siviilihenkilö puolustusministeriksi kenraali Pavel Gratshovin tilalle. Sitä pidettäisiin hyvän tahdon eleenä länsimaille ja Venäjän demokraateille. Todennäköisin ehdokas on nykyinen varapuolustusministeri Andrei Kokoshin.
Jeltsinillä on toisaalta kova tarve pitää armeija otteessaan, joten hän saattaa sivuuttaa puolustusministerin ja määrätä yleisesikunnan omaan suoraan valvontaansa. Silloin komentosuhteet armeijan sisällä muuttuisivat vielä nykyistäkin mutkikaammiksi, ja kaikki uudistusyritykset kaatuisivat sisäisiin kiistoihin.
Sillä välin armeija ajautuu kriisistä katastrofiin. Yleisesikunnan ja puolustusministeriön johto odottavat mullistuksia, joten kellään ei ole motivaatiota uudistusten toteuttamiseen.
Venäjän armeija tarvitsee ohjaajakseen laillisin vaalein valitun poliittisen johdon. Poliitikkojen kiinnostus suuntautuu nyt kuitenkin parlamenttivaaleihin, jotka on määrä pitää vielä tänä vuonna, ja ensi vuoden presidentinvaaleihin. Siksi asevoimat on alkanut politikoida omin päin.
Moskovan tunnetuin sotilaallis-poliittinen järjestö on viime vuosina ollut Upseeriliitto, jonka everstiluutnantti Stanislav Terehov pani pystyyn joulukuussa 1991.
Liitto on näihin asti pysynyt Venäjän poliittisen kentän reunamilla. Vaikka monet aktiiviupseerit varmaankin tuntevat sympatiaa liiton kansallismielisiä ja kommunismille myönteisiä iskulauseita kohtaan, sen toimintaan ovat osallistuneet enimmäkseen eläkeläiset.
Armeijan poliittisen turhautumisen on ilmaissut ääneen kenraali Aleksandr Lebed. Hän on arvostellut maan poliittista johtoa ja puolustusministeri Gratshovia Tshetshenian sodan onnettomista valmisteluista. Lebed joutui äskettäin eroamaan 14. armeijakunnan komentajan tehtävistä riitauduttuaan lopullisesti Gratshovin kanssa.
Useat muutkin kenraalit ovat antaneet julkisesti lausuntoja, joissa Venäjän poliittinen johto ja eritoten Jeltsin ovat kuulleet kunniansa. Joku on erotettu tottelemattomuudesta, mutta esimerkiksi kenraali Boris Gromov nimitettiin sen sijaan apulaisulkoministeriksi.
Kaikki tämä todistaa Jeltsinin heikkoudesta ja rohkaisee muita upseereita poliittisiin kannanottoihin. Armeija ei pelkää presidenttiä eikä siviilijohtoa ylipäätään. Määrärahojen leikkauksista ei juuri voi olla enää vaaraa, sillä ne tuskin kattavat palkkamenot nykyiselläänkään.
Jeltsinin arvovalta on armeijan silmissä nyt pohjalukemissa. Siksi Upseeriliiton helmikuussa Moskovassa järjestämä kokous herätti armeijan piirissä paljon suurempaa kiinnostusta kuin edellinen vastaava tapahtuma 1993.
Armeija etsii selvästi itselleen foorumia, jossa esittää sosiaalinen ja poliittinen ohjelmansa. Prosessi saattaa merkitä sitä, että kiihkokansallisen Upseeriliiton kannatus armeijassa on kasvussa. (Inter Press Service) Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
