Peruun rakennetaan kiinalaisella rahalla kiistanalaista jättisatamaa
Chancay, Peru 8.1.24 (IPS) ”Elimme täällä kaikessa rauhassa, mutta kaikki muuttui, kun sataman rakentaminen alkoi muutama vuosi sitten”, Miriam Arce sanoo.

Chancay, Peru 8.1.24 (IPS) ”Elimme täällä kaikessa rauhassa, mutta kaikki muuttui, kun sataman rakentaminen alkoi muutama vuosi sitten”, Miriam Arce sanoo.
Rio de Janeiro 8.1.24 (IPS) Kaupunkiviljely alkoi Brasiliassa yleistyä 1990-luvulla osana kansalaisten omaehtoista toimintaa nälän torjumiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi. Liikkeen isä oli vuonna 1997 kuollut sosiologi ja aktivisti Herbert de Souza, joka tunnettiin lempinimellä Betinho.
Rio de Janeiro 2.1.24 (IPS) Brasilian kongressi on ryhtynyt taisteluun kumotakseen oikeudet, jotka perustuslaki vuodelta 1988 takaa alkuperäiskansoille. Hanke voi koitua kohtalokkaaksi ympäristölle.
Cuzco, Peru 27.12.23 (IPS) ”Rikkaat maat ovat aiheuttaneet ilmastonmuutoksen, joka kuivaa meidän vesilähteemme. Teemme kaikkemme, jotta saamme vedet takaisin, sillä muuten me kuolemme”, perulainen Juan Hilario Quispe sanoo.
Kezi, Zimbabwe 27.12.23 (IPS) Vielä viisi vuotta sitten Kezin kylässä Zimbabwessa asuva maanviljelijä Sehlisiwe Sibanda täytti säännöllisesti kottikärrynsä läheisen metsän paksuilla puilla, joita polttamalla hän laittoi ruokaa ja lämmitti taloaan. Kärryllinen polttopuuta riitti viikoksi.
Dubai 18.12.23 (IPS) Kautta Afrikan mantereen polttopuun keräily vie keskimäärin 2,1 tuntia naisten ja varsinkin tyttöjen jokaisesta päivästä. Se on riski naisille ja heikentää merkittävästi tyttöjen mahdollisuuksia opiskella ja tehdä tuottavaa työtä.
Dubai 18.12.23 (IPS) Aditi Agarwal oli innovatiivinen tietotekniikkainsinööri Microsoftilla, kunnes hänessä kasvoi kutsumus tarttua tosimaailman ongelmiin, etenkin muovisaasteeseen. Niinpä hän meni töihin intialaiseen sosiaaliseen yritykseen nimeltä Go Rewise, joka on omistautunut muovipullojen kierrätykselle.
Tecoluca, El Salvador 11.12.23 (IPS) Eteläisen El Salvadorin Bajo Lempan alueella maalaisyhteisöt ovat vuosikymmeniä kärsineet lähes vuosittain toistuvista tulvista toukokuusta marraskuuhun kestävän sadekauden aikana. Lempajoen tulvat eivät kuitenkaan johdu varsinaisesti sateista, vaan maan suurimmasta vesivoimalaitoksesta 15 de Septiembrestä.
Kigali 11.12.23 (IPS) Ruanda on aloittanut kansallisen puiden istutuskampanjan, jolla pyritään taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan korvaamalla polttopuun ja puuhiilituotannon sekä rakennusmateriaalien lisääntyneen tarpeen verottamat metsät seudun alkuperäisillä puulajeilla.
Kabul 4.12.23 (IPS/LT) Lähes 80 prosenttia afganistanilaisista perheistä ei YK:n tilastojen mukaan saa riittävästi vettä päivittäisiin tarpeisiinsa. Afganistan on sisämaavaltio ilman merkittäviä vesivarantoja, ja ilmastonmuutoksen pahentama kuivuus heijastuu koko maahan.