Yhdysvallat vetää yhä väkeä Keski-Amerikasta

San Pablo Tacachico, El Salvador 30.8.21 (IPS) Presidentti Joe Bidenin hallitus on vedonnut keskiamerikkalaisiin, että nämä lopettaisivat yrittämästä laittomasti Yhdysvaltoihin. IPS vieraili elsalvadorilaisessa perheessä, jonka kokoontuminen yhteen USA:ssa vaati sekä laillisia että luvattomia matkustustapoja.

Salametsästys ja eläinten salakuljetus on palannut koronaa edeltäneisiin mittoihin

St David’s, Wales 16.8.21 (IPS) Etelä-Afrikan Johannesburgin kansainvälisellä lentokentällä takavarikoitiin äskettäin suuri erä sarvikuonon sarvia. Se vahvisti villieläinten suojelijoiden pahimmat pelot – salametsästys ja villieläinten laiton kauppa on palannut koronasulkuja edeltäneisiin mittoihin pandemianaikaisen notkahduksen jälkeen.

Jamaika aikoo istuttaa kolmessa vuodessa kolme miljoonaa puuta

Kingston, Jamaika 12.7.21 (IPS) Kun tri Satyanarayana Parvataneni on saanut urakkansa päätökseen, hän arvelee olevansa vastuussa yli 200 000 puuntaimen istuttamisesta Jamaikalle. Häntä ajaa halu säästää planeettamme tuleville sukupolville. Niinpä hän osallistuu kansalliseen hankkeeseen istuttaa Jamaikalle kolme miljoonaa puuta kolmessa… Continue Reading

Kansainvälinen yhteistyö tuo biokaasun Kuuban maaseudulle

Havanna 31.5.21 (IPS) ”Elämäni on paljon parantunut, kiitos biokompostorin. Talon naisena ruuanlaitto on minun tehtäväni. Biokaasu on puhdasta polttoainetta, puuta kätevämpää ja turvallisempaa ja hygieenisempää. Aiemmin kokkasin kaiken polttopuulla ja minun päivittäinen työtaakkani oli raskaampi”, kuubalainen Yunia Cancio, 48, kertoo.