Bolivian katujen kierrättäjänaiset haluavat arvostusta

La Paz 24.7.23 (IPS) He kantavat joka yö selässään kilokaupalla roskalaatikoista löytämäänsä kierrätettävää materiaalia, mutta saavat siitä vain vähän kiitosta. Pääkaupunki La Pazia puhtaana pitävät bolivialaisnaiset haluaisivat saada tunnustusta työstään ja jonkinlaisen virallisen aseman.

Ruuan hinnannousu lisää lihavuutta

Rooma 24.7.23 (IPS) Ilmastonmuutos, konfliktit ja maailmantalouden häiriöt ovat odotusten mukaisesti lisänneet nälkäisten määrää varsinkin kehittyvissä maissa, mutta yllättäen niissä lisääntyy myös ylipainoisuus. YK:n maatalouden kehittämisrahasto IFAD:n kesäkuussa julkaisema raportti kertoo ylipainoisten ja lihavien määrän keski- ja matalan tulotason maissa lähenevän… Continue Reading →

Köyhyyden vähentämisyritys johti köyhyyden lisääntymiseen

Blantyre, Malawi 10.7.23 (IPS) Eteläisessä Malawissa sijaitseva Nakadanga Trust -siirtokunta näyttää elottomalta. Kahden tiheämetsäisen vuoren välissä nököttävä kylä on eristynyt ja erillään seudun alkuperäisten asukkaiden yhteisöistä. Ruohokattoiset talot on muurattu savitiilistä. Lähistöllä ei ole koulua, terveyskeskusta, ruokakauppoja eikä juomavettä.