Lontoossa käydyt merenkulun ilmastoneuvottelut päättyivät ilman ratkaisuja, vaikka paine päästöjen vähentämiseen kasvaa. Samaan aikaan Tansanian rannikolla kalastajien saaliit pienenevät ja meri muuttuu.
Dar es Salaam, Tansania (IPS) Aamunkoitteessa aurinko nousee Intian valtameren ylle. Tyyni merenpinta väreilee tuulessa, ja hiljaisuuden rikkoo vain moottorien tasainen hurina. 56-vuotias Venance Shayo istuu veneensä laidalla ja vetää vedestä kiristyvää verkkoa, jossa välähtelevät hopeakylkiset kalat.
Shayolle kalastus on elämäntapa, jota määrittävät vuorovedet, sää ja vaistonvaraiset rutiinit, jotka hän on tuntenut lapsuudestaan saakka.
Vuosien ajan meri noudatti selvää rytmiä. Virtaukset olivat ennustettavia ja saaliit samankokoisia. Nyt on toisin.
Kun rahtialus ilmestyy horisonttiin, Shayo keskeyttää työnsä ja jää seuraamaan sen kulkua. Aluksen teräksinen runko leikkaa vedenpintaa ja saa hajallaan olevat kalastajaveneet näyttämään pieniltä.
”Ne kulkevat tästä joka päivä. Kalat eivät liiku niin kuin ennen. Jotkut lajit, kuten kolekole, ovat kadonneet kokonaan”, hän sanoo.
Asiantuntijoiden mukaan kalakato kertoo meriekosysteemin kuormittumisesta. Taustalla ovat lämpenevät vedet, lisääntyvä laivaliikenne ja alusten rungoissa kulkeutuvat vieraslajit.
Laivaliikenteen osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on kolme prosenttia. Se on merkittävä ilmastonmuutosta kiihdyttävä tekijä. Päästöjen vähentämisestä on tullut kiireellinen kysymys Tansanian kaltaisissa maissa, joissa rannikon elinkeinot ovat riippuvaisia meriekosysteemeistä.
Lontoossa haettiin suuntaa merenkululle
Huhtikuussa Lontoossa merenkulun johtajat ja viranomaiset neuvottelivat uusista säännöistä, jotka määrittävät, miten Tansaniankin ranikkovesillä liikkuvat alukset tulevaisuudessa toimivat.
Keskustelujen ytimessä oli niin sanottu nettonollakehys, jonka tavoitteena on vähentää maailman merenkulun kasvihuonekaasupäästöjä ja ottaa käyttöön ensimmäinen koko alaa koskeva hiilen hinnoittelu.
Hiilen hinnoittelusta muodostuikin neuvottelujen kiistanalaisin kysymys. Öljyntuottajamaat ja Yhdysvallat pyrkivät heikentämään tai poistamaan siihen liittyvät määräykset. Euroopan unioni, Afrikan maat ja pienet saarivaltiot taas katsovat, että ilman hinnoittelua koko kehys uhkaa jäädä tehottomaksi.
”Nettonollakehys testaa sitä, voiko kansainvälinen yhteistyö selvitä kasvavan geopoliittisen paineen aikakaudella. Valtioiden enemmistö haluaa tämän onnistuvan”, Em Fenton Opportunity Green -järjestöstä sanoo.
Neuvottelijat kiistelivät myös siitä, miten päästöjä mitataan, miten puhtaampia teknologioita käyttöön ottavia toimijoita palkitaan ja kuinka järjestelmän tuotot jaetaan.
Neuvotteluja pidettiin saastuttavan merenkulkualan käännekohtana, mutta ratkaisevia päätöksiä ei vielä syntynyt. Niitä odotetaan myöhemmin tänä vuonna.
Lontoossa käynnistyneet keskustelut voivat ohjata merenkulkua vuosikymmeniksi. Ne ratkaisevat, siirtyykö ala puhtaampiin polttoaineisiin vai pysyykö se riippuvaisena fossiilisesta energiasta.
Fossiiliriippuvuus käy kalliiksi
Maailman merenkulku on vaikeassa tilanteessa. Lähi-idän konflikti on nostanut polttoaineiden hintoja ja paljastanut alan riippuvuuden fossiilisista polttoaineista.
”Hormuzinsalmen häiriö on maksanut alalle jo 11,2 miljardia euroa”, Fanny Devaux Transport & Environment -järjestöstä sanoo.
Hän kutsuu fossiiliriippuvuutta valtavaksi taloudelliseksi taakaksi. Polttoaineen osuus merimatkan kustannuksista voi olla jopa 60 prosenttia. Kun polttoaine kallistuu, kallistuu myös maailmankauppa aina Afrikan elintarviketuonnista Euroopan kulutustavaroihin.
Tansanian kaltaisessa maassa, joka on riippuvainen merikaupasta, tällaiset iskut näkyvät nopeasti markkinoilla.
Asiantuntijat näkevät kriisissä myös mahdollisuuden.
”Vaihtoehtoinen käyttövoima, kuten sähkö tai sähköpolttoaineet, tarjoaa ainoan käyttökelpoisen ulospääsyn fossiilisten polttoaineiden geopoliittisesta lisähinnasta”, Devaux sanoo.
Yhteys ihmisten arkielämään ei aina näy suoraan. Merenkulun päästöt lämmittävät merta, mikä muuttaa kalojen vaellusta. Melusaaste häiritsee meriekosysteemejä. Eliöiden kertyminen alusten runkoihin levittää vieraslajeja, jotka kilpailevat alkuperäisten kalojen kanssa.
Nämä paineet vähentävät kalakantoja. Shayolle se merkitsee pidempiä työpäiviä ja pienempiä saaliita.
”Jos kalat menevät kauemmas, me seuraamme. Mutta polttoaine on kallista, ja joskus palaamme takaisin tyhjin käsin.”
Kalastajien sopeutumisella on rajansa
Merenkulkualan siirtymä vaatii suuria investointeja. Niitä tarvitaan vaihtoehtoisiin polttoaineisiin, kuten ammoniakkiin ja metanoliin, uusiin alustyyppeihin ja satamien infrastruktuuriin.
”Maailmanlaajuinen sääntely antaa alalle varmuuden, jota se tarvitsee ratkaisevien investointien tekemiseen”, Jesse Fahnestock Global Maritime Forumista sanoo.
Kun Shayo on saanut verkkonsa veneeseen, se on kevyempi kuin hän oli toivonut. Hän lajittelee saaliin: tilapiaa, rapuja, katkarapuja, sardiineja ja yksi tuntematon kalalaji.
Kalastajat ovat aina sopeutuneet, mutta silläkin on rajansa. Jos kalakannat jatkavat vähenemistään, kustannukset nousevat ja meri muuttuu, sukupolvien aikana rakentuneet elinkeinot voivat alkaa murentua.
Maailmalla käytävät neuvottelut eivät heti muuta Tansanian rannikon vuorovesiä. Ajan mittaan ne kuitenkin vaikuttavat siihen, muuttuvatko alukset puhtaammiksi ja vähemmän häiritseviksi, ohjautuvatko investoinnit kestäviin teknologioihin ja irtautuuko merenkulku fossiilisista polttoaineista.
Ne ratkaisevat myös sen, voivatko Shayo ja muut rannikkoyhteisöjen kalastajat jatkossakin elää merestä.
(Inter Press Service)
