Chile etsii ratkaisua tuulimyllyjen tuomaan jäteongelmaan
Uusiutuva energia on tehnyt Chilestä energiasiirtymän mallimaan, jonka ensimmäiset tuulipuistot lähestyvät nyt käyttöikänsä loppua. Vielä ei ole selvää, mitä niiden osille tapahtuu tai kuka vastaa purkamisesta.
Santiago, Chile 4.5.2026 (IPS) Chilen tuulivoimarakentaminen käynnistyi lähes kaksikymmentä vuotta sitten, kun maan ensimmäinen tuulipuisto, Canela I, aloitti kaupallisen toimintansa ja ryhtyi syöttämään sähköä kansalliseen verkkoon.
Tanskalaiseen teknologiaan perustuvan Canela I:n jälkeen tuulivoima on kasvanut Chilessä tasaisesti. Maaliskuussa 2025 Antofagastan alueella vihittiin käyttöön maan suurin Horizonte-tuulipuisto.
Sähköyhtiö Endesan ja valtion yhdessä toteuttama Canela-hanke oli keskeinen askel Chilen nousussa energiasiirtymän edelläkävijäksi.
Nyt nämä samat uraauurtavat turbiinit ovat kuitenkin saavuttamassa käyttöikänsä lopun. Samalla Chilen on pakko etsiä vastauksia pitkään sivuutettuun kysymykseen: mitä tuulimyllyjen vaikeasti kierrätettäville osille tehdään, kun ne poistetaan käytöstä?
Käyttöiän pidentäminen ei ratkaise ongelmaa
Erityisen hankalia ovat turbiinien lavat. Yli 65 prosenttia niiden materiaaleista on komposiitteja, kuten hartseja sekä lasi- ja hiilikuituja ja liimoja, kuten polyuretaania, polyesteriä, epoksia ja metakrylaatteja. Niiden kierrätys on vaikeaa.
Tähän saakka kierrätysongelma on ratkaistu pidentämällä tuulipuistojen käyttöikää. Puistojen viimeiset elinvuodet alkavat kuitenkin tulla jo vastaan. San Sebastiánin yliopiston energiasiirtymän tutkija Álvaro Hoffer pitää jatkoaikaa väliaikaisena keinona.
”Tähän saakka painopiste on ollut enemmän toiminnan jatkamisessa kuin sulkemisen asianmukaisessa suunnittelussa. Käyttöiän pidentäminen ei kuitenkaan ratkaise sitä, mitä tapahtuu jätteelle, kun tuulipuisto suljetaan”, hän sanoo.
Hofferin mukaan kyse ei ole uudesta ongelmasta, vaan tiedossa olevasta mutta aliarvioidusta kysymyksestä.
Chilen uusiutuvan energian yhdistyksen (Acera) toiminnanjohtajan Ana Lía Rojasin mukaan edessä ei ole äkillinen murros vaan asteittainen siirtymä. Ensimmäisen sukupolven tuulipuistot alkavat tarvita elinkaarensa loppuun liittyviä päätöksiä seuraavien 5-10 vuoden aikana.
Sääntely jättää keskeiset kysymykset avoimiksi
Saadakseen luvan perustaa uuden tuulipuiston, yritysten pitää esittää suunnitelma puiston sulkemisesta osana ympäristövaikutusten arviointijärjestelmää (Seia). Suunnitelmassa tulee kertoa, miten turbiinit irrotetaan, rakenteet ja perustukset puretaan sekä maaperä ja kasvillisuus ennallistetaan.
Monimutkaisten jätteiden käsittelystä ei sen sijaan ole selkeää ohjetta.
Esimerkiksi Trumao-tuulipuiston sulkemissuunnitelma sisältää turbiinien ja rakennelmien purkamisen, laitteiden poistamisen sekä maaston palauttamisen 87,66 hehtaarin alueella. Asiakirja ei täsmennä, mitä komponenteille tapahtuu niiden poistamisen jälkeen.
Hofferin mukaan nykyinen sääntelykehys on muuten riittävä, mutta osien kierrätyksen suhteen epätarkka.
”Monimutkaisten jätteiden, kuten lapojen, käsittelyyn ei ole riittävän yksityiskohtaisia ohjeita”, hän sanoo.
Se ei ole pikkujuttu, sillä yksittäinen lapa voi painaa yli 15 tonnia. Yhdessä tuulimyllyssä lapoja on kolme, ja esimerkiksi Canela I:ssä tuulimyllyjä on yksitoista.
Latinalainen Amerikka varoittavana esimerkkinä
Selkeän sääntelyn puute ei ole pelkästään ongelma byrokratian rattaissa. Latinalaisessa Amerikassa sillä on jo ollut konkreettisia seurauksia.
Venezuelan La Guajirassa on jäänteitä tuulipuistosta, jonka piti muuttaa wayuú-alkuperäiskansan elämää ja helpottaa alueen vakavaa sähkökriisiä. Hanke jäi kuitenkin kesken ja jätti asukkaat energiaköyhyyteen.
Rakenteet seisoivat paikoillaan vuosia, kunnes osa niistä purettiin. Osa puiston infrastruktuurista jököttää yhä paikoillaan ruosteen ja öljyjäämien peittäminä. Useiden todistusten mukaan turbiinit ryöstettiin. Wayuú-yhteisö on alkanut käyttää maahan pudonneita, vaurioituneita osia veneinä tulvien aikaan.
Kolumbiassa tilanne on erilainen, mutta yhtä lailla ongelmallinen. Tuulivoimahankkeet ovat kohdanneet vuosien viivästyksiä alkuperäiskansojen kanssa syntyneiden konfliktien ja sääntelyvaikeuksien vuoksi, vaikka osa hankkeista on sittemmin käynnistetty uudelleen.
Konfliktit eivät ole vieraita Chilessäkään. Viime vuosina useat alkuperäisyhteisöt ovat kyseenalaistaneet tuulivoimahankkeiden rakentamisen alueilleen. Ne ovat vedonneet oman osallistumisensa puutteellisuuteen, ympäristövaikutuksiin ja päätöksiin, jotka on tehty ilman asianmukaista kuulemista.
Lokakuussa 2025 Los Ríosin alueen mapuche-yhteisöt arvostelivat ympäristöarviointipalvelua tuulipuiston hyväksymisestä ilman heidän huomautustensa huomioon ottamista. Tämä on avannut uudelleen keskustelun energiasiirtymän kustannusten ja hyötyjen jakautumisesta.
Kierrätys ei pysy kehityksen tahdissa
Euroopassa tuulipuistojen purkaminen on jo alkanut ja ala on sitoutunut vähentämään lapojen päätymistä kaatopaikoille sekä kehittämään kierrätysratkaisuja.
Silti arvioidaan, että vuoteen 2050 mennessä maailmassa on noin 43 miljoonaa tonnia tuulivoimaloiden lapajätettä.
Latinalaisessa Amerikassa ratkaisut ovat vielä alkuvaiheessa.
”Meksiko on ottanut joitakin askelia, mutta kehittyneemmät teknologiat vaativat infrastruktuuria, jota alueella ei ole”, Hoffer sanoo.
Brasilia kehittää kierrätysratkaisuja sementtiteollisuudessa, mutta alueen tuulivoimateollisuus on edelleen hajanaista.
Kuka maksaa purkamisen?
Helmikuussa 2026 Chilessä oli toiminnassa 73 tuulipuistoa (yhteensä 5 975 megawattia), lisäksi 728 MW oli rakenteilla ja 4 618 MW ympäristövaikutusten arviointivaiheessa, mikä osoittaa, että alan painopiste on edelleen kasvussa.
Valtio on myöntänyt purkuvaiheen ongelman. Energiaministeriön mukaan maalla ei ole kapasiteettia kierrättää tuulivoimaloiden lapoja ja ne ovat tulevaisuuden ongelma.
Avoimeksi jää myös kysymys rahoituksesta. Vaikka investoinnit ovat olleet pääosin yksityisiä, ei ole selvää, kuka kustantaa purkamisen tai mikä rooli valtiolla on. Käytännön esimerkkejä ei vielä ole, sillä Chilessä ei ole toistaiseksi tehty tuulipuistojen laajamittaisia purkuja.
Lisäksi määrittelemättä on myös se, millaista jätettä tuulivoimaloiden lavat tarkalleen ottaen ovat ja miten ne pitäisi käsitellä.
Asiantuntijat korostavat, että tilanteeseen on puututtava nopeasti.
”Tuuliturbiinien jätteille on kehitettävä sääntely, hankkeisiin on sisällytettävä elinkaariajattelu ja paikallista teollisuutta on edistettävä”, Hoffer patistaa.
”Huono puiston sulkeminen voi rapauttaa energiasiirtymän oikeutuksen. Jos yhteisöt kokevat, että hankkeista jää jäljelle vain haittoja, syntyy kokemus epäreiluudesta”, hän sanoo.
(Inter Press Service)
