Geneve, 02.12.02 (IPS) – Ääriainekset kaikkialla maailmassa puolustelevat tekojensa oikeutusta tavallisen kansan kärsimyksillä. Ei ole sattumaa, että moni kiihkoilija löytää turvapaikan romahtaneesta valtiosta, jossa kriisin seuraukset ruokkivat turhautumista ja turvattomuutta.
Maailma, jonka asukkaista miljardi elää kurjuudessa ja epävarmuudessa, ei ole turvallinen kenellekään. Kehityksen taantuminen ja epätoivo tarjoavat kasvualustan kiihkoilulle. Niitä myös käytetään perusteina toiminnalle, joka uhmaa yhteiskuntaa ja terrorisoi ihmisiä.
Epätoivon hyväksikäyttö on lopetettava. Se edellyttää kansainväliseltä yhteisöltä aiempaa pontevampaa toimintaa vapauden, demokratian ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi kriisien runtelemissa maissa.
On toinenkin pakottava syy sille, että heikkojen ja romahtaneiden valtioiden jälleenrakennusta on tuettava. Lisääntyvä köyhyys ja heikkenevät terveydenhuoltojärjestelmät näet aiheuttavat tautien leviämistä. Meillä ei ole varaa jättää laajojen alueiden väestöä taistelemaan omin avuin sairauksia vastaan.
Ebola-virus esimerkiksi on saatu pidetyksi aisoissa siksi, että sitä on esiintynyt toistaiseksi vain pienissä kylissä kaukana suurkaupungeista. Mutta entä sitten, jos tauti puhkeaisi raunioituneessa keskisen Afrikan valtiossa, josta paikallinen terveydenhuolto puuttuu? Mitä jos sairastuneet ihmiset alkaisivat paeta kaupunkeihin, naapurimaihin ja muille alueille?
Valitettavasti nämä eivät ole pelkästään teoreettisia kysymyksiä. Maailman terveysjärjestön WHO:n asiantuntijat joutuvat pohtimaan niitä koko ajan.
Edes sota tai nälkä eivät vaikuta yhteisöihin yhtä tuhoisasti kuin aids. Se ryöstää monilta mailta niiden arvokkaimmat ja tuottavimmat ihmiset: opettajat, virkamiehet, terveydenhoidon ammattilaiset, avainalojen teollisuustyöntekijät ja sotilaat. HI-virus iskee ensi sijassa 15-40-vuotiaisiin jättäen orpolapset ja vanhukset oman onnensa nojaan.
Romahtaneet valtiot toimivat varastoina lukuisille taudeille, kuten poliolle, malarialle ja unitaudille vain muutaman mainitakseni. Julkinen terveydenhuolto vaatii vahvan valtion: on ehkäistävä epidemiat, kitkettävä tartuntataudit juurineen, luotava edellytykset niiden leviäminen pysähtymiselle ja huolehdittava jokaisen
kansalaisen terveydestä.
Julkisen terveydenhuollon perusajatuksena on, että jos yksi ihminen on sairastunut, koko maailma on vaarassa. Se pitää sananmukaisesti paikkansa polion suhteen, josta nyt olemme melkein päässeet eroon. Helpotuksen huokaus sallitaan kuitenkin vasta sitten, kun jokainen lapsi maailmassa on rokotettu, eikä uusia poliotapauksia ole ilmennyt missään kolmeen vuoteen.
WHO:n päämajasta Genevestä katsottuna maailma on hyvin haavoittuva paikka. Valtavasta taloudellisesta ja teknisestä edistyksestä huolimatta laajat väestöryhmät ovat yhtä alttiita tappaville taudeille kuin satoja vuosia sitten.
Perustavanlaatuiset muutokset elämäntavoissa, tietoliikenteessä sekä ihmisten ja tavaroiden liikkumisessa vaikuttavat siihen, miten sairaudet ja terveysriskit siirtyvät ja miten niitä torjutaan. Kuvaava esimerkki on Länsi-Niilin viruksen toistuva esiintyminen Yhdysvalloissa, ensin New Yorkissa ja sittemmin maan eteläosissa.
Tuberkuloosi on äkkiä yleistynyt maissa, joissa se katsottiin voitetuksi jo vuosikymmeniä sitten. Uusi tautikanta on paljolti seurausta ihmisten muutosta Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan alueilta, joita tuberkuloosi yhä vaivaa. Tauti on usein vastustuskykyinen perinteisille lääkkeille.
Dengue-kuume ja sen verenvuotoa aiheuttava tappava muoto ovat levinneet kymmenen viime vuoden aikana laajoille alueille Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Malarian aiheuttamat ongelmat ovat vieläkin suurempia. Rahoituksen ehtyminen, DDT:lle vastuskykyiset hyönteiset sekä myrkkyyn liittyvät ympäristöongelmat aiheuttivat sen, että malarian nujertamiseen pyrkinyt kansainvälinen kampanja hylättiin 1972. Malaria on jatkanut voittokulkuaan siitä asti. Se on nyttemmin ilmaantunut uudelleen myös maihin, joista se oli kertaalleen kitketty.
Malariaan kuolee nykyisin 1,1 miljoonaa ihmistä vuodessa – melkein yhtä paljon kuin 1950-luvulla. Lisäksi sadat miljoonat ihmiset sairastuvat malariaan, mistä aiheutuu vaikeuksia ja kuluja niin perheille kuin yhteiskunnillekin.
Ero kotimaisten ja kansainvälisten terveysongelmien välillä menettää merkitystään, kun ihmiset ja tavarat matkustavat ympäri maapalloa. Joka ainoana päivän kansainvälisten rajojen yli kulkee yli kaksi miljoonaa ihmistä. Se merkitsee vuositasolla kymmenesosaa koko ihmiskunnasta. Yli miljoona ihmistä matkustaa joka viikko kehitysmaista teollisuusmaihin.
Toisin kuin suurin osa puolustusmenoista, tautien seurantaan ja hallintaan sijoitetut varat tuottavat välittömiä siviilihyötyjä. Ne näet parantavat suojaa kaikkien tautien leviämistä vastaan, tapahtuipa se mistä syystä tahansa.
Kansallinen turvallisuus saa uusia ja entistä laajempia ulottuvuuksia. Paremman nimen puutteessa sitä voidaan kutsua kansalaisturvallisuudeksi (human security).
Konfliktien ensisijaisena syynä ei enää ole kiista maa-alueista, vaan taistelu luonnonvaroista, erilaiset vääryydet, humanitaarisen katastrofin jälkimainingit, pula ruoasta ja vedestä sekä lisääntyvä köyhyys ja terveysongelmat.
Terveysongelmien laajuus muodostaa suoran uhkan kansallisen talouden ja politiikan elinkelpoisuudelle maissa, joissa asuu enemmistö maapallon asukkaista. Samalla se vaarantaa maailmantalouden kehityksen ja kaikkien valtioiden poliittiset edut.
(Inter Press Service)
* Gro Harlem Brundtland on entinen Norjan pääministeri, joka johtaa nykyisin Maailman terveysjärjestöä WHO:ta.
(c) Copyright IPS. Kaikki oikeudet pidätetään.
