Kalkutta,, 22.01.96 (IPS) – Aurinko ei ole vielä noussut taivaanrannalle Kazirangan kansallispuistossa Koillis- Intiassa, kun ensimmäiset vieraat jo matkaavat elefanttien selässä maastoon nähdäkseen vilauksen seudun kuulusimmista asukkaista, intiansarvikuonoista.
Brahmaputrajoen laaksossa sijaitseva Kaziranga on viimeisiä turvapaikkoja intiansarvikuonoille, jotka ovat afrikkalaisten serkkujensa tavoin sukupuuton partaalla.
Salametsästäjät ovat sarvikuonojen kimpussa Kazirangassakin. Viime vuonna he tappoivat 25 eläintä, joiden sarvet ovat laitonta, mutta arvokasta kauppatavaraa. Puiston vartijoiden voimavarat eivät riitä salametsästäjien torjuntaan.
Puiston henkilökunta on nyt alkanut toivoa, että rahaa tulee lisää, kun Intian koillisosat on taas avattu ulkomaisille matkailijoille. Viime elokuuhun asti sekä koti- että ulkomaisten turistien piti pyytää New Delhistä lupa päästäkseen matkustamaan Assamin, Meghalayan ja Tripuran osavaltioihin.
Alueella, joka rajoittuu Bangladeshiin, Burmaan ja Kiinaan on ollut viime vuosina levotonta, ja se oli jonkin aikaa ulkomaalaisilta suljettu. Arunachal Pradeshiin, Mizoramiin, Nagalandiin ja Manipuriin pääsyä rajoitetaan edelleen.
Matkailukausi alkoi marraskuun alussa ja Kazirangan henkilökunnan mukaan Assamiin saapui jo kuukauden sisällä 350 vierasta, kun heitä koko edeltäneen vuoden aikana kävi yhteensä 400.
Osavaltion matkailuvirasto etsii nyt sijoittajia, jotka rakentaisivat alueelle loistohotelleja ja peruspalveluja. Osavaltion ainoa lentokenttä Guwahatissa aiotaan myös uudistaa.
Hänen mukaansa Afrikan luonnonpuistoissa on selkeästi merkityt tiet eivätkä ajoneuvot eksy niiden ulkopuolelle. Kazirangassa on vain muutamia polkuja.
Ghosh toivoo, että Intian matkailuviranomaiset laativat selkeät suuntaviivat matkailuteollisuudelle, jotta vasta avautumassa olevat alueet eivät "ylialtistu" turismille. Intian koillisosissa elää myös paljon alkuperäisväestöä, hän muistuttaa.
Viranomaiset Kalkutassa eivät usko, että matkailun vilkastuminen aiheuttaisi mitään ongelmia. "Kun alueen perusrakenteet ovat puutteelliset, emme tule näkemään vierailijamäärien valtavaa kasvua. On liian aikaista arvioida sen vaikutuksia", sanoo eräs virkamies.
Mahtavan Brahmaputrajoen rannoilla sijaitseva 430 neliökilometrin laajuinen Kazirangan luonnonpuisto on pääasiassa korkeaa ruohikkoa ja suomaata. Sen tunnetuin asukas on intiansarvikuono, joka oli miltei sukupuuton partaalla jo 1900-luvun alussa.
Viranomaisten mukaan sarvikuonoja laskettiin 1 164 kappaletta 1993, ja niiden määrä on nousussa, vaikka salametsästystä ei ole saatu loppumaan.
Puiston johtaja S.K. Sen kertoo, että alueella tapettiin viime vuonna 25 sarvikuonoa ja vuotta aiemmin 14. Vuonna 1994 puistossa surmattiin myös 12 salametsästäjää, ja viime vuonna heidän kanssaan oli 11 aseellista yhteenottoa, joissa pidätettiin 20 henkeä.
Uhanalaisten lajien kauppaa koskeva kansainvälinen Cites-sopimus kielsi sarvikuonojen osien myynnin jo 1973. Sarvikuonon sarvi, joka muodostuu tiukasti yhteenkasvaneista karvoista, on kuitenkin perinteisen kiinalaisen lääketieteen tärkeä ainesosa.
Sekä Afrikassa että Aasiassa elää uskomuksia, joiden mukaan sarvikuonon sarvella voidaan parantaa jopa hedelmättömyyttä. Jemeniläismiehelle sarvikuonon sarvesta tehdyllä kahvalla varustettu tikari on vaimoakin kallisarvoisempi. Osissa Intiaa ja Nepalia uskotaan, että sarvikuonon lihan syöminen on varmin tie päästä taivaaseen.
Ennen kuin niistä tuli metsästäjien riistaa, intiansarvikuonot vaeltelivat pitkin Gangesjoen suistoa aina Luoteis-Intian Peshawarista Burmaan asti. Nyt eläimiä on vain Brahmaputran laakson suojelualueilla Kazirangassa, Manasissa, Pabitarassa ja Laokhowassa sekä pienellä kaistaleella Pohjois- Bengalissa.
Brahmaputran laaksossa kasvissyönnillä elävää sarvikuonoa uhkaavat myös tulvat. Joki kasvaa raivoavaksi mereksi jokaisella monsuunikaudella pyyhkien kokonaisia kyliä olemattomiin ja hukuttaen metsiä. Paisuvaa jokea pakenevat sarvikuonot ovat helppoja maaleja metsästäjille.
Eläimet pyydetään joko ansalla tai ampumalla. Samalla, kun sissiliikkeiden toiminta on kiihtynyt alueella, myös metsästäjille on ilmaantunut kehittyneitä automaattiaseita. Manasin kansallispuistossa sarvikuonojen ampujina ovatkin useimmiten olleet kapinalliset, jotka tarvitsevat rahaa ostaakseen aseita ulkomailta.
Joskus salametsästäjät ovat niin julmia, että sahaavat sarven irti elävältä sarvikuonolta. Se käy päinsä, koska nämä esihistoriallisilta hirviöiltä näyttävät eläimet ovat hämmästyttävän kilttejä ja rauhallisia. (Inter Press Service)
