Miljoonat alkuperäiskansojen jäsenet joutuvat asioimaan kielellä, jota eivät puhu. Vaikka oikeus tulkkaukseen on kirjattu lakeihin ja sopimuksiin, käytännössä palvelut puuttuvat.
Meksiko 6.4.2026 (IPS) Kun meksikolaiset sotilaat raiskasivat me’phaa-alkuperäiskansaan kuuluvan teinitytön Valentina Rosendo Cantún Guerrerossa vuonna 2002, hän meni tekemään rikosilmoituksen. Syyttäjänvirastossa vastassa oli kielimuuri. Viranomaiset eivät puhuneet hänen kieltään, eikä hän puhunut espanjaa.
Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Meksikon valtion tapauksessa vuonna 2010. Sen mukaan Rosendo Cantú jäi ilman valtion järjestämää tulkkia lääkärissä, rikosilmoitusta tehdessään ja apua hakiessaan.
Ratkaisusta tuli ennakkotapaus Latinalaisessa Amerikassa. Se näytti, mitä seuraa, kun alkuperäiskansat eivät saa asioida oikeusjärjestelmässä omalla kielellään. Se myös osoitti, että valtiolla on vastuu ja velvollisuus hankkia tulkki.
Rosendo Cantún tapaus ei ole poikkeus. Se kuvastaa rakenteellista kielimuuria, joka estää alkuperäiskansojen perusoikeuksien toteutumisen eri puolilla Latinalaista Amerikkaa. Miljoonat ihmiset asioivat päivittäin ilman tulkkia palveluissa, jotka toimivat espanjaksi.
Tulkkien ja kääntäjien puute syrjii miljoonia alkuperäiskielten puhujia, vaikka lait kieltävät sen. Seitsemää maata koskeva raportti paljastaa syvän kuilun lain ja todellisuuden välillä.
Alkuperäiskansojen neuvonta- ja käännöskeskuksen koordinaattori Edith Matías näkee tilanteessa suuria puutteita.
”Alkuperäiskansat sopeutetaan espanjankieliseen ympäristöön. Aloitteet tilanteen parantamiseksi ovat yksittäisiä ponnistuksia, eivät osa laajempaa politiikkaa”, hän sanoo.
Oikeus tulkkiin on olemassa – käytännössä se ei toteudu
Oikeus tulkkiin oikeudellisissa, hallinnollisissa ja terveydenhuollon tilanteissa on tunnustettu kansainvälisissä sopimuksissa ja kirjattu monien Latinalaisen Amerikan maiden lainsäädäntöön. Alueella elää yli 50 miljoonaa alkuperäiskansojen jäsentä, yhteensä 522 kansaa, ja siellä puhutaan yli 400:ää kieltä. Noin puolet kielistä keskittyy Brasiliaan, Meksikoon ja Kolumbiaan. Suurimpia kieliä ovat ketsua, guaraní, maya, aimara ja nahuatl.
Monissa maissa, kuten Boliviassa, Perussa, Kolumbiassa, Meksikossa, Brasiliassa ja Chilessä lainsäädäntö on jopa kunnianhimoista, mutta käytännössä tulkkauspalveluja ei kuitenkaan usein saa.
Argentiinassa kehitys on ollut huolestuttavaa. Javier Milein noustua valtaan vuonna 2023 alkuperäiskansojen asema on heikentynyt: kansallinen alkuperäisyhteisöjen väestörekisteri on lakkautettu ja alkuperäiskansojen asioista vastaava instituutti siirretty hallinnollisesti alemmalle tasolle. Laki turvaa opetuksen omalla kielellä, mutta ei tulkkausta oikeudessa ja terveydenhuollossa.
Venezuelassa alkuperäiskielet tunnustettiin virallisesti 2000-luvun alussa, ja espanjan rinnalle nostettiin 31 alkuperäiskieltä. Pitkittynyt taloudellinen ja poliittinen kriisi on kuitenkin heikentänyt oikeuksien toteutumista merkittävästi.
Tulkkien määrä ei vastaa tarvetta
Yksi ratkaisu on tulkkien ja kääntäjien kouluttaminen ja rekisteröiminen. Uusia tulkkeja koulutetaan kuitenkin vähän suhteessa väestömäärään ja yhteisöjen todellisiin tarpeisiin.
Perussa kulttuuriministeriö on tarjonnut tulkkauskoulutusta vuodesta 2012 lähtien. Alkuperäiskielten tulkkien ja kääntäjien rekisterissä on 916 ammattilaista 48 kielellä.
Meksikossa alkuperäiskielten instituutin luettelossa on 1 206 sertifioitua tulkkia 68 kieliryhmälle. Suurin osa alkuperäiskansojen jäsenistä asuu Oaxacassa, Chiapasissa ja pääkaupungissa Méxicossa, mutta palvelut eivät jakaudu tasaisesti.
Rosendo Cantún tapauksen jälkeen Amerikan ihmisoikeustuomioistuin velvoitti Meksikon kouluttamaan oikeusviranomaisia, jotta kielelliset oikeudet toteutuisivat. Tuomioistuin määräsi valtion myös perustamaan rekisterin terveydenhuollon ja oikeuslaitoksen tulkeista ja kääntäjistä. Tämä on toteutunut vain osittain.
Boliviassa oikeusministeriön alaisessa rekisterissä on alle 400 tulkkia koko maassa, vaikka lähes 40 prosenttia väestöstä määrittelee itsensä alkuperäiskansoihin kuuluviksi.
Kolumbiassa sisäministeriön alaisella yksiköllä on oikeustulkeista lista, jossa on alle 200 ammattilaista.
Argentiinassa ja Chilessä ei ole yhtenäisiä rekistereitä. Brasiliassa puolestaan ei ole keskitettyä järjestelmää.
Kyse ei ole vain kielestä vaan vallasta
Tulkkien määrää tulee lisätä kiireellisesti kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa, mutta se ei pelkästään riitä, Matías sanoo. Kielioikeudet liittyvät laajempaan kamppailuun alkuperäiskansojen yhteisöjen maaoikeuksista ja muista perusoikeuksista.
”Valtion on tunnustettava yhteisöjen merkitys ja panos. Vasta silloin voidaan rakentaa monikulttuurinen ja monikielinen valtio, jossa alkuperäiskielet eivät ole alemmassa asemassa. Se vaatii, että eri tahot toimivat yhdessä”, Matías sanoo.
Asiantuntijoiden mukaan ongelma on poliittinen: niin kauan kuin valtio pitää kielellistä saavutettavuutta yksilön ongelmana eikä omana velvollisuutenaan, lait ovat vain sanoja paperilla.
(Inter Press Service)
