Kabul, 11.12.06 (IPS) – Monen asiantuntijan mielestä Nato on viime aikoina kokenut kohtalokkaita epäonnistumisia Afganistanissa. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole pahaksi Afganistanille.
Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato ei ole onnistunut taltuttamaan voimistuvaa kapinaliikettä Afganistanin etelä- ja kaakkoisosissa. Järjestön marraskuisessa Riian huippukokouksessa ei myöskään saatu lupauksia lisäjoukoista Afganistaniin.
Moni asiantuntija pitää tapahtumia merkkinä Naton epäonnistumisesta ja voittona Talebanille ja muille ääri-islamisteille.
Afganistanille tämä ei ole takaisku. Nato kamppailee puolustaakseen olemassaolonsa oikeutusta kylmän sodan jälkeisessä maailmassa ja liioittelee siksi rooliaan Afganistanissa.
Oletus, että Naton joukkojen ja Yhdysvaltain sotilaallisen toiminnan kasvattaminen ovat ainoa keino lyödä Taleban Afganistanissa, on sekä lapsellinen että vaarallinen.
Mitä enemmän Nato laajentaa operaatiotaan Afganistanissa ja Yhdysvaltain armeija voimistaa likinäköistä Talebanin ja al-Qaidan taistelijoiden jahtaamistaan, sitä enemmän ne vaarantavat omia sotilaitaan.
Samalla kansainvälinen yhteisö joutuu panostamaan vähemmän Afganistanin oman armeijan ja poliisin vahvistamiseen, jälleenrakennukseen ja kansalaisyhteiskunnan tukemiseen.
Yhden Nato-sotilaan pitäminen Afganistanissa maksaa noin 5 000 dollaria kuussa, kun Afganistanin armeijan sotilaalle maksetaan 60 dollaria (dollari on noin 0,75 euroa).
Palkankorotus ja nykyistä vankempi koulutusohjelma Afganistanin omille sotilaille ja poliiseille houkuttelisi enemmän väkeä riveihin ja vähentäisi karkuruutta.
Voimavarat pitäisi käyttää Afganistanissa uuteen nelikohtaiseen strategiaan:
Ensimmäinen askel on kenties myös vaikein, koska se vaatii Yhdysvalloilta moraalista voimaa ja rohkeutta lopettaa talebanien ja al-Qaidan jahtaaminen. Nato ei voi toimia Afganistanissa vakauttavana voimana Kosovon ja Bosnian tapaan, jos Yhdysvallat jatkaa siellä rinnakkaista sotaansa terrorismia vastaan.
Yhdysvallat on vuoden 2001 syyskuun 11. päivästä lähtien sallinut itselleen kaikki keinot sodassaan al-Qaidaa ja Talebania vastaan. Näin se on vain rohkaissut vihollisiaan ja heikentänyt liittolaisiaan.
Väärinkäytökset amerikkalaisten tukikohdissa Bagramissa Kabulin lähellä ja Guantánamossa, ratsiat koteihin ja naisten tutkiminen, siviiliväestön pommittaminen ilmasta, sotaherroihin tukeutuminen ja koordinaation puute Nato-joukkojen kanssa ovat heikentäneet Yhdysvaltain moraalista arvovaltaa. Afganistanin kapinalliset ovat ottaneet siitä täyden hyödyn.
Washingtonin saavutuksia ovat vain pitkä lista kuolleita tai pidätettyjä vihollistaistelijoita ja siviiliuhreja sekä Afganistanin voimistuva kapinaliike, joka hyötyy huumekaupasta ja hallinnon korruptiosta.
Strategian toinen askel vaatii Naton tehtävän uudelleen määrittelyä. Jos USA rajoittaisi omaa sotaansa Afganistanissa, Nato voisi keskittyä valmistelemaan vastuun siirtämistä paikallisille joukoille, rakentaa suhteita eteläisessä Afganistanissa ja suunnata tekniset voimavaransa takkuavaan jälleenrakennukseen.
Paras keino lyödä ääri-islamistit Afganistanissa ja muualla on vaalia yhteiskunnan maltillisia aineksia. Strategian kolmas askel liittyy siihen.
Maltillisilla on yhteisöissä moraalista arvovaltaa ja kulttuurin tuntemusta, jonka avulla haastaa ääriliikkeet.
Afganistanista löytyy edistyksellistä väkeä, johon kansainvälinen yhteisö voisi tukeutua. Kun lähestymistapa on viiden viime vuoden ajan ollut voittopuolisesti sotilaallinen, maltillisille on jäänyt vähän liikkumatilaa.
Jos Washington ja Bryssel rohkenisivat ottaa askeleen taakse, paikalliset maltilliset toimijat saisivat vihdoin roolin, johon ne sopivat paljon paremmin kuin mikään ulkomainen sotilasvoima.
Kansainvälisen yhteisön turvautuminen sotilasvoimaan rohkaisee nyt ja tulevaisuudessa Talebanin ja al-Qaidan kaltaisia ääriliikkeitä. Ääri-islamismi ja terrorismi ovat vain vääristyneitä mielentiloja. Yritys kitkeä niitä asein on öljyn heittämistä liekkeihin.
Tiedustelutiedon kerääminen ja jakaminen on edelleen tärkeää tulevien terrori-iskujen estämiseksi, mutta sotilaallista puuttumista tulisi käyttää nykyistä valikoivammin.
Neljäs ratkaiseva askel vaatii Afganistanin naapureita luopumaan kylmän sodan aikaisista poliittisista peleistä, joihin ne haaskaavat niukkoja resurssejaan.
Keski- ja Etelä-Aasiaa odottavat nyt terrorismia vakavammat haasteet: tulevaisuudestaan epävarma maailman suurin nuorisojoukko, lukutaidottomuus, ylikansoitus, ekologiset ongelmat, kuten vesipula ja aavikoituminen, luonnonkatastrofit ja sotien perintö.
Elleivät alueen johtajat osoita kypsyyttä ja Yhdysvaltain ja Naton kaltaiset kansainväliset voimat anna tilaa kansalaisyhteiskunnan syntymiselle, Afganistanin nykyiset ongelmat ovat pieniä tuleviin verrattuina.
(Inter Press Service)
*Dad Noorani on riippumattoman tiedonvälityksen Afganistanissa aloittaneen Killid Groupin toimittaja.
