Pariisi, 23.06.03 (IPS) – Ranskalla on yli 11 000 sotilasta rauhanturvatehtävissä eri puolilla Afrikkaa. Tarkkailijoiden mukaan Ranska pyrkii näiden operaatioiden avulla vahvistamaan jalansijaansa Afrikassa nyt, kun sen rooli Lähi-idässä on kutistunut.
Ranska lähetti kesäkuussa tuhatkunta sotilasta Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Joukot kuuluvat YK:n rauhanturvaoperaation, joka koettaa estää etnisen konfliktin laajenemisen Bunian alueella.
Vastaavissa tehtävissä on 4 000 ranskalaista Norsunluurannikolla, jossa on käyty sisällissotaan viime syyskuusta. Ranskalaiset valvovat epävirallista linjaa kapinallisten ja hallituksen joukkojen välissä.
Keski-Afrikan tasavallassa on ollut noin 300 ranskalaista sotilasta maaliskuusta asti. Presidentti Angel Felix Patassé syrjäytettiin tuolloin sotilasvallankaappauksessa, ja Ranska lähetti joukkonsa turvaamaan mahdollista ulkomaalaisten evakuointia.
Ranskan joukkoja saapui myös Liberiaan kesäkuun puolivälissä evakuoimaan noin 600 ulkomaalaista, jotka uhkasivat jäädä väkivaltaisuuksien jalkoihin pääkaupungissa Monroviassa.
Lisäksi Ranskalla on pysyvät sotilastukikohdat Afrikan sarvessa sijaitsevassa Djiboutissa sekä Senegalissa, Tshadissa ja Gabonissa.
Afrikan selkkaukset ovat tarjonneet Ranskalle Irakin kriisin jälkeen mahdollisuuden parantaa diplomaattisia asemiaan suhteessa Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, Le Parisien -lehden toimittaja
Henri Vernet arvioi.
"Irakin kriisi ja sen lopputulos heikensivät
Ranskan asemaa Lähi-idässä, jota Pariisi on aina pitänyt strategisesti tärkeänä alueena. Nyt Ranska on kääntänyt katseensa takaisin Afrikkaan, entisiin siirtomaihinsa, joissa se voi leikkiä hyväntekijää ja saavuttaa diplomaattista hyötyä", Vernet kirjoittaa.
Ranska korostaa, että toisin kuin Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin, sen interventiot Afrikassa tapahtuvat kansainvälisen lain puitteissa ja kansainvälisten järjestöjen nimissä.
Afrikan uusi merkitys on näkynyt Ranskan politiikassa muutenkin. Presidentti Jacques Chirac esimerkiksi kutsui maanosan edustajia mukaan rikkaiden maiden G8-ryhmän kokoukseen, joka pidettiin Evianissa kesäkuun alussa.
Afrikan maiden uusi kehitys- ja yhteistyöohjelma Nepad nostettiin G8:n asialistalle Chiracin esityksestä.
Kouriintuntuvia viemisiä Afrikan maille ei Evianista herunut, mutta Chirac pääsi esiintymään maanosan etujen vilpittömänä puolustajana.
Ranskan toimet Afrikassa eivät kuitenkaan ole lähimenneisyydessäkään aina antaneet aihetta ylpeilyyn.
Ranska lähetti lokakuussa 1990 joukkoja Ruandaan tukemaan maan hutu-presidentin Juvenal Habyarimanan hallitusta. Tuki jatkui, vaikka jo 1990-luvun alussa kantautui tietoja siitä, että hutut teurastavat tutseja.
Ranska ei lopettanut tukeaan ennen kuin huhti-toukokuulle 1994 ajoittunut kansanmurhan huippu oli ohi. Kiihkomieliset hutut tappoivat kahden kuukauden aikana noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua.
Ranskan joukkoja on syytetty reitin turvaamisesta hutuille, jotka pääsivät pakenemaan Kongon demokraattiseen tasavaltaan sen jälkeen, kun Ruandan hallitus kaatui.
Ranskalainen Jean Carbonare vieraili monikansallisen ihmisoikeusryhmän mukana Ruandassa 1990-luvun alkuvuosina. Hän varoitti julkisesti Ranskaa uhkaavasta tutsien joukkomurhasta. Myöhemmin hän syytti Ranskaa kansanmurhan tietoisesta tukemisesta.
Muistot Ruandan tapahtumista ovat palanneet päivänvaloon Kongon rauhanturvaoperaation vuoksi. Ruandan hallitus pelkäsi, että ranskalaisten tulo Kongon rajaseudulle rohkaisisi hutuja, jotka hakeutuivat sinne turvaan 1994.
"Hututappajat ajattelevat, että ranskalaiset tulevat jälleen suojelemaan heitä", Paul Kagamén johtama Ruandan nykyinen hallitus varoitti toukokuussa.
Ranska asetti sittemmin rauhanturvaoperaatioon osallistumisensa ehdoksi Ruandan hallituksen hyväksynnän.
Hyväksyntä tuli toukokuun lopulla, joskin sen epäillään olleen tulosta kansainvälisestä painostuksesta.
Vuoden 1994 kokemusten jälkeen Ranska omaksui Afrikan-politiikassaan asenteen, joka tunnettiin nimellä "ei-eikä". Se tarkoitti "ei välinpitämättömyyttä eikä puuttumista". Nyt linja näyttää taas muuttuneen.
(Inter Press Service)
