Buenos Aires, 17.3.03 (IPS) – Argentiinassa syntyi vain reilu vuosi sitten protestiaalto, joka kaatoi kaksi presidenttiä kymmenessä päivässä. Huhtikuun lopun presidentinvaaleissa vastarinnasta ei kuitenkaan ole jäljellä juuri mitään.
Suurin osa presidentinviran tavoittelijoista on jo vähintään kerran lyötyjä poliitikkoja. Heidän taustaryhmiensä tavoitteissa ei näy halua muuttaa maan nykyistä talousmallia tai politiikkaa, eivätkä ne juuri eroa toisistaan.
Joulukuun 2001 suurmielenosoituksissa vaadittiin syvällistä muutosta. "Sitä ajaneet voimat olivat kuitenkin heikompia kuin ne itse uskoivat. Vaaleihin ei ilmaantunut poliittista aloitetta, joka olisi nivonut tyytymättömät yhteen", politiikan tutkija Marcos Novaro selittää.
Hänen mukaansa oli itse asiassa liioiteltua väittää, että mielenosoitukset kaatoivat kaksi hallitusta. "Ne epäonnistuivat ihan itse eivätkä olisi kestäneet paljon kauempaa ilman protestejakaan", Novaro kuittaa.
Päivälehti Página 12:n toimittaja Eduardo Aliverti päätyi samantyyppiseen arvioon. Hänen mukaansa kansan kadulle ajaneeseen raivoon ja täydelliseen tympääntymiseen "ei liittynyt johtajuutta tai yleisen tietoisuuden kasvua".
Joulukuussa 1999 Argentiinan presidentiksi tullut Fernando de la Rúa luopui virastaan 20. joulukuuta 2001, kun kansalaiset marssivat kaduilla pannuja paukuttaen. Tilanne äityi markettien ryöstelyksi, ja noin 30 ihmistä sai surmansa.
De la Rúan suosio oli romahtanut alle kymmeneen prosenttiin, ja hän oli joutunut poliittisesti erityksiin jo ennen kuin tilanne kärjistyi kriisiksi.
Kolme päivää myöhemmin kongressi nimitti väliaikaiseksi presidentiksi Adolfo Rodríguez Saán, joka edusti oppositiossa ollutta peronistipuoluetta (PJ). Hän kesti vallassa kolme päivää.
Tammikuun 2002 alussa kongressi nimitti niin ikään PJ:tä edustavan Eduardo Duhalden hoitamaan de la Rúan kauden loppuun. Tämä on kestänyt paineet eroamatta, mutta joutui aikaistamaan vaaleja niin, että ne pidetään 27. huhtikuuta.
Toistaiseksi yksikään ehdokas ei ole saanut kyselyissä yli 20 prosentin kannatusta. Tutkija Novaro pitää ilmiötä myönteisenä: "Kenenkään ei pitäisi elätellä vääriä toiveita kriisin helposta ratkaisusta. Seuraavasta hallituksesta tulee heikko ja se löytää edestään kosolti ongelmia."
Sisäisten riitojen repimä PJ peruutti ehdokasvaalinsa ja päätti antaa kolmen ehdokkaan tavoitella presidentinvirkaa puolueen nimissä. He ovat Santa Cruzin maakunnan kuvernööri Néstor Kirchner, jolla on istuvan presidentin tuki, maata 1989-1999 johtanut Carlos Menem ja kolme päivää virkaatekevänä maanisänä viipynyt Rodriguez Saá.
PJ:n ehdokkaat ovat mielipidemittausten kärjessä. Kirchnerin kannatus hipoo 19:ää prosenttia, muut ovat 15 prosentin pinnassa.
Neljäntenä kisassa on opposition kansanedustaja Elisa Carrió, joka edustaa keskusta-vasemmistolaista Tasa-arvoisten tasavalta -puoluetta. Vielä viime vuonna näytti siltä, että protestimieliala kanavoituisi hänen taakseen.
"Tehokkaan johdon ja selkeän strategian puute katkaisi kannatuksen kasvun", Novaro sanoo.
Suurprotestien aikana alkaneisiin asukaskokouksiin edelleen osallistuva Carmen González on tehnyt omat johtopäätöksensä: "Asuinyhteisömme tasolla olemme onnistuneet hyvin. Olemme kyenneet torjumaan palveluiden hinnankorotuksia, luomaan työtilaisuuksia ja auttamaan pahimmassa pulassa olevia."
"Poliittisella tasolla emme ole kyenneet muuttamaan mitään piirun vertaa. Meistä tuli keskinäisen avun kerho vailla poliittista painoa. Se huolestuttaa, ja pohdimme asiaa viikoittaisissa kokouksissamme", hän kertoo.
Myös kymmeniä tuhansia ihmisiä liikkeelle saanut työttömien yhdistys on jäänyt politiikassa alakynteen. Monet sen jäsenet kehottavat boikotoimaan vaaleja, joissa kaikki ehdokkaat edustavat vanhaa politiikkaa.
(Inter Press Service)
