Washington, 07.10.02 (IPS) – "Kenen kuolema nosti Donald Rumsfeldin ulkoministeriksi?" irvaili yhdysvaltalaisen vasemmistolehden The Nationin kolumnisti David Corn äskettäin. Puolustusministeri Rumsfeldin viimeaikaisen toiminnan perusteella hänen voisi luulla ottaneen johtoonsa myös keskustiedustelupalvelun ja kansallisen turvallisuuspolitiikan.
Cornin pohdinnan välitön syy olivat Rumsfeldin vihjailut, joiden mukaan YK:n asetarkastajat eivät kykene jäljittämään Irakin joukkotuhoaseita. Muutenkin Rumsfeld on osoittautunut aggressiivisimmaksi kaikista George W. Bushin hallituksen raskassarjalaisista. Hänen kaudellaan puolustusministeriö Pentagon on tunkeutunut jatkuvasti muiden kansallisten turvallisuuselinten tonteille.
Rumsfeldin vallalle on kuitenkin tiettyä pohjaa. Pentagonin liki 400 miljardin euron budjetti ylittää ulkoministeriön määrärahat 20-kertaisesti. Lisäksi Washingtonin kolme tärkeintä tiedusteluvirastoa –
Kansallinen turvallisuusvirasto (NSA), Kansallinen tiedustelutoimisto (NRO) ja Kansallinen kuvantamis- ja kartoituslaitos (Nima) – ovat käytännössä Pentagonin valvonnassa.
Entinen ulkoministeri Henry Kissinger on luonnehtinut Rumsfeldia kaikista tapaamistaan miehistä häikäilemättömimmäksi. Rumsfeldilla näyttää kuitenkin olevan varapresidentti Dick Cheneyn vankkumaton tuki – ja Cheneytä puolestaan pidetään Yhdysvaltain kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana varapresidenttinä. Miesten keskinäinen ihailu juontaa liki 40 vuoden taa, jolloin he työskentelivät presidentti Richard Nixonin ja Gerald Fordin hyväksi.
Rumsfeldin ja Cheneyn näkemykset kansallisesta turvallisuudesta ja ulkopolitiikasta ovat yhtenevät. Kummankin poliittisena kotina on republikaanien oikea laita, joka pyrki kylmän sodan aikana saamaan strategisen yliotteen Neuvostoliitosta.
Joukko kannatti myös "Reaganin oppia", joka nojautui paikallisiin voimiin, kuten contrasisseihin Nicaraguassa ja muslimisisseihin Afganistanissa, rajoittaakseen Neuvostoliiton vaikutusta kolmannessa maailmassa.
Tunnuslauseena oli "rauha voiman kautta", jonka kannattajiksi löytyi joukko uuskonservatiiveja. Monet heistä olivat juutalaisia ja entisiä liberaaleja, jotka hylkäsivät demokraattisen puolueen Vietnamin sodan vuosina 1960- ja 1970-luvulla ja siirtyivät oikealle.
Ei ole sattumaa, että sekä Rumsfeldin että Cheneyn tärkeimmät avustajat ovat uuskonservatiiveja ja läheisissä suhteissa Israelin likud-puolueeseen. Rumsfeldin esikuntaan kuuluvat apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz, alivaltiosihteeri Douglas Feith ja puolustuspoliittisen neuvoston (DPB) puheenjohtaja Richard Perle. Cheneyn kaartia ovat henkilöstöpäällikkö I. Lewis Libby ja tämän kakkosmies Eric Edelman.
Cheney operoi mieluiten kulissien takana, kun taas Rumsfeld ei säästele sanojaan julkisuudessa eikä peittele poliittisia manööverejään. Ulkoministeri Colin Powell on joutunut Rumsfeldin toistuvien hyökkäysten kohteeksi varsinkin Lähi-itää koskevissa asioissa. Myös suhteissa Kiinaan Rumsfeld on vetänyt omaa Powellia kovempaa linjaansa.
Viime aikojen kuumin eripuran aihe on kuitenkin ollut Irak. Pentagon on käynyt kuukausien ajan hiljaista sotaansa ulkoministeriötä ja keskustiedustelupalvelu CIA:ta vastaan Irakin kansalliskongressin (INC) roolista.
Kyse on Yhdysvaltain uuskonservatiivien suosimasta Irakin oppositioryhmästä, jota ulkoministeriö ja CIA pitävät korruptoituna ja epäluotettavana. Mainitut virastot tekevätkin yhteistyötä kilpailevien irakilaisten oppositioryhmien kanssa. Rumsfeld on siitä huolimatta onnistunut kanavoimaan INC:lle miljoonia dollareita ulkoministeriön kassasta.
Irakin kytkeminen al-Qaida-terroristijärjestöön on kiinnostanut uuskonservatiiveja viime vuoden syyskuun 11. päivästä alkaen. Richard Perlen johtama DPB kokoontui pian terrori-iskujen jälkeen pohtimaan, miten uutta terrorismin vastaista sotaa voitaisiin käyttää Saddam Husseinin kaatamiseen. DPB on pääosin entisistä puolustus- ja turvallisuusvirkailijoista koostuva puolivirallinen elin.
Rumsfeld on taas viime aikoina vakuuttanut, että on olemassa "pomminvarmaa näyttöä" Bagdadin ja al-Qaidan yhteyksistä. Hänen mukaansa järjestön jäseniä on ollut Irakissa ja maa on ehkä antanut terroristeille koulutusta kemiallisten ja biologisten aseiden käytössä.
Rumsfeldia kuulleet kansanedustajat eivät vakuuttuneet todisteista, ja kysymys hiertää eritoten Pentagonin ja CIA:n välejä.
Laitosten välisessä kiistassa on kuitenkin kyse suuremmasta kuviosta. Asiantuntijat kehottavat Pentagonia luovuttamaan kolmen tiedusteluelimensä johdon CIA:n päällikölle, joka johtaa myös uutta keskustiedustelua. Perusteissa vedotaan New Yorkin terrori-iskuihin: jos tiedustelu olisi keskittynyt al-Qaidaan ulkomaiden armeijoiden sijasta, hyökkäykset olisi kenties saatu torjuttua.
Rumsfeld aikoo kuitenkin taistella kynsin ja hampain määräysvallastaan sotilastiedustelussa. Lisäksi hän on laajentanut armeijan erikoisjoukkojen (SOF) roolia salaisissa operaatioissa, jotka on aiemmin toteutettu CIA:n alaisuudessa. Hän haluaa SOF-yksiköille oikeuden toimia CIA:sta riippumatta, varsinkin jos vastustajana ovat ulkomaiset terroristit.
(Inter Press Service)
