Johannesburg, 30.10.00 (IPS) – Etelä-Afrikan presidentin Thabo Mbekin suitsuttama "afrikkalainen renessanssi" uhkaa muuttua pelkäksi käärepaperiksi maanosan uudelle kolonialistiselle alistamiselle, jota eteläafrikkalaiset yritykset toteuttavat.
Dalene Miller Johannesburgin Witwaterstrandin yliopistosta on tutkinut Afrikan valloitukseen lähteneiden eteläafrikkalaisten yritysten toimintatapoja ja pitää tuloksia huolestuttavina.
Sen jälkeen kun apartheidiksi kutsuttu rotusyrjintä loppui Etelä-Afrikassa 1994, sikäläiset yritykset ovat sijoittaneet miljardeja randeja kaivostoimintaan, vähittäiskauppaan ja teollisuuteen kautta Afrikan.
Millerin mukaan yritysten taloudellista toimintaa on ohjannut silkka voitontavoittelu. Valloitusretken poliittisena tunnuksena on kuitenkin toiminut afrikkalainen renessanssi.
"Eteläafrikkalainen pääoma on kokenut mutaation ja kasvattanut itselleen uuden afrikkalaisen pään", Miller kirjoittaa Etelä-Afrikan ammattiyhdistysliikkeen julkaisemassa SA Labour Bulletinessa.
"Apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa liike-elämä on löytänyt afrikkalaiset juurensa. Afrikkalainen identiteetti ja 'ubuntu' (yhteenkuuluvuus) hallitsevat näiden enimmäkseen valkoihoisten yrittäjien ja pankkiirien kielenkäyttöä", hän jatkaa.
Afrikkalainen veljeys on Millerin mukaan kuitenkin valepuku, jonka alle piilotetaan esimerkiksi työntekijöiden tyly kohtelu. Se paljastui, kun Miller jututti asiasta yhdeksän ammattiliiton pääsihteeriä kuudessa eteläisen Afrikan maassa.
Kaikkialla oli havaittavissa kaksi eteläafrikkalaisten yritysten toimintaa hallitsevaa piirrettä: Yhtiöt toistavat ulkomailla samaa rotupohjaista henkilöstöpolitiikkaa, jota ne yhä harjoittavat Etelä-Afrikassakin. Lisäksi ne edellyttävät ulkomailla työvoimaltaan erittäin suurta joustavuutta ja pestaavat useimmat ihmiset vain tilapäisesti tai määräajaksi.
"Toiminnan laajentaminen, varsinkin Afrikassa, sisältää riskejä ja vaatii usein suuria pääomasijoituksia. Ay-johtajien käsityksen mukaan yhtiöt pitävät näistä syistä johtopaikat kokeneiden valkoisten miesten hallussa", Miller kertoo.
Useimmat ylikansalliset yhtiöt toimivat siten, että uuteen maahan lähetetään johtoryhmä pääkonttorista, kuuluu firmojen vastaväite. Miller huomauttaa kuitenkin, että koska yritykset tulevat Etelä-Afrikasta, niiden katsotaan maansa apartheid- historian vuoksi vievät ulkomaille "rotupohjaisia hierarkioita".
Eteläisen Afrikan ay-johtajat vakuuttavat, että heidän maihinsa tulleissa eteläafrikkalaisissa yrityksissä huippujohto on varattu valkoisille eteläafrikkalaisille johtajille. Paikallisia mustia voidaan pestata keskiportaan johtotehtäviin. Sama ilmiö on havaittu niin Zimbabwessa, Botswanassa, Sambiassa kuin Namibiassakin.
"Sambia on ollut itsenäinen jo kauan. Me emme pelkää valkoista rotua. Kun he (eteläafrikkalaiset) tulevat tänne, he haluavat kohdella meitä kuten Etelä-Afrikan mustia. He ovat loukkaavia", kiteyttää Sambian ammattiliittojen kongressin pääsihteeri Alec Chirwa.
Miller havaitsi, että eteläafrikkalaiset yritykset soveltavat naapurimaissa "kahden kerroksen" henkilöstöpolitiikkaa. Vakituista väkeä värvätään vain pieni ydinjoukko, ja suurin osa henkilöstöstä kuluu pätkätyöläisiin.
Yleensä pätkätyöläisillä ei ole työsopimuksia, ja heidän työolonsa ja -ehtonsa ovat aivan toiset kuin vakinaisilla.
Mahdollisuus käyttää tilapäistä työvoimaa tuntuukin olevan yksi houkutin, joka ajaa eteläafrikkalaisia yrityksiä liikkeelle. Maailman talouselämän huippujohtoa edustavan World Economic Forumin laatima vertailu eri maiden kilpailukyvystä näet kertoi äskettäin, että Etelä-Afrikan työmarkkinat joustavat vähiten eteläisen Afrikan alueella.
Mosambikin pääkaupungissa Maputossa Miller löysi eteläafrikkalaiseen ketjuun kuuluvasta Shopriten myymälästä vain kourallisen vakituisia työntekijöitä ja runsaasti tilapäistä väkeä.
Vakinaisetkaan eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä tilanteeseensa. "Olen vakituinen, mutta jos minulle sattuu tapaturma, kukaan ei korvaa. En saa maksua kolmelta ensimmäiseltä sairaspäivältä, eikä palkkaani ole nostettu kahteen vuoteen", eräs maputolainen Shopriten työntekijä kertoo.
Millerin vieraillessa myymälässä työntekijöillä oli parhaillaan käynnissä rahankeräys. He haluavat lähettää edustajansa Etelä-Afrikkaan katsomaan, miten yhtiö kohtelee työläisiään siellä.
"Aina kun esitämme vaatimuksia, johto sanoo, että näin asiat tehdään Etelä-Afrikassakin. Siksi päätimme, että meidän edustajamme on nähtävä se omin silmin", työntekijät sanovat.
Todellisuudessa Shopriten työntekijöiden asema on Etelä- Afrikassa paljon parempi kuin Mosambikissa. Asiaan vaikuttavat eteläafrikkalaisen ay-toiminnan pitempi historia sekä maan mosambikilaista vahvempi talous ja suurempi työväestö.
Miller uskoo, että ay-liikkeen yhteyksien vahvistuessa maiden välillä eteläafrikkalaisten yritysten työntekijät alkavat vaatia samoja etuja kaikkialla.
Hän muistuttaa kuitenkin toisesta epäsuhdasta. "Työskentely Mosambikissa eteläafrikkalaisissa yrityksissä, kuten Mozal tai Shoprite, merkitsee kuulumista työläisten eliittiin, jos oloja verrataan olosuhteisiin muilla työpaikoilla."
Aiemmin naapurimaista kävi paljon väkeä töissä Etelä-Afrikan kaivoksissa, mutta alan kannattavuuden heikkeneminen on vienyt nämä työpaikat. Nyt eteläafrikkalaiset firmat ovat alkaneet luoda uutta työntekijäluokkaa naapurimaihin.
Afrikkalaiseen renessanssiin perustuva alueellisen identiteetin vahvistuminen saattaa Millerin mukaan tehdä työntekijöiden syrjinnän kestämättömäksi.
"Eteläafrikkalaisten yritysten aikaansaama taloudellisen toiminnan vilkastuminen muissa osissa Afrikkaa voi herättää työläisten odotukset ja antaa uutta puhtia heidän kamppailulleen tällä alueella ja kauempanakin", Miller uumoilee. (Inter Press Service) .
