Buren, Mongolia, 02.05.00 (IPS) – Yhdeksänvuotias mongolialaistyttö Zh Otgon koettaa peitellä vaaterievuilla paimentolaismajan kupeelle lysähtänyttä laihaa lehmää. Eläin värisee kylmästä hyisessä kevättuulessa. Vieressä lepäävä vuohi kohottaa päätään, mutta laskee sen jälleen ponnistuksen uuvuttamana.
"Meillä oli 500 eläintä. Nyt ne ovat kaikki tuolla", sanoo Zh Otgon ja osoittaa raadoista koottua kasaa hiukan loitompana. "Nämä kaksi ovat ainoat jäljelle jääneet", tyttö jatkaa silmät kyynelissä.
Zh Otgon ja hänen isänsä ovat lähtöisin Gobin autiomaan pohjoisosissa sijaitsevasta Derenin piirikunnasta. Alue kuuluu niihin, joita dzud-ilmiö on koetellut tänä talvena kaikkein ankarimmin. Katastrofin syynä on liian paksu lumikerros, jonka alta karja ei pysty kaivamaan ravintoa.
Vaeltavien karjapaimenten viimeisenä linnakkeena Aasiassa tunnettu Mongolia kärsii parhaillaan luonnonkatastrofista, joka on pahin 30 vuoteen. Mongolian 2,4 miljoonasta asukkaasta on paimentolaisia noin puoli miljoonaa.
Dzud on avoimille aromaille tyypillinen vitsaus, joka koettelee Mongolian ohella Kazakstania ja Kirgisiaa. Sen voi aiheuttaa pelkkä lumen runsaus, mutta tilannetta pahentaa jääkerrosten muodostuminen päivällä sulavasta ja taas yöllä jäätyvästä lumesta.
"Kuivuus ja peltohiiret hävittivät kaiken ruohon laitumiltamme viime kesänä, joten meidän oli vaihdettava paikkaa. Toivoimme pääsevämme talveksi pohjoisille vuorille, missä ruohoa on enemmän. Talven ankaruus ja matkan pituus olivat kuitenkin liikaa eläimille", kertoo pikkutytön 52-vuotias isä Zhamjan Garav.
Karjan kuoltua matkalla Garav päätyi viimeisten eläintensä kanssa tänne Tuvin maakunnan Bureniin.
"Ilman karjaa meidän ei tarvitsisi jäädä tänne, mutta kaik ki hevosemme ovat sulkeneet silmänsä iäksi emmekä tiedä vielä, m iten pääsemme takaisin kotiin", paimen jatkaa.
Viime vuonna kesäkuusta elokuulle jatkunut kuivuus ja sitä seurannut poikkeuksellisen ankara ja runsasluminen talvi ovat jo surmanneet Mongoliassa yli kaksi miljoonaa eläintä. Se on tuhonnut monien paimentolaisten elinkeinon.
"Karja on ollut Mongolian talouden selkäranka vuosisatojen ajan, aina Tshingis-kaanin ajoista lähtien. Eläimistä on saatu ruokaa, vaatetusta ja vuotia telttojen katteeksi. Ne ovat olleet kulkuneuvoina ja auttaneet jopa lämmityksessä, kun kuivattua lantaa on poltettu talvella", YK:n pysyvä edustaja Douglas Gardner selittää.
"Nyt paimentolaisten elinkeino on pyyhkäisty olemattomiin. Heidän lapsensa eivät pääse kouluun, koska kaikki hevoset ovat kuolleet, ja ruokavarastot alkavat ehtyä", hän jatkaa.
Valtion hätätilakomission mukaan kuolleiden eläinten määrä oli huhtikuun puolivälissä 2,6 miljoonaa ja se jatkoi nousuaan. Katastrofi koettelee 14:ää Mongolian 21:stä maakunnasta.
Ellei ihmeitä tapahdu, kuolleiden eläinten määrä nousee viiteen miljoonaan lähikuukausina, komissio ennustaa. Silloin Mongolian 33-miljoonaisesta karjasta on tuhoutunut 15 prosenttia. Vuonna 1944 koettu dzud verotti yli 30 prosenttia eläimistä.
Kun lähdetään Mongolian pääkaupungista Ulan Batorista etel ään kohti Gobia, ensimmäiset katastrofin merkit ilmaantuvat noin 300 kilometrin päässä. Maisemaa täplittävät kuolleiden eläinten ruhot ja tyhjät paimentolaisten talviasumukset.
Yli 13 000 perhettä, joilla oli 2,2-miljoonainen karja, on joutunut hylkäämään perinteiset laitumensa. Maata peittää pak su jää- ja lumikuori.
"Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen kylmä. Ensimmäisinä menehtyvät hevoset ja lehmät, eikä auta, vaikka niille syöttäis i miten paljon rehua. Jopa vuohien ja lampaiden jalat jäätyvät niin, että ne eivät pääse aamulla jalkeille", kertoo Zhanchiv. Hän on verrattain vauras karjanomistaja Dund Gobista.
Zhanchiv onnistui pääsemään lähelle Ulan Batoria ja ostama an sieltä heinää pelastaakseen 700-päisen karjansa.
Mongolian valtion hätävarastot alkoivat ehtyä helmikuussa ja hallitus vetosi kansainvälisen avun saamiseksi. Maaliskuun loppuun mennessä apua oli luvattu 2,2 miljoonan dollarin (yli 13 miljoonan markan) edestä.
YK:ta edustavan Gardnerin mukaan avun jakelu on seuraava painajainen. "Haasteenamme on tavoittaa ne, jotka ovat kipeimmin avun tarpeessa: lapset, vanhukset, yksinäiset äidit. Meidän on keskityttävä sekä hädänalaisiin ihmisiin että koetettava pela staa jäljellä olevat eläimet. Nyt on kriisin huippukohta, kun eläimet ovat heikoimmillaan", hän selittää.
Aika käy vähiin paimenilla, jotka odottavat apua Mongolian valtavilla aroilla.
Eläinten vasikoinnin ja karitsoinnin aika on alkamassa ja se kaksinkertaistaa paimenten työtaakan. Heidän on yritettävä suojella vastasyntyneitä äkkinäisiltä lumituiskuilta, kylmän tuulen siivittämiltä yöpakkasilta ja toistuvilta pölymyrskyiltä. Huonokuntoiset emot tuottavat maitoa heikosti tai ei lainkaan, mikä tuomitsee monet jälkeläiset kuolemaan.
"Kevät on ankarinta aikaa. Moni eläin ei selviä siihen asti, kun ensimmäinen ruoho nousee. Toivoa ei juuri ole. Hyvä jos saamme pidetyksi jäljellä olevat eläimet hengissä", sanoo Munkh, nuori paimentolaisnainen, joka on joutunut lähtemään kotiseudultaan Dund Gobista.
Munkhin appi Tseren on menettänyt viime kuukausina 600- päisestä karjastaan yli 400 eläintä. Nyt 13-henkisen perheen aino a tulonlähde on Tserenin eläke, jota maksetaan noin 120 markkaa kuukaudessa.
YK:n avustusryhmä varoittaa Mongolian katastrofin vaikutusten tuntuvan vielä pitkän aikaa, sillä edessä on ruokapulan ohella joukkomittainen köyhtyminen ja ihmisten terveydentilan heikkeneminen.
Lisäksi tulevat psykologiset vaikutukset. Paimentolainen kokee karjan nälkäkuoleman miltei yhtä vakavana kuin ystävän menetyksen.
"Opettajien mukaan koululaiset ovat niin järkyttyneitä, että he eivät kykene keskittymään opintoihinsa", YK-ryhmä raportoi.
"En halua ajatella tulevaisuutta. Se näyttää kauhealta", huokaa Munkh. (Inter Press Service) .
