Rio de Janeiro, 11.04.00 (IPS) – "Äitini ei enää halunnu t pitää minua, joten tätini toi minut tänne. Äiti ei käy minua katsomassa , eikä kukaan muukaan", kertoo vuoden lastenkodissa elänyt seitsemänvuotias tyttö Curitibassa Etelä-Brasiliassa.
"Kolme suurinta toivettani? Haluaisin asua Italiassa ja haluaisin perheen, joka välittää minusta. Kolmatta toivomusta minulla ei ole", tyttö vastaa Lidia Dobriankij Weberin kysymykseen. Weber on Paranan osavaltion yliopiston psykologian professori, joka tutkii hylättyjen lasten tilannetta Brasiliassa.
Brasiliassa on 161 miljoonaa asukasta, joista yli miljoona on lastenkodeissa ja muissa laitoksissa eläviä lapsia. Weberin mukaan hylättyjen lasten suurin onnettomuus on se, että vain harvalle heistä löytyy uusi koti ja perhe.
Vaikka vanhemmat eivät käy edes katsomassa hylkäämiään jälkeläisiä, oikeuslaitos viivyttelee perhesiteen juridisen katkaisemisen kanssa. Sillä välin lapset varttuvat liian vanhoiksi adoptoitavaksi, Weber syyttää.
Näin lapista kasvaa "hylkiöitä", joiden sortumista rikoksen poluille kenenkään ei tarvitse ihmetellä, hän jatkaa.
Eräs kymmenlapsisen perheen hylkäämä 10-vuotias tyttö kert oi Weberille haaveilevansa siitä, että hänet adoptoitaisiin uuteen kotiin.
"Mutta tuomari päätti, ettei minua adoptoida, joten sitä ei tapahdu. Asuin kerran sijaisperheessä, mutta kun oikea äitini kuuli siitä, hän halusikin minut takaisin", tyttö jatkoi selittämättä, miten hän päätyi uudelleen laitokseen.
Brasilialaiset haluavat adoptoida vain pikkuvauvoja, joten jo 2-3-vuotiaille lapsille on vaikea löytää uutta kotia. Sitä vanhempien ainoa toivo ovat ulkomaalaiset, ja kouluikään ehtineiden on jokseenkin turha haaveilla uudesta kodista.
Myös sukupuolinen syrjintä on adoptioissa yleistä: 90 prosenttia brasilialaisista haluaa tytön. Myöskään tummaihoiset j a vammaiset lapset eivät tahdo kelvata adoptoijille.
Tässä otetaan avuksi ulkomaalaiset: Brasilian laki sallii ulkomaisen adoption vain niille lapsille, joiden ikä, rotu tai terveysongelmat estävät heitä löytämästä kasvatusvanhempia kotimaasta.
Asiantuntijatkin ovat kuitenkin erimielisiä kansainvälisten adoptioiden suotavuudesta. "Asiat olisi jotenkin saatava sille mallille, että yhdenkään lapsen ei tarvitsi lähteä maasta", san oo Claudia Cabral, joka johtaa Brasilian Terra dos Hommes – yhdistystä. Järjestö välitti aiemmin adoptiolapsia ulkomaille, mutta on sittemmin omistautunut yritykselle yhdistää lapset biologisiin vanhempiinsa.
Cabralin mukaan yhdistys järjestää enää muutamia kymmeniä adoptioita vuodessa ja niistä kourallisen ulkomaille. Silloin kyseessä ovat vakavasti sairaat tai vammaiset lapset.
Leda de Azevedo Rio de Janeiron kaupungin sosiaalivirastosta puolestaan vakuuttui ulkomaisten adoptioiden siunauksellisuudesta käytyään Ruotsissa katsomassa sinne muuttaneiden lasten elinoloja. Hän vaatii nyt ulkomaille adoptoimisen helpottamista Brasiliassa.
Azevedo tapasi Ruotsissa seitsemän brasilialaista lasta, jotka olivat kaikki mustaihoisia. Osa heistä kuului samaan sisarusparveen. Se vaikeuttaa adoptiokodin löytämistä Brasiliassa, sillä lain mukaan sisaruksien tulee päästä samaan perheeseen. Yks i lapsista kärsi lisäksi vakavista neurologisista ongelmista.
