New York, 07.03.00 (IPS) – Yhdysvallat esiintyy ihmisoikeuksien esitaistelijana maailmassa, mutta itse asiassa se polkee niitä häikäilemättä. Amerikkalaisilta puuttuu oikeus kunnon palkkaan, turvalliseen asumiseen, terveydenhuoltoon ja koulutukseen, sanoo Loretta Ross, joka on omistanut elämänsä ihmisoikeuksien opettamiselle.
Ross, 45, on perustanut Atlantaan Georgian osavaltioon Ihmisoikeuskoulutuksen keskuksen, joka antaa eri puolilta maata saapuville ruohonjuuritason aktivisteille ilmaista opetusta. Ross perustaa työnsä pieneen mutta väkevään tekstiin: yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen.
Rossin mukaan todella harvat amerikkalaiset ovat perillä heille kuuluvista oikeuksista. Hänen 1997 tekemänsä kysely paljasti, että 92 prosenttia vastaajista ei ollut ikinä kuullutkaan ihmisoikeuksien julistuksesta.
Koulutuskeskus pyrkii kahteen tavoitteeseen. Yhtäältä autetaan aktivisteja sisällyttämään ihmisoikeudet päivittäiseen kamppailuunsa. Toisaalta taivutellaan tärkeitä ihmisoikeusjärjestöjä, kuten Amnesty International ja Human Rights Watch, kiinnittämään huomiota Yhdysvalloissa vallitsevaan taloudelliseen epäoikeudenmukaisuuteen.
"Minulla on kyky antaa mahdottomalle hahmo ja panna se toteutumaan", Ross sanoo.
Lahjoitusvaroilla toimiva keskus on neljän viime vuoden aikana painattanut ja jakanut 250 000 kopiota ihmisoikeuksien julistuksesta. Rossin mukaan kysyntä ylittää koko ajan tarjonnan.
Lisäksi keskus on vuodesta 1997 järjestänyt päivän mittaisia työpajoja, joissa selvitetään ihmisoikeuksien merkitystä kulloisellekin kohderyhmälle. Se voi koostua vaikkapa asunnottomien tai seksuaalisten vähemmistöjen asialle omistautuneista ihmisistä.
"Vastaanotto on ollut kerta kaikkiaan loistava. Ihmiset saavat uusia välineitä, joiden avulla jatkaa työtään tuoreella tavalla", Ross kertoo.
Hän itse aloitti ihmisoikeustaistelunsa naisasialiikkeessä. Ensimmäiseen kapinaansa Ross nousi jo 15-vuotiaana, kun hänet yritettiin erottaa koulusta raskauden vuoksi. Asian vieminen oikeuteen auttoi, ja koulun oli otettava hänet takaisin.
Ross meni 1960-luvun lopulla Howardin yliopistoon, joka oli opiskelijaradikalismin keskuksia. Varsinaisen "herätyksensä" hän sai 24-vuotiaana tavattuaan ryhmän mustia naisia, jotka puuhasivat kriisikeskusta raiskauksen uhreille.
Ross valittiin keskuksen johtajaksi yhtenä ensimmäisistä värillisistä naisista. Siitä alkoi pitkä ura nais- ja terveysjärjestöjen johtotehtävissä.
Naisten asemaa pohtinut YK:n konferenssi Pekingissä 1995 muodostui käännekohdaksi.
"Kokouksen yksimielinen näkemys oli, että maailma odottaa Yhdysvaltojen ymmärtävän ihmisoikeuksien merkityksen, koska maallamme on niin kohtuuton valta ihmisten elämään", Ross kertoo.
Kotiin palattuaan hän päätti kokeilla ihmisoikeusvalistuksen sovittamista yhteen senhetkisen työnsä kanssa, joka sattui olemaan rasistisista liikkeistä eroon pyrkivien valkoisten tukeminen.
"Näiden kavereiden kanssa oli aina vaikeuksia löytää yhteistä kieltä. Mitä sanottavaa mustalla naisella on entiselle natsille? Päätin kokeilla ihmisoikeuksia."
Ross sanoo ällistyneensä, miten hyvin ajatus yleismaailmallisista ihmisoikeuksista upposi näihin miehiin, joiden aiempi vihamielisyys oli paljolti kummunnut sosiaalisesta ja taloudellisesta syrjäytymisestä.
Ajatus, että ihmisoikeusjulistus suojelee kaikkia yhtä lailla, auttoi heitä oppimaan muiden kunnioittamista.
"Koska se toimi näiden hyvin vihaisten valkoisten miesten kanssa, uskalsin kokeilla sitä muihinkin", Ross kertoo keskuksensa perustamishistoriaa. Muista ihmisoikeusjärjestöistä poiketen hän haluaa korostaa myös taloudellista oikeudenmukaisuutta.
"Kun muut järjestöt raportoivat surkeista vankilaoloista, me kysymme, miksi vankiloissa oikeastaan on niin paljon ihmisiä."
Ross kasvoi kahdeksanlapsisessa perheessä eteläisessä Texasissa. Isä oli armeijan kersantti ja äiti kotirouva. Perhe oli köyhä, muttei sentään nähnyt nälkää. (Inter Press Service)
