Tokio, 12.03.97 (IPS) – Synkkä varjo on asettunut Japanin ylle. Kansakunnan mieliala tuntuu laskevan samaa tahtia sen valuutan arvon kanssa. Kaksi vuotta sitten yksi dollari maksoi 80 jeniä, mutta nyt jo 126 jeniä.
Juuri kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota siihen, että Japanin talous kasvoi viime vuonna yli kolme prosenttia eli eniten sitten laman alkamisen 1991. Sen sijaan Japanin lehdet ovat täynnä ankaria varoituksia, että maa on menettämässä asemansa maailman johtavana talousmahtina.
Japanin tämänhetkinen alakulo muistuttaa hyvin paljon Yhdysvalloissa 1980-luvun lopulla koettuja tunnelmia. Silloin amerikkalaiset povasivat oman kapitalisminsa tuhoa ja uskoivat, että tulevaisuus kuului Japanille.
Nyt kun lopun ajan tunnelmat ovat siirtyneet Tyynenmeren toiselle puolelle, amerikkalainen kapitalismi esitetään taas roolimallina Japanin yritysjohtajille.
Japanin talouden taantumaan on nähtävissä kolme keskeistä syytä: vanhentuneet taloudelliset instituutiot, "strateginen romahdus" tietokoneohjelmistojen kehittelyssä ja syntyvyyden aleneminen.
Pessimistien mukaan Japanin talousongelmat ulottuvat heikkoa jeniä syvemmälle. Strategisesti jeniä tärkeämpi mittari on se tosiseikka, että työn tuottavuus Japanissa on keskimäärin vain 70 prosenttia Yhdysvaltain vastaavasta ja alenee koko ajan.
Vaikka japanilaiset yritykset ulottivat toimintansa koko maailmaan 1980-luvulla, niiden tytäryhtiöt ovat onnistuneet tuottamaan voittoa vain yhdessä maanosassa viidestä. Yhdysvaltalaiset yritykset taas toimivat voitolla kaikkialla.
Japanin taloutta ei hoideta kuntoon lyhyen aikavälin ratkaisuilla, kuten vakauttamalla vaihtokurssia, löysäämällä rahapolitiikkaa tai elvyttämällä valtion pussista.
Kriisin juuret ovat syvällä, ja ratkaisujen löytäminen on vaikeata Japanin talousjohtajille. Heistä on alkanut tuntua siltä, että juuri ne instituutiot, jotka saivat aikaan Japanin sodanjälkeisen talousihmeen, ovat nyt sen Akilleen kantapää.
Näihin instituutioihin voidaan lukea ainakin seuraavat: teollisuuspolitiikka tai se, että tietyt teollisuudenalat valittiin kehityksen kärkeen; hallituksen ja liike-elämän intiimi suhde, jossa hallitus huolehtii talouden strategisesta ohjaamisesta; tiukat sidokset tiettyjen pankkien ja teollisuusyritysten välillä eli niin sanottu keiretsu-järjestelmä; työnantajien ja työntekijöiden välinen yhteiskuntasopimus, joka on taannut muun muassa elinikäisen työpaikan.
Japanin markkinoille pyrkineet yhdysvaltalaiset yritykset ovat pitkään moittineet japanilaista systeemiä, ja nyt sen arvostelijoihin on liittynyt kotimaisiakin ääniä. Niihin kuuluvat Japanin talouden suunnitteluvirasto sekä kauppa- ja teollisuusministeriö, joka on yksi systeemin pääarkkitehdeista.
Kumpikin laitos on vedonnut "joustavuuden lisäämisen" puolesta, mutta ne eivät ole rohjenneet muotoilla asiaa selväksi politiikaksi. Niitä huolestuttaa ensinnäkin se, että järjestelmän yhden osan radikaali rukkaaminen voi hajottaa koko systeemin sen uudistamisen sijasta. Toisaalta pelottavat myös uudistuksen sosiaaliset kustannukset ja arvaamattomat seuraukset.
Valtion byrokraatit ovat puun ja kuoren välissä talouden uudistamisen kanssa, mutta kehittyneen tekniikan suhteen he ovat jo vaipuneet epätoivoon. He tajuavat, että avain maailman talouden johtoasemaan piilee tietotekniikassa, mutta japanilaiset yritykset eivät ole kunnostautuneet mikroprosessorien ja tietokoneohjelmien kehittelyssä. Ne ovat alan strategiset pisteet.
Alan ihmisille on alkanut selvitä, että Japania ei vaivaa pääoman puute vaan ongelma on kulttuurinen.
Eräs Silicon Valleyssa työskentelevä korealaissyntynen insinööri huomauttaa, että "ohjelmistokehittely vaatii koulutusta, joka korostaa loogista tarkkuutta, yksilöllistä luovuutta ja kilpailuhenkeä. Japanin koulujärjestelmä kuitenkin palkitsee ulkolukua, kahlitsee yksilöllistä luovuutta ja asettaa ryhmän kaiken yläpuolelle."
Kulttuuri pikemmin kuin taloudelliset syyt on myös Japanin kolmannen suuren ongelman eli syntyvyyden alenemisen taustalla. Tuoreen ennusteen mukaan Japanin asukasluku saavuttaa huippunsa eli 128 miljoonaa vuonna 2007. Sen jälkeen se alkaa laskea pudoten 100 miljoonaan 2050 ja 67 miljoonaan 2100.
Syntyvyyttä vähentää muun muassa se, että yhä useammat japanilaiset naiset jäävät mieluummin naimattomiksi ja omistautuvat uralleen kuin jakavat itsensä perheen ja työn kesken. Tämä on vastareaktio kulttuurille, joka on estänyt yhteiskunnalliset järjestelyt naisten työssäkäynnin helpottamiseksi.
On traagista, että japanilaiset miehet näyttävät huomaavan vasta viimeisinä, että naiset ovat käytännöllisesti katsoen lemmenlakossa heitä vastaan. Syntyvyyden väheneminen ja sinkkunaisten määrän kasvu vaikuttavat monin tavoin sekä Japanin talouteen että sen paikkaan maailmassa.
Eläkeikäisten ennustetaan muodostavan neljänneksen Japanin väestöstä 2015 ja kolmanneksen vuoteen 2049 mennessä. Kotimaisen työvoiman kutistuessa Japanin täytyy joko ottaa vastaan suuria määriä siirtotyöläisiä tai siirtää teollisuuttaan entistä enemmän Itä-Aasiaan. Kummassakin tapauksessa seuraukset ovat räjähdysherkät.
Kun nuorukaisia riittää armeijaan entistä vähemmän, Japani voi suuntautua kehittyneeseen tekniikkaan nojaavaan puolustusstrategiaan. Se voi esimerkiksi kehittää ydinaseen takaamaan ikääntyvän väestönsä turvallisuutta.
Onko Japanilla siis edessään vääjäämätön alamäki, kuten monet merkit näyttävät osoittavan? Niin kuin Yhdysvalloilla 1980-luvun vaikeuksiensa jälkeen, Japanillakin voi kuitenkin olla muutama yllätys varastossa tuomiopäivän ennustajille. (Inter Press Service) * Walden Bello toimii sosiologian ja julkishallinnon professorina Filippiinien yliopistossa. 8 Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
