Sydney,, 27.11.96 (IPS) – Nobelin rauhanpalkinto annettiin tänä vuonna itse asiassa kansan asialle. Päätös rohkaisee etsimään Itä-Timorin konfliktiin oikeudenmukaista ja rauhanomaista ratkaisua. Alue on ollut yli 20 vuotta Indonesian armeijan miehittämänä.
Palkinto tukee arvokkaalla tavalla itätimorilaisten asiaa, mutta emme silti kuvittele, että tilanne muuttuu lähiaikoina mainittavasti paremmaksi.
Muutos etenee hitaasti, mutta se on väistämätön, koska Indonesian demokraattinen liike voimistuu, Itä-Timorin väestö tiedostaa maan todellisuuden aiempaa selkeämmin ja kansainvälinen paine lisääntyy.
Timorilaisten vaatimukset ovat niin kohtuullisia ja kaiken lisäksi ilmaisia sekä Indonesialle että kansainväliselle yhteisölle, että uskomme edistymisen pääesteen olevan ylitettävissä. Ongelmana on, että Jakartan hallitus jääräpäisesti kieltäytyy konfliktin ratkaisemiseen tähtäävistä keskusteluista.
Emme pyydä Yhdysvaltoja emmekä Euroopan unionia lähettämään YK:n lipun alla monikansallisia joukkoja vapauttamaan Itä-Timoria. Miehitys on jo vaatinut 210 000 uhria maassamme, jonka asukasluku on noin 700 000. Pyydämme ulkovaltoja ainoastaan lopettamaan kidutusvälineiden ja siviiliväestöä vastaan käytettävien aseiden toimitukset Indonesian hallitukselle.
Indonesia miehitti Itä-Timorin joulukuun 7. päivänä 1975. YK:n turvallisuusneuvosto ja yleiskokous ovat tuominneet miehityksen toistuvasti sekä vaatineet Indonesiaa vetämään joukkonsa alueelta ja tunnustamaan itätimorilaisten itsemääräämisoikeuden. YK:n elimet ovat valinneet Portugalin hallinnoimaan Itä-Timoria sen itsemääräämisoikeutta koskevaan kansanäänestykseen asti.
Portugali, jonka siirtomaa Itä-Timor oli 450 vuotta aina vuoteen 1975 asti, tukee oikeuttamme itsemääräämisoikeuteen ja puoltaa neuvotteluratkaisua.
Näistä lähtökohdista pyydämme kansainvälistä yhteisöä, erityisesti Yhdysvaltoja, aloittamaan Indonesian kanssa rauhallisen, mutta vakaan ja päättäväisen keskustelun Itä-Timorin tilanteesta.
Itä-Timorissa ei ole kyse sisäisistä ristiriidoista eikä kansainvälisistä hyötynäkökohdista kuten Kambodzhassa, Afganistanissa ja entisen Jugoslavian alueella. Osapuolina ovat vain itätimorilaiset ja Indonesia. Sitä paitsi timorilaiset ovat ryhmittyneet tiiviisti vastarintaliikkeen järjestöihin ja roomalaiskatoliseen kirkkoon, joilla on yhteinen näkemys tiestä rauhaan. Kirkon ja vastarintaliikkeen yhteinen rauhansuunnitelma kiteyttää tämän näkemyksen.
Suunnitelmaan sisältyy ehdotus Itä-Timorin itsemääräämisoikeutta koskevaksi kansanäänestykseksi. Dokumentti on myös tarkoitettu auttamaan YK:n pääsihteeriä, jolla on maailmanjärjestön valtuutus kehittää ratkaisu konfliktiin.
Rauhanprosessin ensimmäisessä vaiheessa Indonesia ja Portugali neuvottelisivat YK:n pääsihteerin suojeluksessa. Itä- Timorin edustajat osallistuisivat neuvonpitoon joko suoraan tai epäsuorasti.
Päämääränä on sopimus, joka lopettaa kaiken sotilaallisen toiminnan saarella, vapauttaa poliittiset vangit, takaa poliittiset vapaudet ja lakkauttaa sensuurin. Lisäksi sopimuksen tulee supistaa Indonesian sotilaiden määrää Itä-Timorissa ja kumota portugalin ja tetumin-kielen käytön rajoitukset.
Ehdotuksiin sisältyy myös ihmisoikeuskomission perustaminen sekä YK:n pääsihteerin Itä-Timorissa toimivan edustajan nimittäminen.
Vuoden tai kaksi kestävä ensimmäinen vaihe varmistaa Itä- Timorin tilanteen yleisen normalisoitumisen.
Toinen vaihe on siirtymäkausi. Itätimorilaiset valitsevat YK:n valvomissa vaaleissa viideksi vuodeksi lakiasäätävän elimen ja kuvernöörin. Niiden toimivaltaan kuuluvat ulkomaankauppasuhteet sekä omaisuus-, sijoitus- ja maahanmuuttoasiat. Indonesian sotilaat vetäytyvät alueelta siirtymäkauden aikana. Suunnitelman mukaan Itä-Timorissa ei tarvita armeijaa, ja YK organisoi poliisitoimen.
Kolmannessa vaiheessa järjestetään kansanäänestys itsemääräämisoikeudesta. Äänestäjät voivat päättää, haluavatko he, että Itä-Timor sulautetaan Indonesiaan, julistetaan itsenäiseksi valtioksi vai että Itä-Timor muodostaa vapaan liiton Indonesian tai Portugalin kanssa.
Maubere-vastarintaliikkeen kansallinen neuvosto, johon ovat järjestäytyneet kaikki itsenäisyysryhmät ja jota edustan ulkomailla, kannattaa epäilemättä itsenäisyyttä. Olemme kuitenkin tunnontarkasti sitoutuneet noudattamaan timorilaisten enemmistön mielipidettä myös siinä tapauksessa, että se kannattaa yhdentymistä Indonesiaan.
Piispa Carlos Ximenes Belo ja minä saimme Nobelin rauhanpalkinnon Itä-Timorin konfliktin ratkaisuehdotuksistamme. Piispa on Itä-Timorin uskonnollinen johtaja, mutta poliittinen johtaja on José Xanana Gusmao, jota Jakartan hallinto on pitänyt vangittuna marraskuusta 1992.
Niinpä tunsin ikään kuin anastaneeni toiselle kuuluvan palkinnon, kunnes luin Xananan minulle vankilasta lähettämän viestin: "Olit juuri oikea valinta. Mitä minä olisin voinut tehdä vankilasta käsin, jos valinta olisi kohdistunut minuun. Käytä palkintoa asiamme ajamiseen".
Niin on tapahtuva.
Emme ole pelkästään itätimorilaisten asialla. Vaadimme oikeudenmukaista kohtelua myös Burmassa, Länsi-Saharassa, Tiibetissä ja muualla itsemääräämisoikeuden ja demokratian puolesta kamppaileville kansoille. Tuemme Indonesian demokratia- liikettä.
Meillä timorilaisilla ei ole yksinoikeutta kärsimykseen, emmekä ole unohtaneet, että indonesialaisten koettelemukset alkoivat aikaisemmin kuin omamme. Kun Jakartan nykyinen hallitus nousi valtaan 1965, se murhasi satojatuhansia talonpoikia, opiskelijoita ja kiinalaisia kauppiaita.
Olemme aina avoimia vuoropuhelulle Indonesian hallituksen kanssa, emmekä aseta sille ennakkoehtoja. Tarpeen vaatiessa olemme kuitenkin valmiit taistelemaan toiset 20 vuotta tai pitempään itsemääräämisoikeuden puolesta.
Indonesia ei koskaan kykene muuttamaan Itä-Timorin kansan tahtoa väkipakolla. (Inter Press Service) * José Ramos-Horta sai yhdessä piispa Carlos Ximenes Belon kanssa vuoden 1996 Nobelin rauhanpalkinnon. Ramos-Horta on Itä-Timorin itsenäisyyttä ajavien järjestöjen rintaman, Maubere- vastarintaliikkeen kansallisen neuvoston, edustaja ulkomailla. 8 Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
