Lontoo,, 16.10.96 (IPS) – Sodankäynnin luonne on muuttunut Afrikassa nopeasti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Syynä on rahapula, joka johtuu sekä supervaltojen tuen loppumisesta että Afrikan maiden velkaantumisesta. Tilanne pakottaa niin hallitukset kuin sissiliikkeetkin etsimään uusia tapoja rahoittaa sotimistaan, arvioivat Lontoossa toimivat Afrikan tuntijat.
Nälkäisten sotilaiden ensimmäisiksi uhreiksi joutuvat usein maaseudun asukkaat, joiden koteja ja karjaa ryöstetään. Sotilaille kelpaa myös humanitaariseksi avuksi tarkoitettu ruoka. Usein he keräävät hallitsemiltaan alueilta itse keksimiään veroja. Parhaiten järjestäytyneet yksiköt siirtyvät liiketoimintaan ja käyvät sotia saadakseen hallintaansa timantti-, norsunluu-, puutavara- tai huumetuotantoa.
"Kansallisten asevoimien yksityistämisestä on tullut päivän sana: miltei jokainen armeija Afrikassa on mukana jonkinlaisessa liiketoiminnassa", ihmisoikeusjärjestö African Rightsin johtaja Alex De Waal kertoo.
"Jopa takavuosina Etiopiaa hallinneen Mengistu Haile Mariamin äärimmäisen keskusjohtoisen armeijan upseereita tavattiin myymästä aseita ja ammuksia sisällissodan viimeisinä vuosina", hän jatkaa.
De Waalin mukaan Afrikan hallituksia vastaan toimivat kapinallisarmeijat ovat etsineet kaupallisia rahoituslähteitä kilvan virallisten puolustusvoimien kanssa. Esimerkiksi Liberiassa kapinallisjohtaja Charles Taylor on rahoittanut toimintaansa puukaupoilla. Somaliassa edesmenneen sotaherran Mohammed Aideedin mahti perustui miedosti huumaavan qat-kasvin kaupan valvontaan.
Konfliktien ratkaisuun erikoistuneen Safeworld-laitoksen tutkija Simon Higdon antaa lisää esimerkkejä: Angolassa Unita- sissiliike vaihtaa edelleen timantteja aseisiin, vaikka sisällissota maassa on periaatteessa päättynyt.
"Angolan rauhanprosessin heiveröisyys johtuukin osin siitä, että Unitalla on yhä hallinnassaan timanttikauppa, jonka avulla se voi hankkia aseita miljoonien dollarien edestä päivässä", Higdon sanoo.
Hänen mukaansa Unita salakuljettaa timantit maasta Zairen kautta ja tuo aseet samaa tietä, vaikka Angola on YK:n määräämässä asevientikiellossa. "YK sulkee silmänsä Zairen lepsulta rajavalvonnalta, koska se pelkää, että asiaan puuttuminen hermostuttaisi Zairen viranomaiset. Vaarna on, että nämä voivat ryhtyä häätämään Ruandan pakolaisia väkivalloin maasta."
De Waalin mielestä armeijoiden toiminnan kaupallistuminen aiheuttaa myös niiden sirpaloitumista. "Joukot voivat tuntea lojaalisuutta vain sitä tahoa kohtaan, joka turvaa niiden huollon."
Afrikan konfliktien välittämiseen erikoistuneen lontoolaisen Conciliacion Resources -järjestön David Lord on samaa mieltä: "Taloudellinen hajautuminen aiheuttaa vakavaa komentosuhteiden hämärtymistä kautta mantereen ja sotilasyksiköt jäävät taistelemaan pelkästä hengissä pysymisestään."
Armeijoiden poliittiset tarkoitusperät muuttuvat pelkäksi sanahelinäksi ja niiden todelliseksi tavoitteeksi nousee aseiden, polttoaineen, ruuan ja rikkauksien turvaaminen.
"Sierra Leonessa ei ole muuta vaihtoehtoa. Jotkut komentajat keräävät itselleen rikkauksia kuumeisesti, kun taas maassa toimivien lukuisten eri armeijoiden rivimiehille sotiminen on vain keino hankkia elantonsa", Lord kertoo.
Löytyy myös tapauksia, joissa maan johto on tarkoituksella kylvänyt hajaannusta asevoimiin usuttaakseen eri kuppikunnat toistensa kimppuun ja vähentääkseen siten vallankaappauksen uhkaa.
Yli 30 vuotta vallassa ollut Zairen presidentti Mobutu Sese Seko on supistanut maan vakinaisen armeijan 20 000 mieheen ja perustanut sen rinnalle erilaisia iskujoukkoja torjumaan sisäistä uhkaa. Mobutu itse johtaa ainakin kuutta erityisturvallisuusjoukkoa, joiden jäsenet on valittu äärimmäisen huolellisesti luotettavuuden varmistamiseksi. Niiden joukossa on 10 000 miehen vahvuinen kansalliskaarti.
Zairen sotilaskomentajat johtavat yksiköitään kuin puoli- itsenäisiä läänityksiä. Joukoille ei useinkaan makseta palkkaa, vaan ne hankkivat tulonsa kaupankäynnillä, keräämällä tietulleja tai ryöstelemällä asukkaita.
Angolassa YK auttaa kotiutettuja sotilaita pääsemään maanviljelyksen alkuun, mutta monet myyvät työkalunsa ja siemenensä ja ostavat aseita, joiden avulla on paljon helpompi hankkia tuloja kuin peltoa kuokkimalla..
Siellä, missä armeija on hajasijoitettu ja paikalliset komentajat jätetty johtamaan toimintaa, taistelijat oppivat samaistumaan tiettyyn väestönosaan. Se voi luoda etnisten ryhmien välille vaarallisia jännitteitä, sanoo De Waal
Eräin paikoin itsevaltaiset johtajat ovat käyttäneet etnisyyttä tarkoituksella hajota ja hallitse -politiikan välineenä. "Etnisyys alkaa elää omaa elämäänsä ja siitä tulee asevoimien mobilisointikeino."
Etnisten ristiriitojen voimistuminen, terroritaktiikan ja maaseudun horjuttamisen lisääntyvä käyttö viittaa De Waalin mukaan sotilasoppien nopeaan muuttumiseen. "Paljon siitä, mikä näyttää patologiselta väkivallalta, on tosiasiassa huolellisen ja tarkoituksellisen strategian tulosta", hän varoittaa.
De Waalin mukaan Afrikan sotilasoppien muutos perustuu paljolti Euroopassa, Amerikassa ja entisissä sosialistimaissa kehitettyyn kapina- ja kapinantorjuntataktiikkaan, jota myös eteläisen Afrikan aiemmat rasistiset hallitukset sovelsivat. Keskeistä oli terrorin käyttö siviilejä vastaan kansan rivien hajottamiseksi.
Silloisen Rhodesian keskustiedustelupalvelu lähetti valeterroristeja tekemään hirmutöitä, jotka pantiin sissien tiliin ja siten kylvettiin pelkoa ja sekaannusta maaseutuväestön keskuuteen.
Käytännöstä kasvoi "vastaterrorismin" järjestelmä, jota Etelä-Afrikan hallitus käytti yrittäessään horjuttaa mustia hallituksia naapurimaissaan lähettämällä iskujoukkojaan sikäläisten kapinallisten tueksi.
Lisää horjutusmenetelmiä Afrikkaan toivat kotiin palaavat vapaaehtoiset, jotka olivat lähteneet sotimaan Afganistanin muslimisissien avuksi. He saivat opetusta neuvostojoukkojen vastaiseen sodankäyntiin muun muassa Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukoilta.
Lord muistuttaa, että "ei ole olemassa mitään strategian pientä punaista kirjaa, mutta komentajat tajuavat mikä taktiikka toimii ja improvisoivat sen pohjalta."
Horjuttamisen kaksi pääelementtiä ovat etnisen eripuran luominen ja silmiinpistävien julmuuksien toimeenpano. Sotilasteoreetikot ovat keksineet nopeasti, että ei tarvita kuin muutama väkivallanteko tiettyä etnistä ryhmää vastaan, jotta saadaan aikaan epäluottamuksen ja pelon ilmapiiri ja käännetään yhteisö itseään vastaan.
De Waalin mukaan horjuttaminen on helppoa ja halpaa ja hyvin vaikeasti hillittävää. "Sotilasälyköt kautta Afrikan ovat oppineet tämän läksyn, ja he kokeilevat koko ajan uusia menetelmiä." (Inter Press Service)
