USA : Asukkaat haluavat tarkastaa kemiantehtaita

Charleston, 16.07.96 (IPS) – Yhdysvaltalaisen Charlestonin asukkaat pyytävät lupaa tarkastaa pikkukaupungissaan toimivat neljä kemiantehdasta. Ne kuuluvat ylikansallisille suuryhtiöille Union Carbidelle, FMC:lle, Atlantic Richfield Companylle ja Rhône- Poulencille.

Anomuskirjeet edustavat yritystä luoda paikalliselle väestölle uusi vaikuttamistapa. Tavallisesti paikkakunnan kemiantehtaiden vastuullisuutta on perätty oikeusjutuilla, jotka ovat johtuneet lähialueen asukkaita haitanneista onnettomuuksista.

Charlestonilaisia edustava valtio-opin professori Gerry Beller kertoo, että tarkastus sisältäisi kaikki turvallisuuteen vaikuttavat seikat, myös henkilökunnan työolosuhteet.

Yrityksillä ei ole ollut tapana päästää paikallisia asukkaita selvittämään tehtaiden turvallisuutta. Lukuisat suuronnettomuudet ja niiden aiheuttamat huomattavat korvaukset ovat kuitenkin lisänneet kiinnostusta uusia ratkaisuja kohtaan. Myös suuria summia hävinneet vakuutusyhtiöt ovat aiempaa avoimempia vaihtoehdoille.

Shell joutui taannoin maksamaan Norcossa Lousianassa sattuneesta räjähdyksestä paikallisille asukkaille 180 miljoonaa dollaria (noin 850 miljoonaa markkaa). Se ei ole Yhdysvalloissa ainoa tapaus, jossa kemianalan yritykseltä on onnistuttu perimään mahtavia korvauksia.

Texasissa sijaitsevassa Manchesterin kaupungissa paikallisen väestön edustajat ovat saaneet luvan tarkastaa Rhône-Poulancin tehdas. Washingtonilaisen Ympäristölakien instituutin asianajaja Suellen Keiner pitää mahdollisena, että menettely yleistyy lähivuosina. (Inter Press Service)

Uncategorized

IPS Inter Press Service - Suomi