Harare,, 06.11.95 (IPS) – Ryhmä zimbabwelaisia naisasianaisia hurautti äskettäin autoillaan Gokwen alueelle 200 kilometrin päähän pääkaupungista Hararesta kokeakseen karvaan pettymyksen. Naisten tarkoituksena oli levittää sanaa sukupuolten tasa-arvosta, mutta kuulijoita ilmaantui vain kourallinen.
"Useimmat naiset eivät halua kuulla asemansa parantamisesta, mutta jotkut kääntyvät kyllä puoleemme epätoivoisen hädän hetkellä", kertoo Elizabeth Gwaunza. Hän vetää Naiset eteläisen Afrikan lainsäädännössä -nimisen järjestön (Wilsa) Zimbabwen osastoa.
Gwaunza ja muut Pekingin naiskokoukseen syyskuussa osallistuneet zimbabwelaiset saivat jälleen uuden muistuksen siitä, että kokouksen julkilausumien muuttaminen todellisuudeksi ei ole helppo tehtävä.
Vaikeinta se on maaseutukylissä ja -kaupungeissa, joissa asuu noin 70 prosenttia Zimbabwen 10,5 miljoonasta asukkaasta.
Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on arkipäivää Zimbabwen maaseudulla, jossa naisia on perinteisesti pidetty miehiä alempiarvoisina. Maa on miesten omistuksessa, vaikka naiset viljelevät sitä. Usein miehet eivät edes ilmoita ensimmäiselle vaimolleen etukäteen toisen vaimon ottamisesta, vaikka perinne edellyttää sitä. Harvinaista ei ole sekään, että miehen kuoleman jälkeen tämän sukulaiset ajavat lesken kodistaan.
Harvat maalaisnaiset rohkenevat kysellä oikeudenmukaisuuden perään. Myös kaupungeissa monet naiset yksinkertaisesti tyytyvät osaansa.
Tasa-arvoa vaativien ryhmien vaikutus ulottuu Zimbabwessa vain pieneen osaan naisista. "Ongelma on siinä, että runsaasti kehitysapuvaroja on käytetty valtakunnallisten ja alueellisten seminaarien järjestämiseen, mutta ne eivät tavoita väestön enemmistöä. Raha annetaan pienelle joukolle eliittiin kuuluvia naisia. He järjestävät seminaareja niille, jotka ovat jo ennestään samaa mieltä", sanoo opettaja Dorcas Dengu.
Hänen mielestään toiminnan päämuotona pitäisi olla joukkomittainen kampanjointi Zimbabwen yhdeksässä maakunnassa.
Naisjärjestöä edustava Gwaunza kiistää sen, että toiminta rajoittuisi seminaaritiloihin. Hänen mukaansa Wilsa järjestää tutkimusta ja toimintaa naisten juridisen aseman parantamiseksi ja naisten valistamiseksi omista oikeuksistaan.
"Me käytämme julkaisuja, televisiomainoksia ja kokouksia saadaksemme viestimme perille. Mutta mitä teet, jos joku ei halua kuulla muutoksesta?" hän kysyy.
Zimbabwen kansallisten asioiden ministeri Florence Chitauro – yksi kolmesta naisministeristä 26-jäsenisessä hallituksessa – on toiveikas Pekingin kokouksen tulosten toteutumisen suhteen.
"Nyt ei tarvitse muuta kuin kehittää vahva naisten koneisto tekemään tunnetuksi Pekingin toimintaohjelmaa ja auttamaan asenteiden muuttamisessa," Chitauro vakuuttaa.
"Toivotaan, että Pekingin vaikutus on erilainen", sanoo naisaktivisti Florence Butegwa. Hän muistuttaa, että aiempien naisten maailmankokousten tulokset ovat jääneet laihoiksi. Esimerkiksi Nairobissa 1985 hyväksyttiin hienot toimintaohjelmat, mutta perin vähän on muuttunut kymmenessä vuodessa.
Butegwan mukaan kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin ottaneet oppia kokemuksista ja aikovat tehdä kaikkensa varmistaakseen sen, että Pekingin päätökset toteutetaan. (Inter Press Service)
