Berkeley,, 12.09.95 (IPS) – Järisyttävät paljastukset ovat viime aikoina tuoneet päivänvaloon tukuttain möhläyksiä ja vääryyksiä, joihin Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on syyllistynyt. Seurauksena on ollut vakoilulaitoksen salaperäisen hohdon jonkinasteinen himmeneminen. Julkisessa pyykinpesussa on ehdotettu jopa CIA:n lakkauttamista.
Ensin tuli tapaus Aldrich Ames. Korkea-arvoinen agentti ja vakoojan poika myönsi paljastaneensa itäblokin maissa toimineita Yhdysvaltain salaisia asiamiehiä Neuvostoliiton tiedustelupalvelulle KGB:lle. Ames teki tyhjäksi monet Yhdysvaltain salaiset operaatiot ja aiheutti yli kymmenen agentin kuoleman.
Sitten seurasi yhdysvaltalaisen asianajajan Jennifer Harbouryn dramaattinen syömälakko, jolla hän vaati tietoja aviomiehensä, guatemalalaisen sissipäällikön kohtalosta. Tämä katosi hämärissä olosuhteissa muutama vuosi sitten. Lopulta kongressiedustaja Robert Torricelli paljasti, että mies oli murhattu CIA:n palkkalistoilla olleen guatemalalaisen everstin käskystä.
Presidentti Bill Clintonin hallitus antoi äskettäin määräyksen, jonka mukaan taloudellinen vakoilu kuuluu CIA:n tärkeimpiin tehtäviin kylmän sodan jälkeisellä kaudella.
Pian ilmeni, että Yhdysvaltain Japanin kanssa käymiä kauppaneuvotteluita johtava Mickey Kantor oli käyttänyt hyväkseen liikemiehinä esiintyneiden CIA:n agenttien keräämiä tietoja vastustajansa neuvotteluasemista.
Helmikuun lopulla Ranskan hallitus ajoi maasta viisi Yhdysvaltain Pariisin-lähetystön työntekijää, jotka oli tavattu keräämästä salaisia taloudellisia tietoja yksityisten amerikkalaisyritysten käyttöön. He siis vakoilivat veronmaksajien rahoilla ystävämaassa.
Yhdysvallat vastasi väittämällä, että ranskalaiset vakoojat ovat penkoneet amerikkalaisten liikemiesten hotellihuoneita liikesalaisuuksia etsien.
Nämä ovat vain uusimpia ja jossain mitassa vähiten kieroutuneita CIA:n saavutuksia. Tiedustelupalvelu on puuhannut paljon muutakin epäilyttävää 40 viime vuoden aikana.
Sitten perustamisensa 1949 CIA on ollut osallisena anteeksiantamattomissa teoissa ympäri maailmaa. Tulokset ovat olleet paitsi tappavia, myös kiellettyjä sekä Yhdysvaltain että kansainvälisen lain mukaan. Niihin kuuluvat muun muassa hallituksen kaataminen Irakissa ja Guatemalassa.
CIA on myös rahoittanut ja kouluttanut kuolemanpartioita tappamaan ihmisoikeus- ja ammattiyhdistysaktiiveja sekä toimittajia, jotka nousivat vastustamaan sortohallituksia Latinalaisessa Amerikassa ja muualla.
Lisäksi CIA osallistui salaa vastavallankumouksellisiin sotiin useissa maissa, joiden viralliset suhteet Yhdysvaltoihin olivat rauhanomaiset.
CIA:n 19 000 työntekijää ja kolmen miljardin dollarin (13,2 miljardia markkaa) vuosibudjetti ovat nauttineet suojellusta asemasta Yhdysvaltain politiikassa. Syynä on ollut vakoilun amerikkalaissa synnyttämä ihastus, joka on päihittänyt CIA:n toiminnan moraalisen arvioinnin.
Jo vuosikymmeniä sitten CIA laajensi alkuperäistä tehtäväänsä tietojen keräämisestä salaiseen sodankäyntiin epätavallisin keinoin. Ei ole täysin selvää, kenen puolesta sotaa käytiin, sillä laitoksen tätkin toimintaa peittää salaisuuden verho eikä sitä ole koskaan julkisesti tunnustettu.
Presidentti Ronald Reaganin luottomies Bill Casey politisoi ja militarisoi CIA:n ennennäkemättömällä tavalla 1980-luvulla. Hän valjasti laitoksen mittavat voimavart oikeistolaisen politiikan taakse. Casey kuoli äkillisesti samoihin aikoihin, kun Iran-contra -jutun tutkimukset kääntyivät häneen päin, ja yksityiskohtia alkoi tulla päivänvaloon.
Monet amerikkalaiset uskovat yhä, että CIA on kaikesta huolimatta välttämätön paha petollisessa maailmassa. Semminkin, kun vakoilun salaperäinen luonne on saanut monet luulemaan, että CIA – päinvastoin kuin monet muut liittovaltion virastot – toimii tehokkaasti. Tuoreet paljastukset ovat kuitenkin osoittaneet myös sen kyvyttömyyden.
Kuulustelujensa alkuvaiheessa mestarivakooja Ames julisti, että CIA:n vakoilutoiminta on itsetarkoituksellista teeskentelyä. "Sitä hoitavat karriäärivirkamiehet, jotka ovat onnistuneet huijaamaan monet sukupolvet amerikkalaisia poliitikkoja ja suurta yleisöä uskomaan työnsä välttämättömyyteen ja arvokkuuteen."
Hänen mukaansa mikään järkevä syy ei selitä tuhansien CIA:n virkailijoiden ja kymmenien tuhansien agenttien toimintaa eri puolilla maailmaa, voittopuolisesti ystävällisissä maissa ja jopa näitä vastaan.
Amesin tapaus oli toistaiseksi pahin vakoiluskandaali Yhdysvaltain historiassa. Sen jälkimainingeissa asetettiin jälleen kerran komissio pohtimaan CIA:n uudistamista – yritys on 13. lyhyen ajan sisällä.
Watergate-skandaalin jälkeen 20 vuotta sitten CIA oli ahtaalla, koska Yhdysvalloissa oli voimakas kriittinen mielipide muun muassa Vietnamin sodan vastustamisen vuoksi. Nyt CIA pääsee helpolla kongressissa, jota johtavat konservatiivit uskovat lujasti salaiseen palveluun.
Nykyisen CIA:n päävihollisia eivät olekaan liberaalit, vaan äärikonservatiivit, jotka pitävät laitosta liian oppineena ja vapaamielisenä.
Niinpä eniten kiinnostusta herättänyt uudistushanke ei ole lähtöisin vasemmalta, vaan oikealta. Aloitteentekijä on entinen CIA:n johtaja Robert W. Gates, jota aikoinaan syytettiin siitä, että hän "keitti kokoon" Reaganin hallituksen poliitiikaan sopivaa tiedusteluaineistoa.
Gates siirtäisi CIA:n salaisen toiminnan yksikön puolustusministeriöön eli Pentagoniin, jonne osa sen rahoituksesta on muutenkin piilotettu. Näin CIA voisi yhdistää puolisotilaalliset operaationsa muuhun armeijan toimintaan.
Puolustusministeriö on kuitenkin vielä CIA:takin ammattitaidottomampi ja alttiimpi ideologiselle manipuloinnille. Lisäksi CIA:n rikollisen toiminnan upottaminen Pentagonin byrokratian loputtomaan suohon kutistaisi entisestään poliittisten päättäjien ja suuren yleisön mahdollisuuksia valvoa sitä.
Jos kongressia hallitseva oikeistosuuntaus valloittaa Valkoisen talon 1996, voimme odottaa CIA:n salaisten operaatioiden lisääntyvän. Toiminnan laatu ei kuitenkaan välttämättä parane.
Kun otetaan huomioon CIA:n surkeat ennustamisen lahjat – kommunismin romahtaminenkin tuli sille yllätyksenä – on mahdollista, että tämä väärän tiedon levittämiseen erikoistunut laitos kaatuu lopulta siihen, että se uskoo omat valheensa. (Inter Press Service) Copyright IPS, kaikki oikeudet pidätetään.
