Lontoo,, 15.05.95 (IPS) – Miljoonat lapset kasvavat ja kuolevat sodan varjossa eri puolilla maailmaa. Heidän ahdinkoaan ei todista yksikään televisiokamera. Maailma on kääntänyt selkänsä noille lapsille, koska kansainvälisestä yhteisöstä ei löydy poliittista tahtoa, jonka avulla pitkäaikaiset konfliktit saataisiin loppumaan.
Arvostelu sisältyy raporttiin, jonka kansainvälinen Pelastakaa lapset -järjestö (Save the Children, StC) julkisti toukokuun alkupuolella. Raportin tarkoituksena on nostaa lasten kärsimykset takaisin YK:n ja kansainvälisen yhteistyön asialistalle.
StC on vimmastunut siitä, että kansainvälinen yhteisö ei suostu sitoutumaan pitkän tähtäimen suunnitelmaan, jonka avulla maailma tehtäisiin nykyistä turvallisemmaksi lapsille. StC:n pääjohtajan Mike Aaronsonin mukaan nykyinen kansainvälinen politiikka on "opeteltua piittaamattomuutta lasten kärsimyksistä".
"Liberiassa 700 000 ihmiseltä on lopetettu hätäapu, jota he kipeästi tarvitsisivat, eikä YK:n turvallisuusneuvosto ota vastuulleen rauhanturvaamista tai diplomatiaa alueella. Angolassa on 2,5 miljoonaa ihmistä humanitaarisen avun tarpeessa ja paljolti siksi, että rauhanprosessi hoidettiin niin huonosti", Aaronson sanoo.
"Pohjois-Irakissa niin sanottu suojavyöhyke ei enää tarjoa mitään todellista inhimillistä turvaa alueen sadoille tuhansille lapsille, jotka ovat vaipuneet täydelliseen köyhyyteen. Eteläisessä Sudanissa varttuu kokonainen sukupolvi ilman koulutusta, mutta kansainväliset ponnistelut sodan lopettamiseksi ovat olleet minimaalisia", hän jatkaa.
StC kutsuu mainittuja konflikteja unohdetuiksi hätätiloiksi. Ne eivät ole perinteisiä valtioiden välisiä sotia, joiden tulokset voidaan ennustaa ja hoitaa olemassaolevan kansainvälisen koneiston avulla.
Aaronsonin mukaan kyseessä on monimutkainen ja pitkäaikainen valtion mureneminen, jossa avaintekijä on poliittisen järjestelmän romahtaminen. Siihen ei kansainvälisillä koneistoilla ole lääkkeitä.
"Yhteiskunnan romahdettua täydellisesti köyhyydestä tulee tärkeämpi lasten tappaja kuin sodasta", hän selvittää.
StC:n raportti julistaa: "Uusia kriisinhallintamuotoja on kokeiltu. Yksikään ei ole onnistunut, mikä on muiden syiden ohella johtunut siitä, että ne ovat olleet lamauttavan lyhytkestoisia. Yhteiskunnan romahdusta ei voi parantaa yhdessä yössä eivätkä lyhytaikaiset aputoimitukset lopeta painajaista."
Kun väkivalta hajottaa perheet ja tuhoaa yhteiskunnan taloudelliset rakenteet, suurimmat kärsimykset koituvat yhä useammin lapsille.
Sotien siviiliuhrien määrä on noussut hälyttävästi. YK:n lastenapujärjestön Unicefin mukaan siviilejä oli 1. maailmansodan uhreista viisi prosenttia, mutta parin viime vuosikymmenen konflikteissa siviiliuhrien osuus on noussut 90 prosenttiin. Suurin osa heistä on naisia ja lapsia.
Kymmenen viime vuoden aikana sodissa on kuollut 2 miljoonaa lasta, 4-5 miljoonaa on saanut ruumiinvammoja, runsaat 5 miljoonaa on joutunut pakolaisleireihin ja yli 12 miljoonaa on menettänyt kotinsa.
Kaikkialla maailmassa pojat pakotetaan tai suostutellaan ryhtymään sotilaiksi ja elämään loppuikänsä painajaisten vainoamina. Monissa maissa pelloilla työskentelevät tai leikkivät lapset räjähtävät kappaleiksi osuttuaan maamiinaan. Toisilta lapsilta sota riistää vanhemmat ja jättää heidät perheen elättäjiksi. Osa lapsista päätyy elämään kaduille.
Angola tarjoaa vaikuttavan esimerkin. StC:n mukaan 1,5 miljoonaa angolalaista lasta kärsii fyysisistä tai henkisistä menetyksistä ja lähes miljoona lasta elää äärimmäisessä köyhyydessä. 70 000 angolalaista on rampautunut miinaräjähdyksissä ja heistä huomattava osa on lapsia.
Angolassa allekirjoitettiin viime marraskuussa rauhansopimus ja maahan päätettiin lähettää 7 000 YK:n rauhanturvaajaa. Näin angolalaiset saivat uuden tilaisuuden vakiinnuttaa olot maassaan. StC kuitenkin varoittaa: "On olemassa hyvin todellinen vaara, että auttajamaiden hallitukset ja avustusjärjestöt pitävät siirtymävaihetta rauhaan hätätilan loppuna. Angolalaiset tarvitsevat kansainvälistä apua onnistuakseen."
Angolan hallituksella on edessään jättimäinen jälleenrakennusurakka. Kokonainen yhteiskunta on kasvanut sodan oloissa: nuoret ihmiset ovat menettäneet perheensä, kotinsa, työn ja koulutuksen. Yksi polttavimmista ongelmista on lapsisotilaiden palauttaminen normaaliin elämään.
Sama haaste odottaa Liberiaa, jossa on Unicefin arvion mukaan 6 000 lapsisotilasta. Human Rights Watch – järjestön mukaan monet vanhemmistaan eroon joutuneet lapset ajautuvat sotilaallisiin järjestöihin etsiessään turvallisuutta ja elantoa.
Lapsisotilaat ovat syyllistyneet sodissa moniin julmuuksiin. Osa lapsista ei ymmärrä tekojensa seurauksia, kun taas toiset potevat musertavaa syyllisyyttä.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan lapset ovat kokeneet kauheita sodassa ollessaan: monet on pakotettu katsomaan läheistensä teloituksia ja raiskauksia tai jopa osallistumaan niihin.
Sodan kokeneiden lasten kasvattaminen mieleltään terveiksi aikuisiksi kysyy taitoa. "Hirvittävän monet näistä lapsista eivät halua enää elää. Kun lapselta utelee, tuleeko hänestä isona palomies vai lentäjä, hän vastaa tahtovansa tehdä itsemurhan", kertoo Ester Gulumna Unicefista.
StC:n kenttähenkilökunta ajettiin äskettäin pois Liberiasta. Järjestö ei siten jaksa toivoa suuria Liberian rauhankokouksesta, joka on määrä pitää toukokuun lopulla.
"Liberia tarjoaa huonon esimerkin siitä, mitä kansainvälinen yhteisö voi saada aikaan. YK:n turvallisuusneuvosto jätti ongelman naapurimaiden niskoille. Niiden muodostamat rauhanturvajoukot eivät pysyneet puolueettomina ja niistä tuli osa ongelmaa", kertoo Andrew Timpson StC:n eteläisen Afrikan toimistosta.
Silloin kun televisiokamerat välittävät kuvia ihmisten hädästä jollakin maailman kolkalla, se yleensä terästää länsimaat ryhtymään avustustoimiin. Avun vaikutus ei kuitenkaan aina ulotu riittävän pitkälle.
Neljä vuotta sitten YK perusti suoja-alueen Pohjois- Irakiin suojellakseen kurdeja Saddam Husseinin panssarivaunuilta. Se oli tyypillinen lyhyen tähtäimen ratkaisu pitkän tähtäimen ongelmaan. TV-kamerat ovat jo kauan sitten siirtyneet välittämään tuoreempia kauhukuvia esimerkiksi Ruandasta eikä Pohjois-Irakin tilanne kiinnosta ketään.
"Alueen lapset tekevät nyt hitaasti kuolemaa taloudellisen ahdingon vuoksi", kertoo StC:n edustajana Pohjois-Irakissa toimiva Terry Giles. Irak on YK:n saarrossa ja Pohjois-Irak on Gilesin mukaan Irakin saarrossa, joka estää kaupankäynnin ja kaikkien yhteiskunnan palvelujen pääsyn alueelle.
Suoja-alueen perustaminen oli tärkeä kansainvälinen ennakkotapaus, joka antoi paljon toivoa kurdeille. Se ei kuitenkaan tuonut tilanteeseen todellisia poliittisia, taloudellisia tai humanitaarisia ratkaisuja, arvioidaan StC:n raportissa.
Aaronson esittää johtopäätöksen: "Kansainvälisen yhteisön tapaa reagoida hätätilanteisiin on muutettava kiireesti ja perusteellisesti, jotta turvataan perusoikeudet elämään ja kehitykseen kadotetun sukupolven lapsille eräissä maailman köyhimpiin kuuluvissa maissa." (Inter Press Service)
