Filippiinien vanhukset vaarassa

Hyderabad, Intia 15.6.20 (IPS) Filippiineillä toukokuu on aina ollut ilon kuukausi, jolloin viljelijät korjaavat riisisatonsa ja viettävät sadonkorjuujuhlaa. Tänä vuonna toukokuun tunnelmat kuitenkin olivat synkät. Koronasulun vuoksi ruuan tuotanto ja jakeluverkosto ovat häiriintyneet ja talous jäätynyt. Miljoonilla filippiiniläisillä, etenkin vanhuksilla… Continue Reading →

Malawilla ei ole varaa taistella ihmiskauppaa vastaan

Blantyre, Malawi 25.5.20 (IPS) Modestar jätti kotinsa Malawissa ja matkusti Irakin Kurdistaniin, sillä hänelle luvattiin hyväpalkkainen työ vanhustenhoitajana. Perillä yksityisessä hoitokodissa kävi ilmi, että palkka oli vain puolet luvatusta ja työpäivät hyvin pitkiä. Lisäksi hänen puhelimensa ja passinsa takavarikoitiin.

Zimbabwen pienviljelijät täyttävät suurtilojen jättämän aukon

Bulawayo, Zimbabwe 18.5.20 (IPS) Zimbabwen toiseksi suurin kaupunki, noin 700 000 ihmisen Bulawayo on tänä vuonna kärsinyt vihannesten puutteesta. Kaupunkia aiemmin ruokkineet suurtuottajat ovat ongelmissa niin kehnojen sateiden kuin evättyjen pankkilainojenkin kanssa. Pienviljelijät ovat innolla tarttuneet tilaisuuteen iskeä näin syntyneeseen… Continue Reading →