Kenian metsäpeite ohenee uhkaavasti

Nairobi 17.3.25 (IPS) Kenian metsäpeite on merkittävästi vähentymässä. Maan perustuslaki määrittelee metsäpeitteen vähimmäismääräksi 10 prosenttia pinta-alasta, mutta prosentti on laskenut jo 8,8:aan. Valtion kehityssuunnitelmat ja poliittis-taloudellisen eliitin ahneus uhkaavat tehdä jo nyt Afrikan vähiten metsäisiin lukeutuvasta maasta entistäkin paljaamman.

Ilmastonmuutos työntää Pakistanin taimenenkasvatusta kuilun reunalle

Peshawar, Pakistan 17.2.25 (IPS) Pakistanin taimenenkasvatuselinkeino on romahduksen partaalla ilmastonmuutoksen vaikutusten vuoksi. Kalankasvatus on ollut Pakistanin vuoristoisen pohjoisosan asukkaiden tärkeimpiä elinkeinoja. Taimenia kasvatetaan jäätiköiden kylmässä sulamisvedessä, joten useimmat kalanviljelylaitokset ovat Pakistanin pohjoisosassa Khyber Pakhtunkhwan maakunnassa.

Maailman jäätiköt kutistuvat pelottavaa vauhtia, ja vaikutukset tuntuvat kaikkialla

Bloomington, USA 10.2.25 (IPS) Maapallon vesikierto ja ilmastojärjestelmä ovat riippuvaisia kryosfääriin eli jäätiköihin, lumeen ja jäähän varastoituneesta vedestä. Maapallon lämpötilan nousun vaikutukset siihen heijastuvat myös muuhun ympäristöön ja ihmisten sosioekonomisiin oloihin.

Pemban naiset hankkivat elantonsa suolalla ja kovalla työllä

Pemba, Tansania 27.1.25 (IPS) Aamun viileä tuuli pyyhkii Intian valtameren rantoja Tansanian Pemban saarella, kun Salma Mahmoud Alin, 31, päivä käynnistyy. Kirkasvärinen kudottu kikoi tiukasti vyötärölle solmittuna, tummansininen huivi kasvoja kehystämässä hän kahlaa nilkkoihin ulottuvassa vedessä paljain jaloin kohti suolalampiaan.

Nobelistit vaativat rahaa maatalousinnovaatioiden kehittämiseen

Bulawayo, Zimbabwe 20.1.25 (IPS) Nykyaikaisen maatalouden unohtamat alkuperäiset ravinteikkaat ja sietokykyiset viljelykasvit ovat keino poistaa maailman nälkä, mutta vain jos hallitukset investoivat niiden tutkimukseen ja kehitystyöhön. 153 nobelistia ja Maailman ruoka -palkinnon saajaa on laatinut avoimen kirjeen, jossa he vaativat… Continue Reading →