Selva, Mosambik,, 05.06.95 (IPS) – He ovat tuoneet mukanaan koko omaisuutensa: kanat, kanit, siemenviljan, televisiot, radiot, polkupyörät, sohvat, sängyt, vuodevaatteet ja tietenkin lapset. Siinä on kaikki, mitä heille kertyi naapurimaassa Zimbabwessa vietettyjen pitkien pakolaisvuosien aikana.
Nyt he ovat kotona aloittaakseen elämänsä uudestaan. He palasivat tavatakseen taas vanhat ystävät ja sukulaiset. Ja – ainakin kahden vanhan miehen tapauksessa – saadakseen kuolla kotona.
Vanhukset kuuluvat noin 800 hengen ryhmään, joka on juuri kotiutunut Zimbabwesta. He ovat viimeiset kaikkiaan 116 000:sta mosambikilaisesta, jotka ovat palanneet vapaaehtoisesti Zimbabwesta YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n avustuksella.
Mosambikin sota päättyi rauhansopimukseen lokakuussa 1992 ja sen jälkeen maahan on palannut kaikkiaan 1,7 miljoonaa pakolaista kuudesta naapurimaasta.
Monet olivat maanpaossa yli 12 vuotta. Aika moni on unohtanut, mistä tarkalleen ottaen on kotoisin. Lapsilla ei ole käsitystä siitä, miksi he ovat joutuneet uuteen maahan.
Kaikki ovat kuitenkin iloisia siitä, että he ovat päässeet pois pakolaisleiriltä. Oma maa on mansikka, vaikka 17 vuotta jatkunut sisällissota varjostaa yhä rutiköyhää Mosambikia.
Saapuessaan Selvan vastaanottokeskukseen Mosambikin länsirajalla, pakolaiset eivät tienneet itkeäkö vai nauraa.
"Minne nämä entiset pakolaiset saapuvatkin, siellä tunnelma herkistyy välittömästi. Sen tuntee luissaan ja ytimissään, kun näkee heidän halailevan ja suutelevan, itkevän ja tanssivan. Jotkut jopa pyörtyvät nähdessään vanhan kotinsa", kertoo UNHCR:n Mosambikin edustaja Alfredo del Rio Court.
Kaikki eivät kuitenkaan halua tavata vanhoja ystäviä ja sukulaisia. Sodan ja pakomatkan aiheuttamat haavat ovat yhä kirvelevinä heidän mielessään.
"Mieluummin en muistelisi menneitä. En halua mennä takaisin sukulaisteni luo. Tahdon olla yksin ja aloittaa alusta. Haluan haudata menneisyyteni", sanoo 32-vuotias Ruiza Milasao, joka pakeni sotaa Beiran satamakaupungista 1983.
"Olen iloinen, että olen päässyt kotiin, mutta ei tule kuuloonkaan, että menisin kotiseudulle katsomaan kaikkien omaisteni ja ystävieni hautoja", hän jatkaa.
"Voivathan he tietysti olla elossakin, mutta en ota riskiä. Olen aivan eri ihminen nyt, 12 vuotta on pitkä aika", Milasao selittää.
Osa palaavien pakolaisten saattueesta suuntasi Teten maakuntaan, josta 53-vuotias Zimbulani Almosi Dotori pakeni kymmenen vuotta sitten. Hän valitsi kuitenkin Selvaan menevän ryhmän.
"En tiedä, mitä Tetessä olisi odotettavissa, joten jään mieluummin perheeni kanssa muualle. Pärjäsin omillani kymmenen vuotta, joten voin yhtä hyvin jatkaa näin."
Paljon on myös niitä, jotka tuskin malttavat odottaa läheistensä näkemistä.
"Koko kotiinpaluun tarkoitus on tavata sukulaiset. Jos haluaisin olla yksin, olisin jäänyt Zimbabween. Ei minua pakotettu lähtemään sieltä", sanoo 27-vuotias Mathew Mangwade, joka pakeni 1988.
"Olen todella onnellinen, että olen päässyt kotiin, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, mitä tuleman pitää. Olen vamis kohtaamaan haasteet", hän jatkaa.
Mangwade kertoo paenneensa sotaa, koska hän samoin kuin veljensä koki vaikeaksi elää vanhempien kanssa: nämä tukivat sissiliike Renamoa, kun pojat kannattivat hallitusta.
"Toivon, että voimme nyt elää vanhempiemme kanssa. Sota on ohi, joten heidän täytyy ottaa meidät takaisin", sanoo Mangwade. Hän pitää lupaavana sitä, että Mosambikin presidentti Joachim Chissano ja Renamon johtaja Afonso Dhlakama ovat nyt puheväleissä.
Mosambikiin on jäänyt sodan jäljiltä miljoonittain maamiinoja, mutta se ei pelota 51-vuotiasta Bindson Kamwiyoa.
"Selviäväthän täällä muutkin. Me elämme samalla tavalla. Sitä paitsi meidät on opetettu varomaan miinoja", hän selittää.
Ennen kotiinpaluuta UNHCR kurssitti pakolaiset havaitsemaan miinat. On arviotu, ettei Mosambikin maaseudulle yltympäriinsä kylvettyjen miinojen raivaamisesta suoriuduta tämän vuosisadan puolella.
"Palaajat päättävät itse, minne he haluavat mennä ja asettua. Palautusohjelma päättyy tähän, vaikka Zimbabwessa on vielä joitakin pakolaisia. Jokainen projekti päättyy joskus", kertoo UNHCR:n tiedottaja Yusuf Hassan.
Hanke oli YK:n mukaan toistaiseksi suurin ja monimutkaisin pakolaisten kotiutusoperaatio Afrikassa. Se maksoi reilut 152 miljoonaa dollaria (654 miljoonaa markkaa).
Mosambikin pakolaiskriisi on saamassa onnellisen lopun: laajat aiemmin asumattomat alueet Mosambikissa ovat muuttuneet kyliksi ja pelloiksi, jotka tarjoavat elannon uuden elämän alussa oleville ihmisille. (Inter Press Service)
