Belgrad-Lontoo, 22.09.95 (IPS) – Venäjä on paheksunut äänekkäästi Naton ilmaiskuija Bosnian serbien asemiin. Serbia taas on aina kääntynyt Venäjän puoleen, kun YK on sen mielestä suosinut Bosnian muslimeja.
Venäjän ja Serbian suhteilla on pitkä historia.
Silti asiantuntijat sanovat, että Belgradin
tiedotusvälineissä toistettu fraasi "Venäjästä
Serbian perinteisenä liittolaisena" on asioiden
yksinkertaistamista. Sekä Venäjän että entisen
Jugoslavian poliitikot hokevat sitä omien
poliittisten tarkoitusperiensä tukemiseksi.
"Myös meillä länsimaissa on taipumusta
otaksua, että Venäjän tuki serbien
vaatimuksille on jotenkin ikuista, koska
satumme tietämään jotakin vuosisadan vaihteen
venäläis- serbialaisista suhteista", sanoo
professori Robert Service Lontoon yliopiston
slaavilaisen ja Itä-Euroopan tutkimuksen
osastolta.
"Minusta näyttää kuitenkin
siltä, että Venäjän turvallisuus- ja
kaupalliset edut ovat paljon tärkeämpiä maan
Puolan-suhteille kuin suhteille Serbiaan",
Service jatkaa.
Siitä asti kun
Jugoslavia hajosi ja sodat sen alueella
alkoivat yli neljä vuotta sitten, Moskovan
välittäjän roolia Balkanilla on selitetty sen
historiallisilla yhteyksillä serbeihin. Moskova
on omaksunut ison veljen roolin suojellen
serbejä, joille koko muu maailma on kääntänyt
selkänsä.
Serbian valtiolliset
tiedotusvälineet kertovat usein, että Venäjä
nojautuu presidentti Slobodan Miloseviciin
rauhanprosessissa. Ulkomainen lehdistö
puolestaan esittää venäläis-serbialaiset
suhteet syyksi sille, että Moskova tuomitsee
Naton pommitukset Bosniassa.
Politiikan
ja historian tuntijat väittävät kuitenkin, että
noiden kahden suhteita on leimannut ennen ja
leimaa yhä yhtä lailla hyödyntavoittelu kuin
suojelunhalukin.
"Historian kuluessa
Venäjä on tukenut Serbiaa silloin, kun se on
sopinut sille ja ollut tukematta, jos
olosuhteet eivät ole suosineet sitä", sanoo
Belgradin ainoassa riippumattomassa
päivälehdessä Nasa Borbassa työskentelevä Sasa
Djordjevic, joka on koulutukseltaan
historioitsija.
Epäilijät sanovat, että
Venäjän presidentin Boris Jeltsinin uhkaukset
auttaa Bosnian serbejä Naton hyökkäyksiä
vastaan johtuvat ennen muuta sisäpoliittisista
syistä eli ensi vuoden presidentinvaaleista.
Serbian suhde Venäjään syntyi 1718, kun
ortodoksista uskoa tunnustavat serbit saivat
tarpeekseen saamastaan kohtelusta katolisessa
Itävallassa. He lähettivät valtuuskuntansa
tsaari Pietari Suuren luo pyytäen apua
serbipapiston koulutukseen.
Historioitsija Vladimir Corovic väittää
Serbien historia -kirjassaan, että "serbit ovat
noista ajoista asti kääntyneet slaavilaisen ja
ortodoksisen Venäjän puoleen."
Venäjä
lähettikin Serbiaan opettajia, pappeja ja
kirjoja. Syntyi jopa venäjän ja serbian
sekakieli. Sitä käytettiin laajalti Serbian
kouluissa ja kirkoissa, kunnes nationalistinen
Vuk Karadzic perusti 1800-luvun alussa serbien
oman kirjakielen.
Kansallistunne eli
vahvana Serbiassa 1800-luvun alussa. Toinen
serbivaltuuskunta lähti 1803 Pietariin
pyytämään apua 1400-luvulla alkaneen
turkkilaisvallan kukistamiseen ja tarjoamaan
Serbiaa Venäjän herttuakunnaksi.
Venäjän
tsaari Aleksanteri I soti tuolloin Napoleonia
vastaan Austerlitzissa ja antoi serbien
kapinalle lähinnä symbolista tukea.
Turkkilaiset kukistivat kapinan 1813.
"Venäjä auttoi Serbiaa joissakin sen
ratkaisevissa taisteluissa, mutta yleensä
ottaen sillä oli aina tarpeeksi tekemistä
omissa ongelmissaan", kirjoittaa Corovic.
Venäjän tuki kuitenkin auttoi Serbiaa
erkanemaan vähin erin Turkista. 1829 Serbiasta
tuli itsenäinen ruhtinaskunta ottomaanien
keisarikunnan sisällä. Berliinin kongressi 1878
jakoi Balkanin maat Venäjän ja Itävallan
vaikutuspiireihin, mikä auttoi Serbian täyteen
itsenäisyyteen 1882.
Serbian ja Venäjän
suhteisiin kiertyi kuitenkin mutkia 1800-luvun
lopulla. Sarajevon laukauksista alkanut
ensimmäinen maailmansota koetteli
liittosuhdetta lisää. Venäjä pysyi kuitenkin
Serbian tukena.
Serbian muita
liittolaisia olivat Ranska ja Britannia. Sodan
jälkeen voittajien puolella ollut Serbia
palkittiin alueilla Sloveniasta, Kroatiasta,
Bosniasta, Hertsegovinasta, Montenegrosta ja
Makedoniasta. Niistä syntyi "eteläisten
slaavien maa" eli Jugoslavian kuningaskunta
1929.
Venäjän vuoden 1917 vallankumous
katkaisi maan viralliset suhteet Serbiaan.
Maailmansotien välillä Serbia tarjosi
turvapaikan kommunismia pakeneville
venäläisille, jotka hakeutuivat sinne
kielellisten ja uskonnollisten syiden sekä
vanhan slaavilaisen ystävyyden nojalla.
Neuvostoliitto puolestaan majoitti
kommunisteja kaikkialta Jugoslaviasta –
kroaatteja, serbejä ja bosnialaisia. Vieraiden
joukossa oli myös Josip Broz Tito, joka johti
jugoslavialaisia partisaaneja taisteluissa
Saksan miehitystä vastaan 1941 ja josta
sittemmin tuli Jugoslavian presidentti.
Sosialismin romahtaminen Itä-Euroopassa ja
Neuvostoliiton hajoaminen 1991 otettiin
Serbiassa vastaan sekavin tuntein. Samaan
aikaan Jugoslavia mureni itsekin verisiin
kansallisuussotiin.
Serbiaa hallitsevat
sosialistit tuomitsivat Venäjän johtoon
nousseen Boris Jeltsinin liian länsimieliseksi.
Lyhyen aikaa vuosina 1992 ja 1993 Serbian
viralliset tiedotusvälineet ja presidentti
Milosevicin lähipiiri tukivat avoimesti Venäjän
vallasta syöstyjä kommunisteja. Entiset puna-
armeijan kenraalit ja muut sosialismin sankarit
otettiin Belgradissa vastaan punaisin matoin.
Sittemmin Serbia on joutunut kääntämään
kelkkansa ja etsimään Jeltsinin suosiota.
Asiaan ovat vaikuttaneet Serbiaa kuristavat
YK:n talouspakotteet, jotka ovat myös tehneet
Milosevicin aiempaa suopeammaksi ajatuksille
Bosnian rauhasta.
Jos historian nojalla
voi ennustaa mitään, Venäjän julkinen tuki
Serbialle tuskin muuttuu sanoja
kouriintuntuvammaksi. Semminkin kun Venäjä
tarvitsee itse kipeästi länsimaiden
taloudellista tukea.
"Useimmat
venäläiset alkavat vasta nyt olla vakuuttuneita
siitä, että heillä on pitkäaikaiset suhteet
Serbiaan yhteisen uskonnollisen taustan
vuoksi", sanoo professori Service. (Inter Press
Service)
