Bhatte Danda, Nepal, 23.07.97 (IPS) – Synkät monsuunipilvet ryömivät ylös jyrkkiä vuorenseinämiä Bhatte Dandassa Nepalin pääkaupungin Katmandun eteläpuolella. Pian puhkeaa kaatosade, joka myllää alapuolella sijaitsevan vehreän laakson joet mutaisen veden raivoaviksi massoiksi.
Bhatte Dandan asukkailla on sateisiin viha-rakkaus-suhde. Pengerretyt maissi- ja hirssiviljelmät ovat täysin riippuvaisia monsuunisateista, mutta riehaantuessaan sateet voivat aiheuttaa myös tuhoisia tulvia ja maanvyöryjä.
Kyläläiset eivät hevillä unohda vuoden 1993 erityisen pahaa monsuuniaikaa. Silloin tulvavesi huuhtoi mukaansa kokonaisia vuorenrinteitä tuhoten viljelmät ja vieden ihmisiltä leivän. Myös Katmanduun johtavat polut pyyhkäistiin olemattomiin, mikä hankaloitti kylien elämää kuukausiksi eteenpäin.
"Meillä ei ollut päiväkausiin mitään syötävää", muistelee kolmen lapsen äiti Shanti Dulal. "Mutavyöryt ovat vuorilla tavallisia, mutta tuona vuonna ne ylittivät pahimmatkin odotukset", hän jatkaa.
Neljä vuotta myöhemmin on vaikea uskoa, että Bhatte Danda oli 1993 autiota vesijättömaata. Nyt seudulla on hyvin hoidettuja polkuja ja kukoistavia riisiviljelmiä; rehevä metsä peittää vuorenrinteet.
Selitys tähän ällistyttävään muutokseen on yksinkertainen: köysirata, joka maksoi vajaat 600 000 markkaa.
Vuoristoisen Nepalin syrjäkylien kehittymisen tärkein este on se, että ne eivät saa tuotteitaan markkinoille, koska ei ole teitä. Vuoteen 1995 asti Bhatte Dandan tilat eivät voineet myydä maitoaan, koska sitä ei saatu Katmanduun tarpeeksi nopeasti. Maito täytyi keittää juoksevaksi voiksi, jonka kantajat rahtasivat selässään tienvarteen rekkojen noudettavaksi.
Keittääkseen kilon juoksevaa voita joutuu polttamaan vähintään kahdeksan kiloa polttopuuta. Alueen maitotilat aiheuttivat siksi nopeasti etenevää tuhoa lähiseudun metsissä.
"Huomasimme jo ajat sitten, että kyläläiset kaatoivat surutta puuta keittääkseen maitonsa, mikä hävitti metsiä kiihtyvää tahtia. Metsien häviäminen taas oli osasyynä siihen, että vuoden 1993 tulvat tekivät niin pahaa jälkeä alueella. Ratkaisuksi tarvittiin keino, jonka avulla maito saadaan tuoreena markkinoille", selittää köysiratahankkeen vetäjä Nadhukar Upadhyaya.
Euroopan unionin tuella 1995 rakennettu köysirata kuljettaa tuoreen maidon joka aamu Bhatte Dandasta alas laaksoon, josta lähtee tie pääkaupunkiin. Tien varressa maito lastataan säiliöautoihin ja viedään Katmanduun.
Bhatte Dandan kyläyhteisöt hoitavat kolmen kilometrin mittaista köysirataa ei-kaupalliselta pohjalta. Asukkaat ovat yhtä mieltä siitä, että rata on tärkein syy seudun elpymiseen. Myös metsät ovat alkaneet kasvaa uudelleen, kun polttopuuta ei enää tarvita maidon keittämiseen.
Upadhyaya sai idean köysiradasta opintomatkalla Sveitsin Alpeilla, missä kuljetuspulmat on ratkaistu vastaavilla järjestelyillä.
Kyläläiset osallistuivat hankkeen kustannuksiin lahjoittamalla rahat köysirata-aseman vaatiman maapalan ostoon. He hoitivat myös talkoilla tarvikkeiden kuljettamisen paikoilleen. Radan rakentamista valvoi itävaltalaisen valmistajan lähettämä edustaja. Radan valmistuttua vastuu sen hoidosta siirrettiin paikallisten yhteisöjen harteille.
Miltei kaikki alueella tuotettu maito kuljetetaan nyt köysiradan avulla markkinoille. Sen arvo on runsaat 4 000 markkaa päivässä, joten köysirata on jo tuottanut reilusti yli hintansa.
Kun hyötyihin lisätään metsien säästyminen ja siitä seuraava tulvien, maanvyöryjen ja eroosion pysyminen asioissa, voi Bhatte Dandan vaatimatonta hanketta kutsua jo kahden vuoden kokemuksella menestystarinaksi.
Kokemuksen rohkaisema Upadhyaya suunnittelee idean levittämistä muuallekin Nepalin syrjäiseen vuoristoon. Asiasta on innostunut myös Katmandussa toimiva vaihtoehtoisen kehityksen järjestö, jonka laskujen mukaan köysirata tulee 30 kertaa halvemmaksi kuin teiden rakentaminen vuoristokyliin.
Järjestön mukaan köysiradalla on toinenkin etu: se avaa Nepalin kylille tien markkinoille sen sijaan, että toisi markkinat Nepalin kyliin. (Inter Press Service)
