Bekasi, Indonesia, 14.01.02 (IPS) – On hyisen kylmä maanantaiaamu, mutta Sudarsono, 11, tonkii jo täyttä päätä kaatopaikan jätekasoja. Hoksatessaan roskarekan lähestyvän, hän kiipeää lavalle, poimii sieltä särkyneen trumpetin ja yrittää saada siitä ääntä.
"Löydän paljon leluja täältä", Sudarsono hymyilee viitaten Bantar Gebangin 104 hehtaarin laajuiseen kaatopaikkaan. Se sijaitsee Bekasissa noin 50 kilometrin päässä Indonesian pääkaupungista Jakartasta.
Leikkimisen sijasta Sudarsonon päivät ovat kuitenkin ankaraa työtä jätteiden lajittelussa ja kaiken käyttökelpoisen talteenotossa. Hän ansaitsee 10 000 rupiaa (noin 1,14 euroa) päivässä. Rahat hän antaa vanhemmilleen, jotka niin ikään penkovat elantonsa kaatopaikalta.
Keski-Jaavalta muuttanut perhe on jo neljän vuoden ajan uurastanut Bantar Gebangissa aamukuudesta iltapäivään. He asuvat lähistölle kyhäämässään hökkelissä.
Puolilta päivin Sudarsono syö lounasta kaatopaikalla äitinsä ja isänsä kanssa. Löyhkä ja kärpäset ovat kauan sitten lakanneet häiritsemästä heitä.
"Olen tottunut siihen, että sairastun aika ajoin", sanoo Sudarsono, joka on perheen lapsista keskimmäinen. Kipeänä hän jää kotiin, mutta jatkaa siellä jätteiden lajittelua.
Sudarsonon perheeltä ei puutu kohtalotovereita. Bantar Gebangin kaatopaikalla ahkeroi arviolta 2 000 bekasilaista ja kaksinkertainen määrä muista lähiseudun kaupungeista tulleita ihmisiä.
Joukkoon mahtuu yli seitsemänsataa 7-15-vuotiasta lasta, jotka tekevät 9-12-tuntista päivää.
Indonesian lastensuojelukomission (KPA) mukaan maassa on nyt noin 6,5 miljoonaa lapsityöläistä. Määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut vuoden aikana. Maata koetteleva talouskriisi ajaa lapset uurastamaan kaatopaikkojen ohella kalastuksessa, tehtaissa, maatiloilla, kaduilla ja bordelleissa.
"On parempi pyytää kuin varastaa", arvelee 10-vuotias Mina, joka kerjää viisivuotiaan siskonsa kanssa Bekasin ostoskeskuksessa. Tyttöjen mukaan he saavat isältään selkään, jos eivät hanki rahaa.
"Hallitukselta puuttuu poliittista tahtoa suojella lapsia. Lapsityövoimaa koskevien lakien noudattamista ei valvota", KPA:n sihteeri Arist Merdeka Sirait sanoo.
KPA ja muut kansalaisjärjestöt jättivät kuukausia sitten parlamentin edustajainhuoneelle esityksen uudeksi lastensuojelulaiksi, mutta asiaa ei ole otettu käsittelyyn.
Sudarsono ja muut täyttä työpäivää tekevät lapset eivät käy koulua. Opetusministeriön mukaan oppitunneilta on jäänyt pois noin kahdeksan miljoonaa kouluikäistä sen jälkeen, kun Indonesian talous ajautui kriisiin 1997.
"En haluaisi käydä enää koulua, eikä vanhemmillani ole varaa lukukausimaksuun", valittaa toisluokkalainen Saipun, 8, joka aloittaa työt kaatopaikalla heti koulusta päästyään. Hän tienaa kuukaudessa 150 000 rupiaa (noin 17 euroa), joista koulumaksu nielee kolmanneksen.
"Toivon, ettei tätä kaatopaikkaa suljeta, sillä silloin perheelläni ei ole ruokaa", pohtii Saipun, jonka vanhemmatkin hankkivat elantonsa jätteitä seulomalla.
Pojan huoli juontuu kokemuksesta, sillä Bekasin viranomaiset sulkivat Bantar Gebangin joulukuussa viideksi päiväksi. Kaatopaikka on palvellut Jakartan tarpeita vuodesta 1986, mutta nyt sen aiheuttamista ympäristövahingoista on puhjennut kiista.
Bekasilaiset ovat uhanneet sulkea kaatopaikan uudelleen helmikuun alussa, elleivät jakartalaiset ryhdy toimiin paikan kohentamiseksi.
Jakarta tuottaa 25 000 kuutiota kotitalousjätettä päivässä, ja määrä kasvaa koko ajan. Roskista 23 000 kuutiota kerätään ja kuljetetaan Bantar Gebangiin.
Kaatopaikka on vaarallinen myös siellä työskentelevien lasten terveydelle. Uhkia aiheuttavat niin alueella pörräävät rekat ja maansiirtokoneet kuin sairaudetkin. Yleisimpiä ovat lavantauti, suolistoloiset, jäykkäkouristus ja ripuli.
Dendi, 9, putosi pari kuukautta sitten liikkuvasta roska- autosta ja satutti jalkansa, mutta silti hän linkkaa kaatopaikalla kaiket päivät. Samanikäinen Esih-tyttö sai vastikään haavan jalkaansa astuttuaan lasiin.
Esih ei ole käynyt päivääkään koulua, sillä hän on raatanut kaatopaikalla jo kolme vuotta. "En ole onnellinen täällä", tyttö sanoo.
"Minä menen naimisiin Esihin kanssa, kunhan hän täyttää 13", vakuuttaa ammattitoveri Ino, 11. "Täällä on ihan tavallista, että tytöt avioituvat jo 13-vuotiaana", hän selittää.
(Inter Press Service)
