Jakarta, 11.03.98 (IPS) – "Minua pelottaa. Jos omistaisin tarpeeksi rahaa, olisin jo poistunut maasta", sanoo kiinalaista syntyperää oleva Lilis, joka työskentelee talousjohtajana Indonesian pääkaupungissa Jakartassa toimivassa yrityksessä.
Peitenimellä Hendra esiintyvä kiinalainen kertoo jatkavansa työtään sisustussuunnittelijana, mutta pitävänsä passinsa koko ajan käsillä. "Haluaisin ostaa avoimen lentolipun Singaporeen, kuten monet muut ovat tehneet, mutta tulisi liian kalliiksi hankkia liput koko perheelle, koska ne ovat voimassa vain kolme kuukautta", hän aprikoi.
Lilis ja Hendra edustavat 200 miljoonan asukkaan Indonesian kuutta miljoonaa kiinalaista, jotka seuraavat huolestuneina rotuvihan voimistumista talouskriisin vanavedessä.
Kiinalaiset muodostavat 3-4 prosenttia Indonesian väestöstä, josta 87 prosenttia on islaminuskoisia. Se tekee maasta maailman suurimman muslimivaltion.
Väestöryhmien välisen jännityksen kasvaessa monet rikkaat ja keskiluokkaiset indonesiankiinalaiset ovat jo pakanneet tavaransa ja lähteneet maasta tai jääneet oleskeluluvan turvin Yhdysvaltoihin ja Australiaan.
Eräiden arvioiden mukaan keskiluokkaisten kiinalaisten pääomaa on virrannut ulos Indonesiasta jo miljardin dollarin (5,5 miljardia markkaa) edestä. Valtaosa indonesiankiinalaisista on kuitenkin tavallista väkeä, jolle ei ole pakopaikkaa tarjolla.
Työttömyyden kasvun ja hintojen nousun suututtamat joukkiot ovat viime kuukausina ryöstelleet varsinkin kiinalaisten omistamia kauppoja eri puolilla Indonesiaa. Myös joihinkin kristillisiin kirkkoihin ja buddhalaisiin temppeleihin on hyökätty tai niiden seinät on sotkettu graffiteilla. Indonesiankiinalaisista vajaat puolet on kristittyjä.
Monien kiinalaisten mielestä Indonesian hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi estääkseen ihmisten vihaa suuntautumasta heihin.
Presidentti Suharto näytti kajoavan aiheeseen maaliskuun alussa pitämässään puheessa, jossa hän kehotti indonesialaisia yhtenäisyyteen. "On hyödytöntä etsiä syntipukkeja", hän sanoi.
Yleiset hinnankorotukset ovat pakottaneet myös kiinalaiset kauppiaat korottamaan hintoja. Tavalliset ihmiset ja eräät armeijan kenraalit ovat syyttäneet kauppiaita tavaroiden, kuten riisin ja ruokaöljyn, hamstraamisesta. Monet kiinalaiset sanovat, että poliisit saapuvat mellakkapaikalle vasta kun riehunta on laantumassa.
Jotkut muslimijohtajat ovat koettaneet levittää sovinnon sanomaa. Jäsenmäärältään 20-miljoonaista muslimijärjestöä johtava Amien Rais selitti äskettäin, että vihan kohteena tulisi olla maan hallituksen eikä kiinalaisten, "jotka muodostavat osan tätä yhtenäistä kansakuntaa".
Indonesian vaikutusvaltaiset sotilaspiirit ovat kuitenkin eri yhteyksissä usuttaneet kansaa kiinalaisia vastaan. Upseerit ovat myös syyttäneet kiinalaisia liikemiehiä siitä, että nämä eivät osallistu maan rahayksikön rupian pelastamistalkoisiin.
Suhartokin on kehottanut valtaosin kiinalaisia yritysjohtajia kotiuttamaan arviolta 80 miljardia dollaria (440 miljardia markkaa), jotka on sijoitettu ulkomaille. Viime aikoihin asti näillä teollisuusporhoilla on ollut toimivat liikesuhteet presidentin perheeseen.
"Me olemme kolmannen luokan kansalaisia. Aina kun maa on vaikeuksissa, aletaan testata meidän kiinalaisten todellista halukkuutta olla indonesialaisia. Olen surullinen", huokaa lehtialalla työskentelevä kiinalainen, joka esiintyy peitenimellä Anton.
Eräs Hongkongissa vaikuttava tarkkailija arvioi, että Indonesian hallitus voisi tehdä nykyistä enemmän lievittääkseen rodullista jännitystä. "Vihamielisessä ympäristössä elävät indonesiankiinalaiset tietävät epäilyksettä, miten varoa ärsyttämästä riidanhaastajia. He eivät tarvitse hallituksen varoituksia, joten ne oikeastaan vain laillistavat ajattelun, joka haluaa pitää kiinalaiset muukalaisina", hän arvioi.
Antonin vanhemmat saapuivat Indonesiaan kauan ennen tasavallan perustamista, ja poika syntyi muutamaa päivää Tyynenmeren sodan päättymisen jälkeen. Hänen mielestään kiinalaisten tulisi pysyä Indonesiassa, mutta pitää matalaa profiilia. "En kuitenkaan moiti niitä, jotka pakenevat", hän tunnustaa.
Anton kertoo aina pitäneensä itseään indonesialaisena. Hän toivoo, että kiinalaiset hyväksyttäisiin osaksi yhteiskuntaa, jonka perustajien tavoitteena oli luoda yhtenäisyyttä monikulttuuriselta pohjalta.
Kiinalaisilla on tuskallisia muistoja Indonesiasta 1960- luvulta, jolloin monet saivat surmansa verilöylyissä. Ne seurasivat kommunistiseksi väitettyä vallankaappausyritystä, jonka kukistaminen nosti Suharton valtaan. Tuolloin monia kiinalaisia epäiltiin kommunisteiksi.
Indonesiankiinalaisilla ei ole lupaa käyttää kiinalaisia nimiään virallisesti. Heidän henkilötodistuksissaan on oltava merkintä syntyperästä, eikä heitä rohkaista viettämään perinnejuhliaan julkisesti.
Indonesian kansalaisten edellytetään ilmoittavan jokseenkin kaikissa virallisissa kaavakkeissa ja asiakirjoissa uskontonsa ja syntyperänsä. Se mahdollistaa viranomaisten harjoittaman rodullisen ja uskonnollisen syrjinnän. Yliopistot jopa rajoittavat kiintiöillä kiinalaisten opiskelijoiden määrää.
Antonin mukaan Indonesian yritykset luoda yhtenäistä kansakuntaa ovat epäonnistuneet muidenkin vähemmistöjen kuin kiinalaisten osalta. Hän viittaa vuonna 1996 Kalimantanin maakunnassa puhjenneisiin levottomuuksiin dayak- ja madurese- kansojen välillä.
Jotkut sanovat Indonesian rotujännitysten juontavan juurensa 1600-luvulta, jolloin hollantilaiset siirtomaavalloittajat käyttivät kiinalaisia ja muita aasialaisia "välittäjinä" eurooppalaisten ja alkuperäiskansojen välillä.
Toisten mielestä ongelma liittyy pikemminkin Indonesian hallituksen politiikkaan, joka on aina ollut epämääräistä etnisissä kysymyksissä.
Indonesian ensimmäinen presidentti Sukarno nimitti kiinalaisia ministereiksi, mutta kielsi heiltä kaupankäynnin maaseudulla. Suharto puolestaan on valinnut taitavina liikemiehinä tunnettuja kiinalaisia yritysjohtajiksi varmistaakseen vaurastumisensa. Samaan aikaan hän kieltää kiinalaisia käyttämästä omaa kieltään ja vaalimasta kulttuuriaan. (Inter Press Service)
