Ottawa, 18.02.02 (IPS) – Kanadalainen kenraali Romeo Dallaire johti 1994 YK:n rauhanturvajoukkoja Ruandassa. Kotiin palattuaan hän sai kokea, että armeija ei piitannut traumoista, joita hän sai yrittäessään turhaan lopettaa kansanmurhaa.
Ahdistuksen ja unettomuuden vaivaama Dallaire erosi armeijasta. Hän vietti kuusi vuotta vajoten yhä uudelleen alkoholismin huuruihin ja asuen välillä puistonpenkillä. Lopulta vuonna 2000 Dallaire pääsi kertomaan ongelmistaan julkisuuteen, ja hänet valittiin sittemmin hallituksen ihmisoikeusasioiden neuvonantajaksi.
Sadoittain Kanadan ammattiarmeijan jäseniä on ollut viime vuosina rauhanturvaajina Kosovossa, Kambodzhassa, Lähi-idässä, Itä-Timorissa ja muilla levottomilla alueilla. He eivät saa asianmukaista hoitoa selvitäkseen ankaria kokemuksia seuraavasta posttraumaattisesta stressihäiriöoireyhtymästä (PTSD), paljastaa Kanadan sotilasvaltuutetun Andre Marinin raportti.
Hän aloitti selvityksen tekemisen viime vuonna sen jälkeen, kun eräs sotilas ajoi autolla Edmontonin varuskunnan seinään. Kuskina ilmeisesti ollut Christian McEachern selitti, että hän ei saanut hoitoa Kroatiassa kehittämäänsä PTSD:hen.
McEachern kertoi kärsivänsä paniikki- ja raivokohtauksista sekä yöllisestä hikoilusta. Häntä uhkaavat syytteet omaisuuden tärvelemisestä ja huolimattomasta ajotavasta.
Sotilasvaltuutettu Marin on valtion palveluksessa ja toimii riippumattomana armeijasta. Hän sanoo 200-sivuisessa raportissaan, että asevoimien tulisi perustaa terveyskeskuksia tukikohtien ulkopuolelle, jotta sotilaat voisivat hakeutua hoitoon yksityisesti. Hänen mukaansa nykyisin apua pyytävät leimataan pelkureiksi ja pinnareiksi.
"Havaitsin, että terveydenhuollolla on kyllä kyky määritellä PTSD ja hoitaa sitä, mutta oireyhtymästä kärsivät kohtaavat valtavia ennakkoluuloja", Marin sanoo.
Hän haastatteli noin kahtasataa sotilasta ja lääketieteen asiantuntijaa. Keskusteluissa ilmeni, että rauhanturvaoperaation jälkeen PTSD:lle ovat altteimpia parhaat sotilaat. Hoidon järjestämisessä asevoimat on Marinin mukaan jäljessä esimerkiksi poliisivoimista.
Marin arvioi, että PTSD vaivaa noin viidenosaa kanadalaisista rauhanturvaajista. Tuhatkunta entistä sinibarettia on saanut oireisiin hoitoa, mutta useimmat heistä ovat lähteneet armeijasta. Hoidon parantamisen puolesta kamppaileva Dallaire arvioi, että Kanadan asevoimissa on parhaillaan jopa 3 000 sotilasta, jotka kärsivät PTSD:stä kaikessa hiljaisuudessa.
Marin vahvistaa arvion: "Tuhannet kärsivät hiljaa siinä pelossa, että he menettävät työnsä tai tuhoavat uransa. PTSD nähdään ammatillisena kuolemantuomiona."
Raportin mukaan "sekä miehistön että johtajien keskuudessa vallitsi hälyttävän yleisesti käsitys, että ne, joilla todettiin PTSD, olivat teeskentelijöitä, tekosairaita tai yksinkertaisesti huonoja sotilaita."
"Ihmiset kuulisivat mieluummin, että heidän oireensa aiheuttaa parantumaton syöpä kuin masennus", eversti Ken Scott huomauttaa. Hän vastaa puolustusministeriön terveydenhuoltopolitiikasta.
Marinin mukaan PTSD:n ehkäisyn ja hoidon vaatimat lisäkustannukset olisivat minimaaliset. Sen sijaan oireyhtymän jättäminen hoitamatta voi tulla yhteiskunnalle todella kalliiksi. Hän aikoo tarkistaa yhdeksän kuukauden kuluttua, onko valtio ryhtynyt raportissa edellytettyihin toimiin.
Suomalaisista rauhanturvaajista 90 prosenttia on vapaaehtoisia reserviläisiä, mikä asettaa heidät erilaiseen asemaan kuin Kanadan ammattiarmeijan sotilaat, sanoo pääesikunnan hallintoylilääkäri Matti Lehesjoki. Suomalaisilla on hänen mukaansa myös koko ajan mahdollisuus "debriifata" eli purkaa asiantuntevassa ohjauksessa vaikeita kokemuksiaan.
Suomessa on tutkittu psykiatri Matti Pontevan johdolla rauhanturvakomennuksensa keskeyttäneiden henkilöiden kuolemansyitä. Itsemurhat eivät olleet yleisempiä kuin samanikäisillä miehillä yleensä, mutta alkoholilla oli keskimääräistä useammin osuutta kuolemaan.
(Inter Press Service)
