Alfaz, Espanja, 25.08.08 (IPS) – Sain vuonna 1997 Georgian, Armenian ja Azerbaidzhanin Washingtonin-suurlähettiläiltä kutsun vierailla heidän maissaan ja etsiä ratkaisuja Etelä-Kaukasian konflikteihin. Ehdotin tuolloin Kaukasian yhteisön perustamista.
Yhteisön muodostaisivat mainitut maat sekä kaikki alueen 28 kansallisuutta. Ne rajaisivat sopivan vyöhykkeen yhteiselle hallintokeskukselle. Siellä toimisi myös kansainvälinen lentokenttä, josta olisi junayhteys kolmen maan pääkaupunkeihin.
Mitään sen tapaistakaan ei toteutettu, ja nyt ollaan samassa pisteessä kuin aiemmin: johtavien klaanien nokkamiehet tekevät isoja sopimuksia suurvaltojen kanssa. Öljy ja kaasu virtaavat synnyttäen uusrikkaiden korruptoidun luokan. Kansalta ei kysytä. Vain aseiden ja rahan valtaa kunnioitetaan.
Kaukasia on saanut naapureikseen Venäjän pohjoisessa, Turkin lännessä, Iranin etelässä ja Yhdysvallat kaikkialla. Innokkaan odotuksen jälkeen Yhdysvallat on saapunut Georgiaan ja Azerbaidzhaniin, kun taas Venäjällä on jalansija Abhasiassa ja Armeniassa.
Kaukasia on nyt näyttämönä kylmä sota kakkoselle. Tarkoituksena on piirittää Venäjä, Intia ja Kiina (40 prosenttia ihmiskunnasta) laajentamalla Natoa itään ja Ampoa länteen. Ampo on Yhdysvaltain ja Japanin turvallisuusjärjestely, jossa Etelä-Korea ja Taiwan ovat tosiasiallisesti mukana.
Lisäksi Yhdysvallat ajaa Georgian – ja Ukrainan – Nato-jäsenyyttä lähestyen Venäjän ydinalueita. Ajatus torjuttiin kevään Nato-kokouksessa, mutta ei periaatteessa, vaan siksi, että tilanne ei ollut kypsä.
Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ohjaa yhä paljolti uuskonservatiivien kymmenkohtainen ohjelma Project for a New American Century. Sen seitsemäs kohta on hallituksen vaihdos Kiinassa.
Kahden Kaukasian valtion – Azerbaidzhanin ja Georgian – ohella länsi on antanut sotilaallisen roolin myös Afganistanille, Pakistanille, Uzbekistanille, Kirgisialle, Kazakstanille ja Tadzhikistanille.
Kuvio liittyy Afganistaniin ja yleisemmin "sotaan terrorismia vastaan". Keskinkertaiset johtajat ovat hyväksyneet lyhyen aikavälin tavoitteet sillä riskillä, että alue muuttuu sotanäyttämöksi Keski-Aasian tulevassa valtataistelussa.
Kaukasiasta voi tulla piankin sotavyöhyke, jos kylmä sota II kuumenee – ei suorassa Washingtonin ja Moskovan yhteenotossa, vaan ensimmäisen kylmän sodan ajoilta tutuissa etäsodissa.
Tilanteen kärjistyminen edellyttää Vuoristo-Karabahin aluekiistan jatkumista ratkaisemattomana. Öljyrahoilla rikastunut Azerbaidzhan voisi hyökätä alueelle, mistä seuraisi loputon koston kierre.
Kriisiin ajautunut Georgia on malliesimerkki. Puna-armeija toimi kattilan kantena Neuvostoliitossa. Kun se poistettiin, soppa kiehui yli. Georgiassa kävi samoin: kun kansi nostettiin, Abhasia, Etelä-Ossetia (ja muslimienemmistöinen Ajar) lähtivät omille teilleen torjuen Tbilisin poliittisen kontrollin ja taloudellisen sekä kulttuurisen miehityksen. Ne kokevat läheisyyttä Venäjään, mikä ei välttämättä tarkoita pyrkyä suuren valtion osaksi.
Kyse on kuitenkin jättiläisten pelistä, jossa ihmisillä ei ole paljon painoa.
Millaisia ovat mahdolliset ratkaisut? Ajatuksella Georgian yhtenäisyydestä ei ole toivoa muussa kuin kansallismielisessä propagandassa. Liittovaltiolla voisi olla jonkin verran lupaavampi tulevaisuus. Ja Kaukasian yhteisö saattaisi yhä olla elinkelpoisin ratkaisu.
Kaukasian rauha edellyttää suurvaltojen vetäytymistä ja alueen sitoutumista yhdentävään politiikkaan. Nykyinen politiikka vie poispäin rauhasta. Georgian hallituksen yritys kasvattaa suosiotaan vaatimalla takaisin "menetettyjä" alueita ja toivoen Yhdysvalloilta tukea on pahentanut tilannetta ja vakavan yhteenoton riskiä. Nyt tarvitaan todellisia valtiomiestaitoja.
(Inter Press Service)
* Johan Galtung on rauhantutkimuksen professori sekä rauhaa ja kehitystä edistävän Transcend-verkoston perustaja.
(c) Copyright IPS. Kaikki oikeudet pidätetään.
