Ulan Bator, 15.05.06 (IPS) – Janchiv Dolgor, viiden lapsen äiti Mongolian pääkaupungista Ulan Batorista, menetti työnsä valtion vaatetustehtaan yksityistämisen seurauksena.
Muille työnantajille Dolgor, nyt 59, ei kelvannut, joten hänen oli pakko työllistää itse itsensä elättääkseen kaksi vammaista tytärtään ja työttömät pojat vaimoineen.
Sosialismi romahti Mongoliassa 1980-luvun lopussa, ja maa aloitti kivuliaan siirtymisen markkinatalouteen. Julkisen sektorin työpaikkojen vähentäminen ja yritysten yksityistäminen veivät tuhansilta turvaverkon samalla, kun köyhyys lisääntyi.
Dolgor onnistui lainaaman 800 euroa ystävältään ja sai kaupungilta luvan perustaa kioskin bussiaseman kupeeseen lähelle asuinaluettaan.
“Olemme pitäneet kioskia nyt viisi vuotta. Se on minulle, lapsilleni ja heidän perheilleen ainoa tulonlähde, jolla ruokimme 11 ihmistä”, Dolgor kertoo.
Alumiinikioskia koristavat belgialaisen suklaan ja amerikkalaisten savukkeiden mainokset. Mainoksen suklaata Dolgorilla ei ole koskaan ollut kaupan, mutta savukkeita hän myy yksin kappalein.
“Ihmisillä ei ole enää varaa kokonaiseen askiin”, hän kertoo.
Katukauppiaiden määrää 2,5 miljoonan asukkaan Mongoliassa ei ole tilastoitu. Eri tahot arvioivat talouden epävirallisella sektorilla työskentelevien määräksi 126 000 – 400 000. Lukuihin eivät sisälly karjapaimenet.
Arviot epävirallisen sektorin kansantuoteosuudesta liikkuvat 10-20 prosentissa. Pienkauppa on pelastanut osan mongolialaisista köyhyydestä, jossa riutuu yli kolmannes väestöstä.
Kauppiaat ansaitsevat kuukaudessa 30-300 euroa. Myyntilupa maksaa kaikille 4 euroa kuussa, joten se rokottaa pienituloisia kovimmin.
Dolgor sanoo tulojensa juuri riittävän välttämättömiin menoihin, mutta sosiaali- tai
sairausvakuutukseen hänellä ei ole varaa.
Myyntiluvan lisäksi hän joutuu maksamaan toisen mokoman jätehuollosta sekä tontin vuokraa 27 euroa vuodessa.
Lisärasitetta koituu kaupungin viranomaisten toistuvista tarkastuksista, joilla valvotaan hygieniaa ja ruokatavaroiden varastointia. Samalla peritään erilaisia maksuja vaikkapa myöhäisen aukiolon sallimisesta tai viranomaisten omien tilaisuuksien tueksi.
Dolgoria huolestuttaa nyt erityisesti kaupungin päätös hävittää “rumat kojut” katuvieriltä ja korvata ne yritysten rakennelmilla.
“Jos minut ajetaan pois, en tiedä, minne menen ja miten aloitan uudelleen”, hätäilee Dolgor, joka esiintyy varovaisuuden vuoksi haastattelussa keksityllä nimellä.
“Hallitus ylpeilee sillä, että kaupunkikuvaa on siistitty häätämällä katukauppiaat keskeisiltä paikoilta. Työnsä menettäneille ihmisille ei kuitenkaan ole tarjottu vaihtoehtoa”, sanoo Sanjjav Baigalmaa pienkauppiaiden tilannetta tutkineesta Mongolian osuuskuntien koulutus- ja tiedotuskeskuksesta (MCTIC).
Hänen mielestään valtio on soveltanut vuodesta 2005 epäviralliseen talouteen politiikkaa, joka muistuttaa kommunistista keskusjohtoisuutta.
Työ- ja sosiaaliministeriön edustaja Choijiljav Erdenechimeg puolustautuu sillä, että kaupustelijoiden rekisteröinnillä ja muilla muodollisuuksilla pyritään parantamaan näiden sosiaaliturvaa ja työehtoja.
MCTIC:n selvityksen mukaan yli 90 prosenttia pienkauppiaista ei ole lainkaan perillä itseään koskevista valtion ja kunnan säädöksistä.
(Inter Press Service)
