Washington, 19.09.05 (IPS) – Yhdysvalloissa on alettu pohtia hirmumyrsky Katrinan aiheuttamien tuhojen seurauksia ulkopolitiikalle. Yksi mahdollisuus on voimistuva kääntyminen sisäänpäin.
"Onko Katrinan jälkeinen Amerikka entistä nöyrempi, yhteistyöhaluisempi ja ymmärtäväisempi muiden maiden ongelmia ja epäonnistumisia kohtaan?" aprikoi liberaalina haukkana pidetty Washington Post -lehden kolumnisti Jim Hoagland.
Hän jatkoi kysymällä, tuleeko myös "Yhdysvaltain aktiivisesta puuttumisesta humanitaarisiin kriiseihin" Katrinan ja sen nostattaman poliittisen myrskyn uhri.
Vastauksia on toistaiseksi tarjottu vähän, vaikka sekä kongressi että presidentti George W. Bushin hallitus kavahtavat maan historian kalleimman luonnonkatastrofin kustannuksia. Pelkästään hätäavun ja jälleenrakennuksen hinta-arviot liikkuvat haarukassa 100-200 miljardia dollaria (dollari on 0,82 euroa).
Bushin poliittisen aseman heikkenemisestä on kuitenkin puhuttu. Monet hänen republikaaniset puoluetoverinsa huolestuivat jo ennen Katrinaa siitä, miten Irakin sota vaikuttaa heidän jatkomahdollisuuksiinsa vuoden 2006 kongressivaaleissa.
Kongressilähteiden mukaan moni etelävaltioita edustava republikaani kyselee nyt, "miksi voimavaroja tuhlataan Irakiin ja Afganistaniin, kun emme näytä pystyvän auttamaan edes omaa väkeämme täällä kotona".
"Bushin aika on ohi", Washington Postin kolumnisti E.J. Dionne Jr. julisti. Bushin poliittinen suosio perustui väitteelle, että hän pystyy suojelemaan amerikkalaisia, mutta "se hukkui New Orleasin tulvavesiin", hän tiivisti.
Toiset ovat muistuttaneet, että Louisianan ja Mississippin alueen 7 000 kansalliskaartilaista olisi saatu avuksi katastrofiin, elleivät nämä olisi olleet Irakissa.
Jo ennen Katrinaa moni ulkopolitiikan tuntija Washingtonissa vertasi Irakin sodan suosion hiipumista siihen, miten Vietnamin sota käänsi 1960-luvun lopulla Yhdysvaltain mielenkiinnon sisäänpäin.
Vain tunteja ennen New Orleansin katastrofia Francis Fukuyama suomi New York Timesin laajassa artikkelissa hallitusta Irakin sodan aloittamisesta. Hänen mielestään olisi pitänyt rakentaa kestävä kansainvälinen koalitio tuhoamaan al-Qaida. Fukuyama tuli 1992 kuuluisaksi Historian loppu -teoksellaan.
Fukuyama selitti nyt, että republikaanien tuki Irakin sodalle on rajoittunut kahteen ryhmään: uuskonservatiiveihin (joilla ei ole omaa tukijakuntaa, mutta kylläkin älyllistä tulivoimaa) ja "jacksonilaiseen Amerikkaan" eli kansallismielisiin, joiden vaisto vie heitä kohti riidanhaluista eristäytymistä.
Jacksonilaisuus viittaa Yhdysvaltain presidenttinä 1829-1837 olleeseen Andrew Jacksoniin.
Kun hallitus ei ole kyennyt todistamaan Irakin sodan ennakkoperustelujaan – joukkotuhoaseita tai Saddam Husseinin yhteyksiä al-Qaidaan – se on Fukuyaman mukaan joutunut nojautumaan uuskonservatiivien "idealismiin poliittisesta muutoksesta laajennetussa Lähi-idässä". Se taas ei kiinnosta jacksonilaisia.
"Jos jacksonilaiset mieltävät sodan epäonnistuneeksi tai voiton mahdottomaksi, demokratian edistämiseen tähtäävällä laajenemishaluisella ulkopolitiikalla ei ole jatkossa kannatusta", Fukuyama arvioi.
Hänen mukaansa se voi viedä republikaanien presidenttiehdokkaat vuoden 2008 vaaleissa linjalle, joka vaikuttaa koko ulkopolitiikkaan.
Council of Foreign Relations -laitoksen tutkija Charles Kupchan uskoo, että Katrina suuntaa Yhdysvaltain politiikkaa sisäänpäin.
"Irakin sota ei ole ole ollut suosittu, ja sen vieminen loppuun syö yhä lisää taloudellista ja poliittista pääomaa. Siksi luulen, että Katrina heikentää kiinnostusta kansainvälisiin sitoumuksiin", Kupchan sanoo.
Jacksonilaisuuden linnakkeisiin kuuluva American Conservative Union (ACU) on aiemmin varonut arvostelemasta viiteen miljardiin dollariin kuukaudessa kohoavia Irakin sodan kustannuksia ja lähes 500 miljardin vuotuista sotilasbudjettia.
Varoitus tuli syyskuun puolivälissä.
"Konservatiivit kautta Yhdysvaltojen menettävät yhä enemmän uskoaan siihen, että presidentti ja kongressin republikaanijohto painottavat ja suitsivat liittovaltion menoja asianmukaisesti", ACU:n puheenjohtaja David Keene ilmoitti.
New American Foundationin ulkopolitiikan tutkija Anatol Lieven arvioi, että Irakin sodan sytyttämä halu vetäytyä omiin oloihin voimistuu Katrinan ja sen aiheuttamien taloudellisten rajoitusten vuoksi.
Onko seurauksena "riidanhaluinen eristäytyminen" vai Hoaglandin kaipaama nöyryys ja yhteistyöhakuisuus, siihen ei vielä löydy vastausta.
Yhdysvaltain toiminta YK:n syyskuisessa huippukokouksessa todisti kuitenkin jacksonilaisten vallasta, sillä heihin lukeutuu myös uusi YK-suurlähettiläs John Bolton.
(Inter Press Service)
