Makgadigadi Pans, 01.07.02 (IPS) – Botswana palautti tänä vuonna san-kansalle eli bushmanneille oikeuden perinteiseen elämäntapaansa. Kalaharin autiomaan asukkaat eivät kuitenkaan ole välttyneet aidsilta ja muilta nykyajan vitsauksilta, ja monen mielestä heidän ainoa pelastuksensa on turismi.
"Elämä ei ole koskaan ollut kansalleni helppoa, enkä usko eläväni niin kauan, että näkisin paremman tulevaisuuden", 25-vuotias suurisilmäinen bushmanninainen Tanya sanoo. Hän sairastaa aidsia ja näyttää laihuutensa vuoksi 12-vuotiaalta.
Tanya nojailee savimajaan, jollaisia on totuttu näkemään eteläisen Afrikan zulu- tai xhosa-kylissä. Bushmanneille asumismuoto on outo, sillä he ovat perinteisesti viettäneet vaeltavaa elämää metsästäen ja keräten ravintonsa luonnosta. Jotkut san-kansan kohtalosta huolestuneet kutsuvatkin valtion rakentamia kyliä keskitysleireiksi.
"Kyse ei ole kuolemanleireistä, mutta paimentolaiset on kerätty tänne vastoin tahtoaan. Heidän metsästysoikeuttaan on viime vuosina rajoitettu jyrkästi, eikä muita työtilaisuuksia ole", eteläisen Afrikan naisjuristeja edustava Doo Apane kuvaa bushmannien tilannetta, johon on nyt luvassa hiukan kohennusta.
Tanya edustaa turhautuneiden bushmanninuorten kasvavaa joukkoa, joka etsiytyy kaupunkeihin – vain pettyäkseen uudelleen. Kaupungissa nuoret joutuvat elämään hanttihommilla, kerjäämällä tai sortuvat Tanyan tavoin prostituutioon.
Tanya kertoo myyneensä ruumistaan ruokapalkalla Botswanan pääkaupungissa Gaboronessa. Lopulta sosiaalityöntekijät löysivät nälkään nääntymäisillään olleen nuoren naisen erään sairaalan liepeiltä ja lähettivät hänet takaisin Kalahariin.
"Se on hyvin tavallinen tarina", safarituristeja Kalahariin luotsaava matkaopas Dave Morgan kommentoi. Leijonien ja muiden villieläinten ohella matkailijoita kiinnostavat myös bushmannit. Morganin mukaan san-kansan löytäminen onkin nyt helppoa, koska "se on ajettu kuin karja" valtion pystyttämiin kyliin.
Bushmannit tekevät kuitenkin yhä suuren vaikutuksen vieraisiinsa esitellessään tallella olevia taitojaan metsästyksessä, jäljityksessä, tulenteossa ja ansojen virittämisessä.
San-kansa eli vuosituhansien ajan eristyksissä muusta maailmasta, ja sen luultiin välillä kokonaan kadonneen. Bushmannit säästyivät aidsilta muuta ympäristöä pitempään, mutta nyt tauti on heidänkin vitsauksenaan.
Botswana on maailman pahinta aids-aluetta. Sen 15-40-vuotiaista asukkaista on hiv-positiivisia 39 prosenttia.
Botswanan hallitusta on syytetty san-kansan ihmisoikeuksien loukkaamisesta, mikä lienee osasyy siihen, ettei se kerro lukuja aidsin levinneisyydestä bushmannien parissa.
"Emme ole täysin varmoja, paljonko san-kansan jäseniä on tai minkä verran heitä on kaupungeissa, joten hiv-tartuntojen määräkään ei ole tiedossa", Botswanan terveysministeriön edustaja muotoilee. Yleisen arvion mukaan bushmanneja on jäljellä koko eteläisessä Afrikassa korkeintaan 60 000.
Morgan on työskennellyt sanien parissa 1970-luvulta lähtien. Hän kertoo panneensa merkille, että moni kaupungista palaava on huonossa kunnossa, ja syynä on luultavimmin aids.
"Näitä rauhantahtoisia ja pienikokoisia metsästäjä-keräilijöitä on tuhansien vuosien ajan palloteltu ympäri eteläistä Afrikkaa. Heidät ajettiin pois useimmista alueen maista, kunnes he löysivät turvapaikan autiomaasta. Alue ei kiinnostanut muita ennen kuin sieltä löydettiin timantteja. Nyt näyttää siltä, että aids tekee lopullisesti selvää näistä ihmisistä", Morgan pohtii.
Bushmannien perinteinen elämäntapa kiellettiin taloudellisten syiden vuoksi. Villieläimiä piti suojella, jotta matkailu toisi maalle valuuttatuloja. Autiomaahan perustettiin timanttikaivoksia, joista Botswana on saanut merkittävää tuloa.
Tänä vuonna valtio kuitenkin korjasi linjaansa ja palautti bushmanneille oikeuden perinteisiin elinkeinoihinsa. "Tunnustamme, että bushmannit ovat autiomaan ympäristön parhaita hoitajia", Botswanan presidentti Festus Mogae julisti.
Taustalla lienee huoli matkailutuloista. Turistit eivät halua nähdä bushmanneja pölyisiin kyliin ahdistettuina, vaan vapaina vaeltajina, jotka asuvat itse pystyttämissään tilapäissuojissa autiomaan porottavassa helteessä.
Kosketus ulkomaailmaan on kuitenkin jo vaikuttanut bushmanneihin, joita ei enää huvita juoksennella puolialastomina turistien iloksi. Tonyksi esittäytyvälle 19-vuotiaalle nuorukaiselle vaatteet ovat ylpeyden aihe.
"Olen sivistynyt, kun käytän paitaa", seitsemän vuotta lähetyskoulua käynyt poika sanoo. Hänelle alastomuudessa ei ole mitään romanttista, vaan se on osoitus san-kansan köyhyydestä. Tony kulkee avojaloin, koska hänellä ei ole varaa kenkiin.
"Haluaisin työpaikan, mutta työtä ei ole", Tony huokaa. Koko san-kansa vanhuksia lukuun ottamatta haaveilee samasta asiasta.
Maatalous tai teollisuus eivät tarjoa ratkaisua aavikolla asuville paimentolaisille.
"Minun mielestäni ratkaisu on turismi, mutta ei sellainen, joka riistää bushmanneja. Matkailu on Botswanassa kasvuala. Kulttuurimatkailu on vasta alkamassa, ja se tarjoaa suuria mahdollisuuksia. Bushmannien tulee saada hyöty heidän varaansa rakennetusta bisneksestä", Morgan järkeilee.
Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että san-kansa osallistuisi turistiretkien suunnitteluun ja toteutukseen ja keräisi pääsymaksutulot.
(Inter Press Service)
