Caracas, 08.01.01 (IPS) – Öljyasioissa viime vuotta leimasivat korkeat hinnat, Euroopan rekka-autoilijoiden lakot ja Yhdysvaltain turvautuminen öljyvarastojensa myyntiin. Öljyntuottajamaiden järjestö Opec puolestaan kykeni vahvistamaan yhtenäisyyttään ja vaikutusvaltaansa.
Enimmän osan 1990-lukua tynnyri raakaöljyä maksoi alle 15 dollaria (dollari on nyt noin 6,3 markkaa, mutta kävi viime vuonna 7 markassa). Halvan hinnan tärkein syy oli se, että Opec-maat eivät pysyneet järjestön määräämissä tuotantokiintiöissä.
Vuoden 1999 alussa öljyn hinta vajosi alle 10 dollariin. Sittemmin alkanut ylämäki huipentui elokuussa 2000, jolloin tynnyristä pyydettiin 35 dollaria. Vuoden lopulla hinta tasaantui noin 25 dollariin.
Hintakehitys kertoo siitä, että Opec kykeni ottamaan markkinat uudelleen hallintaansa. Se päätti maaliskuussa 1999 uusista kiintiöistä ja tuotannon supistuksista, jotka alkoivat purra pohjalukemiin vajonneisiin hintoihin.
Vauraissa teollisuusmaissa öljyn hinnan nousu verotti bruttokansantuotetta 1-2 prosenttiyksikön verran. Kehitysmaille taakka muodostui paljon raskaammaksi.
Brasilian öljylasku nousi 147 prosenttia, Intian 178 prosenttia ja Kiinan peräti 250 prosenttia, kertoo teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n alainen kansainvälinen energiajärjestö (IEA). Pelkästään pienen keskiamerikkalaisen Costa Rican öljylaskuun tuli lisäystä 100 miljoonaa dollaria.
Opec oli onnistunut löytämään uudelleen yhtenäisyytensä ja vaikutusvaltansa maailman markkinoilla. Uudesta valta-asemastaan se alkoi myös vaatia keskustelua perushyödykkeiden kaupan periaatteista.
Syyskuun lopulla Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa pidetty Opecin huippukokous päättikin ryhtyä etsimään "uusia ja tehokkaita kanavia vuoropuhelulle öljyntuottajien ja kuluttajien välillä." Toivotun keskustelun tavoitteiksi listattiin markkinoiden vakaus, avoimuus ja maailmantalouden kestävä kasvu.
Opecin jäsenmaat ovat Algeria, Arabiemiirikuntien liitto, Indonesia, Irak, Iran, Kuwait, Libya, Qatar, Saudi-Arabia ja Venezuela. Niiden hallussa on lähes 40 prosenttia maailman tunnetuista öljyvaroista. Opec julisti Caracasissa haluavansa taata kuluttajille "varman öljyn tarjonnan oikeudenmukaisilla ja vakailla hinnoilla."
"Jos sitoudumme vuoropuheluun teollisuusmaiden kanssa, emme tyydy puhumaan pelkästään öljyn tynnyrihinnasta, vaan myös ulkomaisesta velasta ja teknologian siirrosta", Venezuelan presidentti Hugo Chavez vakuutti avatessaan Opecin kokouksen syyskuussa.
Öljynviejämaat korostivat myös kehityksen yhteyttä ympäristönsuojeluun. "Teollisuusmaiden täytyy tunnustaa, että maapallon vakavin ympäristöongelma on ihmisten köyhyys", Opec julisti.
Huippukokouksen loppujulistuksessa perättiin myös "yhteisen mutta eriytetyn vastuun" periaatetta. Se korostaa ympäristönsuojelun tärkeyttä maissa, jotka kuluttavat eniten fossiilisia polttoaineita ja tuottavat siten runsaasti ilmastonmuutosta edistäviä kasvihuonekaasuja.
Teollisuusmaiden öljyä koskevat puheenvuorot liittyivät viime vuonna kuitenkin ensisijassa hintaan ja tarjonnan määrään. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Euroopan unionin energiakomissaari Loyola de Palacio johtivat yrityksiä painostaa Opec lisäämään öljyvirtaa maailman markkinoille.
Juuri Opecin huippukokouksen alla Clinton jopa määräsi myytäväksi 30 miljoonaa tynnyriä öljyä maansa 560 miljoonan tynnyrin strategisista varastoista, jotta tarjonta kasvaisi.
Yhdysvaltain entinen energiaministeri James Schlesinger huomautti samoihin aikoihin, että "on helpompaa käydä potkaisemassa Lähi-idän väkeä persuksille", kuten Persianlahden sota 1991 osoitti, kuin vähentää Yhdysvaltain riippuvuutta tuontiöljystä.
Euroopassa korkea öljyn hinta ajoi hallitukset ja kansalaisryhmät erimielisyyksiin. Syyskuussa rekkakuskit järjestivät valtavia mielenosoituksia eri puolilla Eurooppaa. Lisäksi liikkeellä olivat maanviljelijät ja kalastajat.
Liikehdintä velloi Irlannista Israeliin ja Portugalista Puolaan. Mielenosoittajat sulkivat valtateitä ja siltoja estäen pääsyn öljynjalostamoihin ja satamiin. Vihan kohteena olivat erityisesti öljyn hintaan lisätyt energiaverot, jotka muodostavat 40-70 prosenttia kuluttajan maksamista kustannuksista.
Näin tuli todistetuksi oikeaksi Opecin vanha väite, jonka mukaan öljyn korkeat hinnat johtuvat veroista eivät raaka- ainekustannuksista.
Arab Oil and Gas -lehden päätoimittaja Nicolas Sarkis muistutti äskettäin, että vaikka öljyn nimellishinta on noussut, se vastasi ostovoimavertailussa alle kymmentä dollaria vuonna 1974 ja alle viittä dollaria 1999. Lisäksi öljyn tynnyrihinta kävi jo 1980-luvulla 38 dollarissa.
Yhdysvaltain energiaministeri Bill Richardson määritteli viime vuonna öljytynnyrin hinnan kipurajaksi 30 dollaria, jonka jälkeen koko maailma joutuu kärsimään.
Opec sitoi viime vuonna öljyn tuotantomäärät hintoihin ja päätti asteittain lisätä tuotantoa 23 miljoonasta 27 miljoonaa tynnyriin päivässä. Maailman öljynkulutus on 77 miljoonaa tynnyriä päivässä.
Seitsemää raakaöljylaatua sisältävän Opecin "korin" hintahaarukka ulottuu 22 dollarin minimistä 28 dollarin kattoon. Jos hinnat ylittävät ylärajan 20 päivän ajan, tuotantoa voidaan lisätä. Jos taas hinta alittaa minimitason kymmenen päivän ajan, tuotantoa vähennetään.
Järjestelmän arkkitehtina oli Venezuelan entinen energiaministeri Ali Rodriguez, joka toimi Opecin puheenjohtajana 2000. Hän siirtyy tammikuussa Opecin pääsihteeriksi nigerialaisen Rilwanu Lukmanin tilalle.
Näkyvimmän roolin Opecissa sai viime vuonna kuitenkin Venezuelan presidentti Chavez. Hän sai osakseen paljon julkisuutta – ja paheksuntaa – kiertäessään elokuussa kaikki järjestön jäsenmaat pohjustaen syyskuista huippukokousta.
Chavez oli ensimmäinen demokraattisesti valittu valtionpäämies, joka vieraili Irakissa vuosikymmenen takaisen Persianlahden sodan jälkeen. Hän tapasi Saddam Husseinin, joka innostui vierailusta niin, että hyppäsi itse auton rattiin näyttääkseen Chavezille Bagdadia.
Yhdysvaltain ulkoministeriötä närkästytti Chavezin Irakin ja Iranin vierailujen ohella tämän avoin veljeily Libyan johtajan Muammar Gaddafin kanssa. Chavez kuittasi jupinat ilmoittamalla, että Yhdysvallat ei ole maailmanpoliisi, joka voisi määrätä, minne hän saa mennä ja minne ei.
Venezuela solmi viime vuonna sopimuksen energiayhteistyöstä kymmenen Keski-Amerikan ja Karibian valtion kanssa. Se myy niille 80 000 tynnyriä öljyä päivässä, ja viidennes laskusta hoidetaan edullisena lainana.
Sopimus jatkaa etelän valtioiden keskinäisen yhteistyön perinnettä, jollaisesta Meksiko ja Venezuela sopivat jo 1980- luvulla. Kumpikin myy 160 000 tynnyriä öljyä päivässä 11 maalle, jotka ovat Haiti, Jamaika, Barbados, Belize, Guatemala, Nicaragua, Salvador, Honduras, Dominikaaninen tasavalta, Costa Rica ja Panama. Viidennes hinnasta annetaan lainoina, jotka on määrä käyttää kehityshankkeisiin.
Venezuela on sittemmin tehnyt Kuuban kanssa vastaavan sopimuksen, mutta sillä erotuksella, että Kuuba voi maksaa osan öljylaskustaan lääkäripalveluina, urheiluvalmennuksena ja sokeriteollisuuden konsultointina.
Vuosi 2000 merkitsi tuntuvia voittoja öljyntuottajamaille ja varsinkin Opecille, joka ansaitsi öljystään noin 220 miljardia dollaria, liki 100 miljardia edellistä vuotta enemmän.
Ennusteiden mukaan tilanne muuttuu kuitenkin maaliskuussa, kun talvi hellittää otteensa pohjoiselta pallonpuoliskolta. (Inter Press Service) .
