Addis Abeba, 11.09.00 (IPS) – Maa, joka ei panosta asukkaisiinsa, ei voi menestyä. On osoittautunut, että terveydenhuollon ja koulutuksen määrärahojen pienuus on yksi tärkeimmistä taloudellisen kasvun ja kehityksen esteistä. Afrikka on ollut juuri tällä tiellä vuosikymmeniä.
Henkeä kohden lasketut koulutusmenot supistuivat Afrikassa vuoden 1980 vajaasta 300 markasta noin 170 markkaan 1995. Tämä on vain yksi esimerkki monien joukossa.
Maailmanlaajuisissa sosiaalisen kehityksen huippukokouksissa on asetettu lukuisia köyhyyden vähentämiseen tähtääviä tavoitteita. Afrikka ei kykene saavuttamaan niitä, ellei se ala investoida asukkaisiinsa.
Keskeisiin tavoitteisiin kuuluu köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. Afrikan asukkaista köyhyysrajan alapuolelle sijoittuu nyt 40 prosenttia, ja valtaosa heistä on naisia. Maanosan talouskasvun pitäisi kaksinkertaistua nykyisestä eli nousta kahdeksaan prosenttiin vuodessa, jos köyhyys halutaan puolittaa.
Toinen tärkeä tavoite on ollut laajimpia terveysongelmia aiheuttavien sairauksien kitkeminen tai saaminen ainakin hallintaan vuoteen 2000 mennessä. Aids kuitenkin jatkaa leviämistään Afrikassa, sekin erityisesti naisten keskuudessa. Afrikassa riehuu edelleen myös malaria, joka on muualla maailmassa vähenemään päin.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa aloittaa koulun keskimäärin 73 prosenttia oppivelvollisista. Siinäkin ollaan kaukana tavoitteesta, jonka mukaan alkeisopetus pitäisi taata jokaiselle lapselle vuoteen 2015 mennessä.
Tavoitteeksi on myös asetettu se, että sukupuolten tasa-arvo toteutuu lukioasteella vuoteen 2005 mennessä. YK:n naistenrahaston Unifemin tilastojen mukaan tässä on toistaiseksi onnistunut vain viisi 34:stä Afrikan maasta. Kymmenessä maassa tyttöjen koulunkäynti on itse asiassa vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana.
Voidaan aiheellisesti kysyä, miten näiden tavoitteiden saavuttaminen voisi onnistua mailta, jotka käyttävät 60 prosenttia budjetistaan ulkomaisten velkojen hoitoon, joiden asukkaista joka viides on saanut hiv-tartunnan ja joiden kansantulo on pudonnut puoleen vuosikymmenen kuluessa.
Muutos on mahdollinen, mutta se vaatii ainakin seuraavia toimia:
Ensinnäkin on keskityttävä kehityksen painopisteisiin, joista on yhteisesti sovittu. Afrikan maiden budjeteilla on ollut taipumus heijastaa kirjavuutta, joka syntyy kehitysavun antajien ideoimista moninaisista ja usein koordinoimattomista hankkeista. Keskittämällä voimavarat yhdessä sovituille painopistealueille saataisiin oman maan julkisesta rahoituksesta ja ulkomaisesta avusta paljon suurempi hyöty.
Toiseksi on mobilisoitava lisää voimavaroja maan sisältä ja ulkopuolelta. Uudistamalla valtion taloutta, kehittämällä luovia säästösuunnitelmia ja vahvistamalla alueellisia pääomamarkkinoi ta voitaisiin lisätä kotimaista säästämistä. Samalla houkuteltai siin sijoituksia alueelle ja padottaisiin pääomapakoa, mikä kaikki tuottaisi lisää voimavaroja maan kehittämiseen.
Kolmanneksi on parannettava sijoitettujen voimavarojen tuottavuutta kanavoimalla julkisia varoja uudelleen, vahvistamalla valtion tärkeimpien elinten palvelukykyä ja kannustamalla julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä palvelujen tarjoajina. Liian monissa maanosamme maissa käytetään puolustukseen enemmän rahaa kuin koulutukseen ja terveydenhuoltoon.
Neljänneksi tarvitaan tuntuvia velkahelpotuksia, joita toivomme ulkomaisten kumppaneidemme suovan meille. Meitä auttaisi myös kehitysavun lisääminen ja eritoten se, että helpotettaisiin Afrikan tuotteiden pääsyä maailmanmarkkinoille. Rajoittamalla varsinkin Afrikan maataloustuotteiden vientiä aiheutetaan maanosalle taloudellisia tappioita, joiden suuruus ylittää alueelle annetun kehitysavun. Jos Afrikka pääsisi vapaasti myymää n antimiaan, sillä olisi aivan toisenlaiset mahdollisuudet kehittyä.
Viidenneksi on otettava oppia toinen toisiltaan. Esimerkiksi Senegal ja Uganda ovat onnistuneet taittamaan kärjen aids- epidemialta, vaikka ne eivät suinkaan ole Afrikan rikkaimpia maita. Ne ovat vain tunnustaneet ongelman olemassaolon ja saaneet kokoon poliittisen tahdon taistella sitä vastaan.
Aids ja paheneva köyhyys uhkaavat tehdä tyhjiksi ne vaatimattomat parannukset, joita Afrikan naisten asemaan on saatu Pekingin viiden vuoden takaisen naiskokouksen jälkeen. On kohtalon ivaa, että jos Afrikan naiset voisivat miesten kanssa tasaveroisina vaikuttaa talouselämään, kysymyksiin sodasta ja rauhasta tai turvallisesta seksistä, niin niihin kaikkiin liittyvät ongelmat olisivat varmasti nykyistä vähäisempiä.
Nykyaikainen tietotekniikka tarjoaa valtavia mahdollisuuksia tuottaa nykyistä parempia yhteiskunnan palveluja entistä halvemmalla. Esimerkiksi perusopetus paranee, kun opettajat voivat kohentaa ammattitaitoaan etäopiskelun avulla.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan 40 prosenttia terveydenhuollosta on tietojen vaihtoa. Sairauksien ehkäisyn ja hoidon esteenä on usein tiedon puute, mihin tietotekniikka voi tuoda avun. Tartuntatautien ja epidemioiden torjunnassa sillä on valtava merkitys.
Alueellinen integraatio puolestaan tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää suurtuotannon etuja sosiaalipalveluissa.
Afrikan täytyy vain asettaa asukkaansa – miehet ja naiset – kehityksen keskiöön. Ilman sitä tulevaisuus on uhattuna. (Inter Press Service) * K. Y. Amoako YK:n alipääsihteeri, joka johtaa järjestön Afrikan talouskomissiota (ECA).
Copyright IPS. Kaikki oikeudet pidätetään. .
