Cotonou, 21.08.00 (IPS) – Yhdeksän Sah aran eteläpuolisen Afrikan ranskankielistä maata on voinut viettää elokuussa itsenäistymisensä 40-vuotispäivää. Paikallisten asiantuntijoiden mukaan syytä juhlimiseen ei juuri löydy, sillä olot noissa maissa ovat pikemminkin huonontuneet itsenäisyyden aikana.
Ranskankielisen Afrikan itsenäistymisaalto alkoi 1958 Guineasta. Kaksi vuotta myöhemmin Ranska myönsi itsenäisyyden valtaosalle Länsi- ja Keski-Afrikassa sijainneista siirtomaistaan. Belgia seurasi esimerkkiä vapauttaen samana vuonna Belgian Kongon (nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta), Ruandan ja Burundin.
Elokuussa 1960 kohtalonsa ottivat omiin käsiinsä Togon, Beninin, Norsunluurannikon, Nigerin, Malin, Burkina Fason, Brazzavillen Kongon, Gabonin ja Senegalin kansat.
Noiden maiden asukkaat olivat siinä autuaassa luulossa, että itsenäisyys toisi lopun kärsimykselle, kurjuudelle ja nöyryytykselle, jota yli sata vuotta jatkunut eurooppalaisten valta oli merkinnyt. Todellisuus osoittautui kuitenkin toisenlaiseksi.
"Oikeastaan mikään ei muuttunut. Meillä on yhä samat ongelma t kuin ennen itsenäistymistä: korruptiota, sukulaisten suosintaa, vastuuttomuutta", Beninin katolisen kirkon pappi Raymond Goudjo huokaa.
Ranskan ja Belgian entisten siirtomaiden ongelmat ovat itse asiassa pahentuneet. Nykyisin niitä koettelevat äärimmäinen köyhyys, aids ja muut tautiepidemiat, sisällissodat, kansanmurhat, pakolaistulvat ja nälänhädät. Maiden enemmistö luokitellaan kaikkein köyhimpien valtioiden kastiin.
Afrikan yhtenäisyysjärjestön OAU:n entinen pääsihteeri Ede m Kodjo panee katastrofin afrikkalaisten johtajien epäpätevyyden ja virheiden tiliin. Johdon holtittomuus on myös tehnyt kansalaiset aroiksi puuttumaan tapahtumiin.
Monet tarkkailijat yhtyvät käsitykseen siitä, että siirtomaa – aika tuotti afrikkalaisia poliitikkoja, jotka eivät kyenneet kehittämään taloutta tai takaamaan kansalaisilleen hyvinvointia.
Räikeimmän esimerkin tarjoaa Kongon demokraattinen tasavalta. Kun maa itsenäistyi Belgian vallasta kesällä 1960, sillä oli huomattavat taloudelliset voimavarat: hyväkuntoisia teitä ja rautateitä, yksi Afrikan harvoista lentoyhtiöistä, perusteollisuutta ja vakaa valuutta.
Nyt 40 vuotta myöhemmin rakenteet ovat raunioina ja Kongo on kypsä konkurssiin. Tuhon on viimeistellyt useita vuosia jatkunut verinen sisällissota.
Moni syyttää poliitikkojen itsekkyyttä. "Valtaan on päässy t paljon opportunisteja. He kaappasivat kansalta vallan ja ryhtyivät rosvoamaan kansallisomaisuutta. Valtion varoja ja tavaraa kavallettiin rutiininomaisesti, mutta tekijöitä ei koskaan rangaistu", tilittää Kitima Kasendwe, itsekin poliitikko.
Arvio pätee myös rikkaat öljyvarat omistavaan Brazzavillen Kongoon. Senkin asukkaat luonnehtivat itsenäisyyden neljää vuosikymmentä surkeuden ajaksi.
"Maaperä on hedelmällistä kautta maan; mitä tahansa voi viljellä. Maamme tuottaa runsaasti korkealaatuista puuta, ja kalastukseen on hyvät mahdollisuudet. Lisäksi maaperästämme löy tyy öljyä, kaasua, rautaa, kultaa, timantteja ja muita mineraaleja", Brazzavillen Kongon presidentti Denis Sassou Nguesso muistutti vuosi sitten itsenäisyyden 39-vuotispäivänä pitämässään p uheessa.
Jotkut asiantuntijat selittävät entisten siirtomaiden vaikeuksia sillä, että ne eivät yksinkertaisesti olleet kypsiä itsenäistymään.
"Afrikkalaiset olivat 1960-luvulla vielä orjia, jotka tottelivat isäntiään. Ei orja voinut muuttua isännäksi ollessaa n yhä entisen isäntänsä ikeen alla", togolainen toimittaja Gabriel Baglo pohtii.
"Belgialaiset eivät vaivautuneet valmistamaan kongolaisia itsenäisyyteen. Siirtomaaherroja ei viehättänyt ajatus uudesta eliitistä, joka korvaisi heidät. Kongossa ei itsenäisyyden koittaessa ollut esimerkiksi lainkaan lääkäreitä, oli vain lääketieteellisiä avustajia", professori George Sayal kertoo.
Malilainen Mamadou Fofana moittii afrikkalaisia siitä, että he ajoivat itsenäistymisen jälkeen valkoiset mantereeltaan liian hätäisesti, vaikka näiden asiantuntemusta olisi tarvittu kipeästi.
Burkina Fason oppositiopuolueen johtaja Herman Yameogo valittaa ranskankielisen Afrikan valtioiden keskinäisen yhteistyön heikkoutta, vaikka Ranska jo aikoinaan perusti niille omat järjestöt Länsi-Afrikkaan ja päiväntasaajalle.
"Jos olisimme käyttäneet hyväksemme näitä rakenteita sillo in, kun kansakunnan ajatus oli epävarma, olisimme voineet rakentaa suuria yhteisöjä ja helpottaa nykyisiä integraatiopyrkimyksiämme" , Yameogo sanoo.
Togolainen historioitsija Atsutse Kokouvi Agbobli väittää, että Afrikan nykyiset sodat johtuvat siitä, että länsimaat kilpailevat ankarasti maanosan rikkauksien hallinnasta. Hänen mukaansa suurin osa Afrikan maista ei ole itsenäisiä sanan todellisessa merkityksessä.
Togon presidentti Gnassingbe Eyadema muistuttaa, että poliittinen itsenäisyys on vasta ensi askel tiellä kohti taloudellista riippumattomuutta. Jotta Afrikka pääsisi kestävää n kehitykseen, tarvittaisiin rauhaa, turvallisuutta ja vakautta.
Entinen OAU-johtaja Edem Kodjo sanoo, että vapautuneet siirtomaat romahtivat taloudellisesti, koska ne eivät osanneet laatia sopivia kehityksen strategioita. Riippuvuuden ulkopuolisesta avusta olisi pitänyt vähentyä eikä kasvaa.
"Afrikan talouden rakenne ei ole kypsynyt 40 vuodessa. Afrikka on aina ollut manner, jossa tuotetaan sitä, mitä ei kuluteta ja kulutetaan sitä, mitä ei tuoteta", Kodjo havainnollistaa.
Hän kehottaa Afrikan maita vaihtamaan vientikeskeisen ajattelun strategiaan, joka katsoo sisään päin. Tavoitteena olisi luoda Afrikan oma tuotanto ja sisäiset markkinat, joilta liikenisi rahoitusta investointeihinkin.
Togon parlamentin puhemies Mensa Agbeyome Kodjo on samoilla linjoilla. "Ratkaisu Afrikan ongelmiin löytyy yhtenäisyydestä, rauhasta ja talouden yhdentymisestä. Yksittäiset maat eivät pysty kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla, mutta yhteistyöllä voimme päästä irti taloudellisesta riippuvuudesta." (Inter Press Service) .
