Santiago, 25.07.00 (IPS) – Taloudellinen kurjuus ja sosiaalinen syrjäytyminen näyttävät olevan intiaaniksi tai mustaihoiseksi syntyvän ihmisen miltei vääjäämätön kohtalo Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa, vahvistaa tuore tutkimus.
Tutkijoiden uteliaisuutta kiihdytti se, että vuosisatojen sorrosta huolimatta varsinkin alueen alkuperäiskansat ovat viime aikoina vaatineet itsehallintoa ja oikeutta luonnonvaroihin entistä pontevammin.
YK:lle selvityksen tehneet tutkijat Alvaro Bello ja Marta Rangel penkoivat niitä rakenteellisia syitä, joiden vuoksi intiaanit ja mustat tuntuvat aina päätyvän yhteiskunnan pohjakerroksiin eteläisessä Amerikassa. He muodostavat kuitenkin vähintään 40 prosenttia alueen väestöstä.
Selvityksen mukaan afrikkalaista alkuperää olevat ihmiset – mustat ja mulatit – muodostavat noin 30 prosenttia eteläisen Amerikan ja Karibian väestöstä. Intiaanien osuus on noin 10 prosenttia.
Rangelin mukaan intiaaneihin ei ole laskettu sekarotuisia, koska heitä ei käsitellä erillisenä ryhmänä alueella tehdyiss ä väestönlaskennoissa.
Hän kertoo, että selvityksen teon suurin hankaluus oli juuri luotettavien väestötietojen saaminen, eritoten afrikkalaista juurta olevista henkilöistä.
Intiaanien ja mustien suorat jälkeläiset luokitellaan tilastoissa vähemmistöiksi, vaikka he ovat monin paikoin enemmistönä. "Köyhyydestä ja syrjäytymisestä on tullut heidä n kohdallaan rakenteellisia piirteitä", Bello ja Rangel arvioivat.
Väestötilastojen mukaan mustat ja mulatit ovat erityisen vahvasti edustettuina englanninkielisellä Karibialla sekä Haitissa. Dominikaanisessa tasavallassa he muodostavat 84 prosenttia väestöstä, Brasiliassa 45 ja Kuubassa 34 prosenttia.
Intiaanien suhteellinen osuus on suurin Boliviassa, jossa heitä on 59 prosenttia. Guatemalassa intiaaneja on 43 prosenttia, Perussa 40, Ecuadorissa 35, Chilessä 10 ja Meksikossa 7 prosenttia asukkaista. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että tiedot perustuvat tilastoihin, joiden luotettavuus vaihtelee suuresti.
Guatemalan intiaanien kurjasta asemasta ei silti ole epäilystä: köyhyysrajan alapuolella elää heistä 87 prosenttia , kun köyhien osuus muusta väestöstä on "vain" 54 prosenttia.
Elintasokuilu väestöryhmien välillä on kuitenkin syvin Meksikossa: alkuperäisasukkaista on köyhiä 81 prosenttia ja "valkoisista" 18 prosenttia.
Perussa intiaaneista on köyhiä 80 prosenttia, muista 50 prosenttia. Boliviassa vastaavat luvut ovat 64 ja 48 prosenttia.
Eteläisen Amerikan intiaanien ja mustien elämää synkistää se, että heille ei tarjota koulutusta, joka kunnioittaisi heidän kieltään, kulttuuriaan ja uskontoaan.
Monissa maissa alkuperäiskansat ovat menettäneet toimeentulonsa lähteet, kuten maan ja luonnonvarat. Jo vuosikymmenten ajan intiaanit ovat joutuneet hakeutumaan leivän perässä kaupunkeihin, joissa heille on tarjottu kaikkein raskaimmat ja pienipalkkaisimmat työt.
Bellon ja Rangelin mukaan perinteinen kuva Latinalaisen Amerikan intiaaneista köyhinä talonpoikina ei enää pidä paikkaansa. Maaltapaon seurauksena he ovat sulautuneet osaksi kaupunkiköyhälistöä Mexicossa, Bogotassa, Santiagossa, Limassa ja monissa muissa metropoleissa.
Muuttoliike ei myöskään merkitse enää alkuperäiskansojen identiteetin menettämistä. "Yhteisöä ja perhettä koossa pitäv ät sosiaaliset siteet eivät ole katkenneet, vaan näyttävät uudistuva n ja syvenevän. Ne muodostavat suuriarvoisen 'alkuperäispääoman'" tutkijat kirjoittavat.
Heidän mukaansa intiaanien ja mustien kohtalo eteläisessä Amerikassa on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, miten ihmisoikeudet ja vähemmistöjen oikeudet ovat vahvistuneet maailmanlaajuisesti.
Rangel ja Bello arvioivat, että etninen syrjintä Latinalaisessa Amerikassa on portugalilaisen ja espanjalais- kreolilaisen kolonialismin jäänne, josta on kehittynyt "sisäistä kolonialismia". Intiaanien ja mustien integroituminen yhteiskuntaan on luonteeltaan symbolista; totta puheiden tasolla, mutta käytännössä mahdotonta.
Tutkijat sanovat, että kautta maailman levinnyt tietoisuus vähemmistöille kuuluvista oikeuksista on kuitenkin vahvistanut myös eteläisen Amerikan sorrettujen taistelutahtoa. Perinteinen kansallisvaltio ja "kansallinen yhtenäisyys" ovat uhattuina monissa maissa, joissa alkuperäiskansat vaativat laajaa itsehallintoa.
Raportin mukaan Boliviassa, Chilessä ja Guatemalassa on myös toteutettu hankkeita, jotka kelpaavat malliksi rotusyrjintää vastaan toimivasta koulutuksesta. Sitä annetaan kaksikielisenä ja alkuperäiskansojen kulttuuria kunnioittaen.
Etnistä syrjintää ei kuitenkaan lopeteta pelkän koulutuksen avulla, sillä se koostuu yleensä monista tekijöistä, kuten alkuperäiskansojen maiden menetyksestä, luonnonvarojen riistosta ja puuttuvasta terveydenhuolto.
Rangel ja Bello antavat arvoa sille, että Brasilian, Bolivian ja Ecuadorin perustuslaki tunnustaa nykyisin alkuperäiskansojen oikeudet. He kiittävät myös rotusyrjinnän vastaisten kansainvälisten järjestöjen työtä.
Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että alkuperäiskansojen oikeudet jäävät usein kuolleeksi kirjaimeksi silloin, kun ylikansalliset yhtiöt hakkaavat metsiä, poraavat öljyä tai rakentavat patoja intiaanien perinteisille maille. (Inter Press Service) .
